Meikitön, kolmekymmentäneljäpilkkuviisivuotias nainen.

Lilou's Crush

Veera kirjoitti eilen blogissaan näin: "Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.

Otin mielelläni Veeran haasteen vastaan, kuten moni muukin bloggari, näyttämällä sen "alastoman totuuden" eli meikittömät itsemme käsittelemättömissä kuvissa. Koska me kaikki, ruudun molemmin puolin, ollaan just hyvät näin, myös ilman minkään valtakunnan meikkejä tai photoshoppauksia.   Koko Veeran postauksen ja syyt haasteeseen pääset lukemaan tästä. 

Minulle meikkileikit tuottavat kosolti iloa, mutta vertailun vuoksi, voin vallan hyvin mennä vailla meikkiä töihin, eikä tämä ole ensimmäinen kerta,kun blogissani on kuvia ilman meikkiä. Antaa kaikkien kukkien kukkia, lienee mottoni. Jokainen siis omalla tavallaan, kunhan se on itse valittu eikä ympäristön sanelema. Photoshoppaamisen suhteen, en oikein edes hiffannut, mitä kaikkea blogeissakin sillä taituroidaan ennen tätä haastekamppista jonka myötä tutustuin kaikenlaisiin "taideteoksiin". Onneksi Suomen blogeissa ollaan vielä pääosin luonnollisia!

Mitä sinä ajattelet tästä? Millainen kuvienkäsittely blogeissa (tai mainoksissa tai lehdissä) häiritsee sinua, ja mikä taas on ihan ok? Missä menee raja? Miten suhtaudut meikkiin ja meikkaamiseen?

Share

Kommentit

Hampaat irvessä

Näytät meikittömänä ihan yhtä virheettömältä kuin meikattunakin. Pakko sanoa, että sä et ehkä oo paras rohkaisija tässä asiassa ;) Mutta uskon kyllä, että sinä olisit julkaissut tämän kuvan, vaikket olisikaan voittanut näin isoa voittoa geeniarvonnassa!

Unia

Näytät muuten jollain hämmentävällä tavalla Kate Winsletiltä tässä kuvassa! Silleen kauniilla tavalla. 

Liv
Päiväuniaika

Sanoin tätä samaa jo Cava-blogissa, sanon taas: 

Hauska, miten toistaiseksi oikein kukaan bloggaaja ei itse asiassa ole näyttänyt yhtään sen erilaisemmalta ilman meikkiä, kuin meikin kanssa. Että ihan samoja aivan yhtä kauniita naamoja tulee vastaan siltikin. 

Pistää miettimään, näyttääkö sitä itse asiassa itsekään meikittä yhtään sen erilaisemmalta, vai onko tää vain päänsisäinen juttu? Miten sä koet itsesi meikillä vs. meikittä? Itsestäni jo pieni ripsari tuntuu muuttavan kovasti lookkia (vaikka lapsen isä ei kyllä huomaa eroa, vaikka mulla olis kajaalit ja ripsarit naamarissa. muuta en sitten käytäkään), tämän kampanjan myötä en olekaan enää varma. 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Hmm. Voisin tehdä tästä meikittömyys-haasteesta oman version - aidot irvistykset salilla... Meikäläisen blogissahan vilahtavat tämän tästä meikittömät, irvistykseen vääntyneet kasvot salilla :D vakavasti puhuen, ei minua haittaa jos sellaisissa muoti- ja kauneusblogeissa on vain meikattuja kasvoja. Se on vähän niin kuin se juttu. Ja samalla tavalla me, elämänkerrallisen ja raadollisen arkisen blogin pitäjät näytetään naamamme juuri sellaisena kuin se nyt sattuu tilanteessa olemaan. Mutta juu, tämä on kiva idea kuitenkin, kiva tirkistellä miltä ihmiset "oikeasti" näyttää :)

MariaR

Ihana :)

Hertta
Lilou's Crush

Nna, Hih, kommenttisi oli sekä tietysti todella kauniisti sanottu että samalla tosi hauskasti puettu :) Ja tosiaan, meikkaan normaalisti tosi kevyesti, joten siksi tämä naama ei itseäkään juurikaan hätkäytä :)

Unia, wow, tuo oli kyllä valtava kohteliaisuus, Kate on upea nainen -lienee nuo tummat kulmakarvat vaalean kuontalon kaverina se yhdistävä tekijä :) Ja onpas sinulla kiva nimimerkki!

Liv, no näin minustakin, tutut nassut on tuttuja nassuja meikillä tai ilman :) Mutta mietin ihan samaa hetki sitten, kun mieheni ei edes tajunnut, että olin jo pessyt meikit pois :) Itsellenikin meikkaamisen suurin nautinto taitaa tulla siitä värkkäämisestä, ei niinkään lopputuloksesta :) Tosin mielelläni laitan ripsaria noiden tummien kulmieni vastapainoksi, ja sipaisen meikkivoidetta tasoittamaan ihon sävyä, siitä tulee sievempi olo, vaikka sitä en oikeastaan sen enempää ajattele.

A.Sinivaara, tuo olisikin ihan mahtava ajatus:D Ja tosiaan, Veeran haasteen synnytti se, että muutamat blogistit olivat saaneet epäasiallisia kommentteja olemuksestaan ja kirjoituksista välittyi sellainen kuva, että (muoti)bloggaajat eivät kelpaisi enää sellaisinaan kuin ovat, vaan että kaikkien täytyisi täyttää nuo nykymedian luomat malliraamit.  Joten täältä pesee ja tiskaa vastapainoa senkin edestä :)

 

 

Emmie (Ei varmistettu)

Olet nuoremman nakoinen ilman meikkia : ).

Tasaraita

Näytät luonnollisen kauniilta ilman meikkiäkin. Mahtavaa että olette käyneet barrikadeille. Jotenkin uskomatonta että joku on oikeasti kehdannut kommentoida ja väittää että muotibloggaajien pitäisi täyttää tietyt kriteerit jotka media on naisille asettanut ja jotka ovat mielestäni aivan naurettavia.

Nämä kommentoijat ovat todennäköisesti toisia naisia joka tekee minulle asiasta vieläkin vaikeamman ymmärtää. Olen myös joskus kuullut toisten naisten arvostelevan tuntemattomien naisten lihavuutta pukeutumista ym. ulkonäöllistä seikkaa. Mikä meitä naisia vaivaa kun meidän pitää olla välillä niin ilkeitä ja inhottavia toisillemme? Vai onko se vain tietty ihmistyyppi joka näin käyttäytyy? Onko ne anonyymit ilkeyksiä huutelevat kommentoijat aina niitä samoja katkeria ja kateellisia omaan elämään leipääntyneitä tyyppejä. Vai ovatko he vaan omasta mielestään täydellisiä ja kokevat että siksi heillä on varaa arvostella muita? Äh, näiden asioiden miettiminen saa taas ärsyyntymään.

Hertta
Lilou's Crush

Emmie, taidan olla itsekin samaa mieltä, hassu juttu! Eikös sen meikin pitäisi nuorentaa ;)

Tinttinen, joo, eihän siinä ole päätä eikä häntää -ikävät kommentit kertovat useimmiten enemmän kommentin antajasta kuin vastaanottajasta, mutta ei se silti pahaa mieltä vähennä kommenttien kohteelta, vaikka ne asiallisesti sivuuttaisikin. Ja onhan tämä ilmiö, joka ei koske vain bloggareita, vaan ylipäänsä naisia. Pienen tytön äitinä koen erityisen vahvasti kaikki nämä naisen rooliin liittyvät olettamukset ja vaatimukset, ja koetan olla omalla pienellä tavallani rakentamassa suvaitsevaisempaa huomenta, etenkin kun suunta tuntuu menevän ihan päinvastoin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näytät meikittä niiiin paljon nuoremmalta kuin 34,5-vuotiaalta.

Elina U.
Lentoaskeleita

Todella kauniilta näytät meikittömänä!
Nyt on pakko nolona kommentoida, että selailin tässä unettomuuksissani palstoja kosketusnäyttökännykällä, joka ilmoitti kauhukseni minun "ilmoittaneen asiattomasta kommentista" A. Sinivaaran kommentin kohdalla! Tämä oli täysin vahinko, mutta kaikki on mahdollista kun minä olen kyseessä. :D Anteeksi!

Hertta
Lilou's Crush

Rosanna, kiitos sanoistasi! Ja älä huoli, semmoista sattuu, itsekin olen tuollaisen sormisähläyksen tehnyt :) Hyvin näkyy vielä neiti Sinivaaran kommentti.Toivottavasti uni tuli, ja kivaa päivää :)

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Ihana Hertta, meikattuna ja meikitönnä.

Anilia (Ei varmistettu)

Olet oikein kaunis! Melkein tosiaan jopa söpömpi ilman meikkiä! Itse olen samanikäinen ja ryppyjä tuntuu jo olevan vaikka kuinka, mutta sinä sen kun loistat kuin nuori neitonen.

Sitten vähän kriittisemmin tästä alaston totuus -haasteesta. Kaikki bloggaajathan ovat paitsi a) keskivertoa kauniimpia, myös b) keskivertoa paremmalla itsetunnolla varustettuja (tosin harva niin kaunis kuin Hertta :)). Tämä on vähän tällainen kuin se Doven mainoskampanja, jossa "läski ja tavis" tarkoittivat tavallista mallimittaa suurempaa bmi:tä ja ehkä hieman leveämpää nenää. Eihän se nyt vielä TOTUUDESTA mitään kerro, mikäli emme halua kuvitella, että blogosfäärin muoti- ym. blogit ovat the Totuus?

Mutta kukapa meitä täällä ruudun toisella puolella jaksaisi katsoa... heh.

Olet kyllä upean kaunis nainen, ilman meikkiä tai photaria! :)

Mitä noihin esittämiisi kysymyksiin tulee niin ymmärrän kyllä mainoksien parantelun, niillähän on tarkoitus myydä tuotteita. Toki joskus mainoksen malleja tai tuotteita muokataan niin rajusti, että alkuperäisestä ei tunnu jäävän mitään jäljelle ja se on hyvin ikävää, sillä edelleen todella monelle medianlukutaito eri muodoissaan tuntuu olevan aika tuntematon käsite. Mitä tulee omaan suhteeseni meikkeihin ja meikkaamiseen niin käytän kyllä meikkejä joka päivä, etenkin talvisin, sillä koen, että suomalaisen vaaleat piirteeni ovat kovin valjut ilman korostamista. Toisaalta olen tullut töihinkin välillä vähällä meikillä, jopa meikittä ja lähikauppareissuille ei todellakaan tarvitse meikkailla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Wow! Oot tosi kaunis :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoa! Juuri tällaista kaivataan!

Vaatii rohkeutta olla aidosti oma sekä henkisesti että fyysisesti oma itsensä. Ei tee pahaa meikata tai vaikka vähän kuvaa käsitelläkin, kunhan muistaa, minkäkälainen ihminen siellä alla oikeasti on.

Johanna

miiajohanna
miiajohanna

U-PE-A! :)

Saara S.
Saara Sarvas

Haa, mä meinasin tehdä omaan postaukseeni erikoishaasteen sulle ja Jennille, koska tiesin että olette vähintäänkin yhtä ihania ja kauniita luonnollisina, mutta olitte molmemmat jo käyneet tuumasta toimeen! :D

Emilia Pyykkönen
Kuplia

Mahtava haaste! Ja kaunis Hertta.

Hups ja häh!?

Heipähei rakas ja kaunis Hertta! Pitkästä aikaa täällä kommentoin (joka päivä kyllä luen!) ja vastaan mielelläni kysymyksiisi. Sen verran tärkeä ja ristiriitainen aihe. Itse meikkaan säännöllisesti, enkä mielelläni lähde maailmalle täysin puhtain kasvoin. Silti muotilehtien, mainosten, tv-sarjojen ja blogien virheetön kauneusihanne huolestuttaa. "Virheet" sallitaan kunhan ne tekevät kantajastaan söpön, sopivasti boheemin, originellin tms. Sen sijaan Per-Looksin esittelemiä hahmoja harva taisi pitää kiinnostavan persoonallisina tai oikeasti ruman komeina.

Juupajuu, olen tekopyhä. Itsekin sorrun ulkokuoren arvosteluun ja tyylivalintojen äimistelyyn, mutta nykyään entistä vähemmän. Ja kappas vaan, äitiyshän muutoksen on aikaansaanut. Jokaisen Per-Looks -tyypin kohdalla mietin, että tuokin on jonkun poika tai mahdollisesti isä. Enkä itse tietenkään haluaisi, että tyttäriäni arvosteltaisiin ikävästi, vaikka kuinka persoonallisilta näyttäisivät. Tai toisaalta, että he joutuisivat kuulemaan ilkeitä kommentteja vanhemmistaan.

Mitä kiillotettuun mediakauneuteen tulee, väkisinkin se vaikuttaa tyttöjen ja poikien ukonäköihanteisiin. Voin vain toivoa, että onnistumme kasvattamaan typyköistämme oikealla tavalla mediakriittisiä ja hyvällä itsetunnolla varustettuja neitoja, jotka tiedostavat oman arvonsa - ja muiden ihmisten arvon - ulkomuodosta riippumatta.

Ja voihan sitä aina toivoa, että maailma muuttuu. Kiitos siis blogisteille hyvästä aiheesta! Olisipa muuten hienoa nähdä lisää Cate Blanchettin kaltaisia photoshopittomia kansitähtiä.

 

MR (Ei varmistettu)

Minustakin näytät vain nuoremmalta, kaunillta. Todella kiva huomata, että niin moni bloggaaja on tarttunut tähän haasteeseen. Hyvä te!

Kommentoi