Iho

Mistä saat energiaa? Ihana arvonta ihon energiantuojista!

Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö, Nivea

Täällä herättiin koko perhe aivan ihanaan auringonpaisteeseen, verhot kun olivat unohtuneet ikkunan edestä.

Miten se onkin niin valtavan iso ero aamun fiiliksessä, kun aurinko paistaa tai jos sataa vettä! Tänään ei ollut hankalaa pompata sängystä ylös, virtaa tuntuu tuon valopallon vuoksi löytyvän kuin pienestä kylästä ja on jotensakin hirveän helppo hymyillä. Kevättä rinnassakin vielä.

Energiasta pitikin puhumani, sillä sitä on viimeaikaisissa arjen käänteissä tosiaan tarvittu, ja toisinaan kaivettu jokaisen kiven kolostakin. Itselläni energiavaje näkyy yleensä nopeasti kasvoilla. Vähän valahtanut ilme ja samea iho, siitä sen tietää.  Onneksi tämä asia on nyt niin hyvin hoidossa, kuin kosmetiikan taialla se vain voi ikinä olla lempparikumppanini ja vuosien arjen kanssatallustajani Nivean johdosta, ja tätä samaa energiaa tuubissa ja purnukassa saan nyt jakaa teillekin!

Osallistu siis todellisen piristyspaketin, Nivean uuden Q10 Plus C-sarjan arvontaan seuraavalla tavalla: kerro kommenttikentässä, millaiset asiat elämässä tuovat sinulle energiaa -sieltä voimme sitten itse kukin poimia hyviä vinkkejä omien keinojen jatkoksi! Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttisi 15.5. vuorokauden loppuun mennessä. Energiaa jaetaan peräti viidelle onnekkaalle, pakettiin kuuluvat seuraavat  tuotteet (klikkaamalla nimeä pääset tarkkoihin tuotetietoihin):

 

 Uuden Q10 Plus C-sarjan tehoaineena on puhdas C-vitamiini, tehokas antioksidantti, joka suojaa ihoa UV-säteilyn ja saasteiden tuottamilta vapailta radikaaleilta, jotka tunnetaan niiden ihoa vanhentavasta vaikutuksesta, ja Q10, joka on monelle tuttu tehovoiteiden ainesosa, koeintsyymi, joka tehostaa solujen uusiutumista ja lisää ihon kollageenin tuotantoa. Tuon kaiken päälle C-vitamiini energisoi ja virkistää ihoa, ja yövoiteen jälkeen herää aamuun ainakin kasvot virkeänä. 

 Voitosta ilmoitan henkilökohtaisesti, joten muistathan jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun tilaan, jotta tavoitan sinut!

Itse mietiskelin sellaista, että hassua tässä energia-asiassa on se, että usein ne energiaa antavat asiat on niitä, jotka sitä energiaa viekin. Esimerkiksi, rakastan työtäni, ja olen siitä niin sanotusti "fileis" päivittäin.  Ja samalla se kuormittaa, toisinaan aivan tolkuttomasti. Ja lapset! Niin ihanat ja rakkaat ja parasta seuraa -ja välillä niin hermoja raastavan rasittavat kakarat. Liikunta -mikä stressi, kun salikortti huutaa lompakossa, ja sinne ei vain pääse, vaikka olo aina pumppitunnin jäljiltä on mahtava!

Jäin pohtimaan sellaisia aivan puhtaasti vain energiaa tuottavia asioita, ei tuollaisia elämän kahtiajakoisuuksia, ja löysin kyllä yhden selkeän asian, joka vain antaa, ei ota tai stressaa. Itselleni ykkösenä taitaa olla oma aika. Siis ihan vain oman itsen kanssa hengailtu aika. Tekemisellä ei juuri väliä -se voi olla kuppi kahvia tai skumppalasi kaupungilla (kuvassa näyttää skumppatuopilta, vakuutan, että on siro kaunis lasi ja kuvakulma vääristää), vetäytyminen kirjan kanssa sohvannurkkaan, ikiomien projektien suunnittelu...  Kunhan läsnä on vain omien ajatusten ääni riittävän pitkän hetken. 

Kaikkein tehokkaimmin akut täyttyy tällä hetkellä pitkillä lenkeillä ihanassa säässä Olavin kanssa kahteen pekkaan (koiraa en laske selvästikään häiriötekijäksi!)  -ja tätä herkkua lie luvassa paljon lisää, koska Olavin ensimmäinen kesä on vasta saapumassa kaiken uuden nuuskittavan kanssa. Kun tärkeimmät jutustelut koissun kanssa on juteltu, laitan toisinaan äänikirjan kuulokkeisiin, ja niin me mennään kaverukset vailla huolta huomisesta, ja lenkin päätteeksi ollaan molemmat samalla puhki, mutta täynnä hyvää energiaa -ja hyvää happea. 

Mutta niin. Kerro siis oma energiaboostisi lähde, ja osallistu piristystä kasvoille tuovaan arvontaan! Voittajat arvon nopeasti osallistumisajan jälkeen.

Pirteää päivää!

Kommentit

Idamiettii (Ei varmistettu)

Vauvavuoden ja esikoisen uhmailun keskellä energiaa saa luonnollisesti hyvistä öistä ja nyt kevään tullen lisääntyneestä valosta, lämmöstä, ulkoilun helpottumisesta..Tärkeimpänä lienee kuitenkin huumoriyhteys puolison kanssa!

PL (Ei varmistettu)

Aurinko, ystävät ja urheilu :)

hilavitku (Ei varmistettu)

Valoisuus ja lämpö antavat eniten energiaa!

Hansuli (Ei varmistettu)

Nyt onkin ollut viime aikoina energiavajetta... Mutta ulkoilu antaa minulle energiaa. Ja nyt vielä aurinko tehostaa vaikutusta. Muita energian lähteitä ovat ystävät, oman lapsen kanssa hassuttelu ja oma koti.

Situ (Ei varmistettu)

Perhe, ystävät ja liikunta!

MT (Ei varmistettu)

Palasin miehen isyysloman ajaksi juuri "kesätöihin" ja ehdottomasti työpäivän energiapiikit ovat olleet isän ja tyttären hassutteluvideot ja -kuvat päivän seikkailuista :) Ja on myös aika ihanaa kyllä aamuisin pyöräillä töihin auringonpaisteessa (iltapäivästä on jo niin kiire kotiin etten ehdi nauttia siitä matkasta :D )

jeni (Ei varmistettu)

Minä kolmen lapsen, opiskeleva ja töissä käyvä äiti, samaistun niin kanssasi tuohon OMA AIKA kohtaan.
Pienikin tovi aivan ylhäisessä yksinäisyydessään todella antaa huiman määrän energiaa.
Myös sauna tai kiireetön shoppailureissu on niitä ihanan virkistäviä asioita. <3

LadyB (Ei varmistettu)

Perhe ja ystävät

Sussuwi (Ei varmistettu)

Tällä hetkellä eniten saan energiaa omasta ajasta, jonka käytän mieluiten ompeluun, sekä ajasta kahden kesken mieheni kanssa. Molemmat harvinaisia, odotettuja ja kaivattuja hetkiä kaiken härdellin keskellä.

SanniSch (Ei varmistettu)

Aurinko!Ja jokin kiva juttu mitä odottaa tuo energiaa. Vaikka viikonlopun retki lasten kanssa, oma pieni reissu jonnekin pois arjesta. Ja tietty urheilu vaikka ei millään jaksaisi mutta palkitsee aina.

Heli Heinonen (Ei varmistettu)

Kevät, lemmikit, lukeminen ja ulkoilu & kuvaaminen :)

AR (Ei varmistettu)

Saan energiaa auringosta, kesän odotuksesta, vapaapäivistä, pihahommista, ystävistä...

Anna-Anna (Ei varmistettu)

Perhe ja ystävät!

Sassa (Ei varmistettu)

Auringosta tällä hetkellä paistaa niin hienosti. Ja perhe antaa myös energiaa.

Leena (Ei varmistettu)

Tytär tuo energiaa, hänen pienen lapsen, into elämää kohtaan! Omat harrastukset tuovat energiaa, kun muistaa nauttia niistä hetkistä kun ehtii harrastaa eikä murehdi niitä hetkiä kun ei ehdi.

Eve95 (Ei varmistettu)

Auringosta ja hyvästä ruoasta saan paljon energiaa!

Sonje (Ei varmistettu)

Rikossarjojen (käy mikä tahansa hyvä sarja, joka vie ajatukset mennessään) katsomisella saa hyvin nollattua oman stressaavan arjen. Samoin kaverin kanssa kahvittelu ja lomapäivät tuovat energiaa.

Katjasa (Ei varmistettu)

Valo! Töiden jälkeen ei malta pysytellä sisällä vaan on otettava lapset ja lähdettävä ulos juoksentelemaan!

Helsssunen (Ei varmistettu)

Valoisuus,lämpö ja metsässä kävely antaa energiaa.

JennaO (Ei varmistettu)

Aamukahvista, auringonpaisteesta, ihanasta kodista, kollegoista ja miehen haleista! :)

Mjo (Ei varmistettu)

Viikonloput maalla mökillä <3

SaaraP (Ei varmistettu)

Saan energiaa matkustamisesta, urheilusta, omasta ajasta ja jollain tavalla myös työstäkin. Ja tietysti perheestä.

Aikku10 (Ei varmistettu)

Luonto ja meri, ystävät ja perhe, näistä kaikista saan energiaa.

Elise H. (Ei varmistettu)

Saan paljon energiaa perheestäni, heidän kanssaan olemisesta ja tiedosta että lapsillani on asiat hyvin. On myös tärkeää, että nukkuu hyvin ja riittävästi, siinä olisi kyllä minulla parannettavaakin. Mukana arvonnassa! :)

Polapoola (Ei varmistettu)

Auringosta ja ihanista läheisistä!

Nasuttaja (Ei varmistettu)

Perhe, aamukahvi, valoisuus ja tietenkin uni!

Asta O. (Ei varmistettu)

Liikunta, kaikki tekeminen, ystävät, perhe ja kirjat. Myös luonnosta saan energiaa.

Sydän huokaa

Lapsestani

majsan (Ei varmistettu)

Liikunta ja aurinko!

Tupu65 (Ei varmistettu)

Saan energiaa auringosta ja pyöräilemisestä!

Tiia / Black + White = Grey (Ei varmistettu)

Päivittäinen matchatee, hyvään kirjaan uppoutuminen, neulominen, luonnossa liikkuminen, ystävien mahtava seura - siinä muutamia asioita, joista ammennan energiaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehdottomasti koiran kanssa lenkkeily (vaikka kuinka väsyttäisi lähteä niin aina hyvä fiilis tulee ulkona) ja oma aika lehden tai hyvän sarjan parissa!

johkku (Ei varmistettu)

Saan energiaa kuntoilusta, ulkoilusta, auringosta ja omien lemmikkien kanssa olemisesta!:)

Empurainen (Ei varmistettu)

Ulkoilusta luonnon helmassa ja tanssimisesta hyvän musiikin tahtiin saan kyllä aina energiaa!

NelliX (Ei varmistettu)

Viime aikoina energiaa on tainnut ainakin osin tulla Beroccasta :-D Aurinko ja koira lenkit energisoi myös. Mukana.

SeOnKesäNyt (Ei varmistettu)

Sisustusprojekteista, liikunnasta ja ystävistä.

Jonttu (Ei varmistettu)

Perhe ja ystävät antaa energiaa, samoin päivä päivältä vihertyvä luonto, tulevat matkasuunnitelmat, ihanat kohtaamiset arjessa vaikka erityisen ystävällinen kaupan kassa. :)

bestassignment (Ei varmistettu) https://www.bestassignmentexperts.com/

thanks for giving nivea information. keep it up.!!!

MJV (Ei varmistettu)

Aurinko, ystävät sekä kesäloman odotus ja suunnittelu :)

Ihmeitä tapahtuu

Liikunta! Varsinkin auringossa <3 hesamuu@gmail.com

MiniAnna (Ei varmistettu)

Itselleni energiaa tuo ehdottomasti terveellinen, raikas ruoka ja joskus tarvitsen myös omaa aikaa vaikka vain lyhyen hetken

Miva (Ei varmistettu)

Voimat on välillä todella lopussa kolmen lapsen, työn ja kaiken muun pyörityksen keskellä. Energiaa saan hyvistä yöunista, liikunnasta, omasta ajasta, ystävistä ja nyt vihdoin taas auringosta! :)

Myymeri (Ei varmistettu)

Saan energiaa toisaalta liikunnasta ja toisaalta rauhassa vietetystä omasta ajasta. Myös matkustaminen virkistää!

LenaMaria (Ei varmistettu)

Energiaa antaa terveellinen ruoka, säännöllinen liikunta ja hyvien ystävien kanssa vietetty aika!

SAMP (Ei varmistettu)

Tärkein energian tuoja on terveellinen ruoka, hyvänä kakkosena säännöllinen hikiliikunta. Näin pienten lasten äitinä myös hyvät yöunet ovat niin tärkeät, tosin taidan olla jo tottunut tähän krooniseen univajeeseen, etten edes haaveile pitkistä unista kovin usein

PäiviPii (Ei varmistettu)

Energiaa tuo ihanan leppoiset päivät kesämökillä. Ja säännöllinen hikiliikunta!

Hege (Ei varmistettu)

Yhteinen harrastus tyttären kanssa ️

Marikki24 (Ei varmistettu)

Saan liikunnasta kovasti energiaa. Tosin sillä on työpäivän jälkeen suurin kynnys...laiskottelu kiinnostaa enemmän vaikka tiedän miten hyvä olo liikkumisesta tulee.

Suikki (Ei varmistettu)

Hyvä mieli antaa energiaa kaikkeen! Aina ei luista tai ole se paras päivä, mutta sitten kun tulee kivoja juttuja töissä tai perheen kanssa, niin taas jaksaa mitä vaan.

Jo pelkästään tämä vihreys ja keväinen auringonpaiste riittäisi energisoimaan mutta en laita myöskään pahakseni kävelyitä metsässä, juoksemista, omien pikkuprojektien toteuttamista (kolmas huonekalu viikon sisään sai juuri maalipinnan), raikasta ruokaa ja viimeisimpänä ja tärkeimpänä rakkaita ja läheisiä ihmisiä, sekä vuoden päässä siintävien häiden suunnittelua sulhon kanssa. <3

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.