Mörköasu

Ladataan...
Lilou's Crush

Minulla on tuommoinen valtavan kokoinen angoraneuletakki. Kahden minun mentävä, yritän hiukan hämätä telttamaisuutta äidin vyöllä. Mörkötakki on kaiken ydin ja lähtöpiste kammossani kyseistä suloisen pehmeää mutta at-si-uhhttavaa materiaalia kohtaan.

Kun haluan pysyä ihan lämpimänä, kuten vaikkapa viime perjantaina otan mörön esiin kaapista. Tällä kertaa pakastinkaapista. Olin nimittäin lukenut jostakin, että pakastaminen vähentää angoran pölinää. Kattia kanssa. Jo taas oli miehellä naurussa pitelemistä, kun etsin aamulla työhönlähtökiireissäni takkia, ja yhtäkkiä riemastuin, että "No pakastimessahan se tietysti on!" ja kaivoin valtavan mustan möhkäleen kylmäkoneen uumenista.

Mörkökin tarvitsee halin. Ja ihan niinkuin se aina halaisi takaisin. Pidän erityisen paljon Muumien Möröstä. Halaisin myös sitä, ellen tietäisi, että kalpaten kävisi.

Mörköä on pikimustan värinsä ja möhkälemäisen muotonsa vuoksi hiukan vaikea ikuistaa. Mutta sen jäljille pääsee kyllä helposti -kuin Hannu ja Kerttu murujaan, se jättää mustia karvapalleroisia jälkeensä. Erityisesti se tykkää kerääntyä kyynertaipeisiin ja napakuoppaan, silkkivuorestaan välittämättä.

 

Mörkö on Designers Remixin luomus. Niin ruma, että löysin sen viime vuonna pilkkahintaan alennusmyynnistä. Ja niin ihana kaikessa kamaluudessaan, että en varmasti koskaan luovu siitä.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuttuja tuntemuksia. Itsekin ostin ihanan ja ison angoraneuletakin alennusmyynneistä jokin aika sitten, mutta ei se päälle ole vielä päässyt juuri karvanlähdön vuoksi ;) Eräältä vaatemyyjältä kuulin vinkin suihkuttaa hiuslakkaa kevyesti neuletakkiin, jonka kuulemma pitäisi hillitä karvojen irtoamista. Vielä en ole tohtinut kokeilla. Mukavaa alkanutta viikkoa!

A-M (Ei varmistettu)

Miten moni blogi onkaan jäänyt itseltäni taakse tai vähemmälle lukemiselle kyllästyttyäni puuduttavaksi/omahyväiseksi/provosoivaksi/sisällöttömäksi käyneeseen kirjoitustyyliin.

Tänne palaan aina uudestaan ja totean, että sinun kirjoittamasi teksti ei muutu edellämainituiksi, vaan on edelleen yhtä ihanaa (ellei parempaa) kuin ennenkin.

En ole mikään maailmantuskaa ikuisesti poteva murheenkryyni, mutta niin vain on, että sun blogi on varmasti ainoita, joita lukiessa hymyilen hölmön näköisenä näytölle. *hym*

Keep up the good work.

Iris (Ei varmistettu)

Ihana mörkötakki! itse pesen kaikki villavaatteeni marseille le chat saippualla joka on sen verran "rasvaista" etteivät vaatteet kutita, ehkä angorakin talttuisi hieman sillä?

Hertta
Lilou's Crush

Vierailija, tuota en olekaan kuulut,  mutta kuulostaa siltä, että voisi toimia. En tosin tiedä, kumpi on pahempi, kankeat karvat vai leijuvat karvat :) Kerro jos testaat, kuinka kävi, mie en taia tohtia :)

 

A-M, kuules sinä vallattoman ihanan kommentin jättänyt ihminen, täällä toinen ruudulle (ja vielä kännykän nysänäytölle metrossa!) hymyilevä hömelö, tulin niin iloiseksi viestistäsi ettet edes usko. Kiitos. Minusta on tosi kivaa, kun jaksat lukea!

Iris, ihan muuten varmasti voisi talttua! Eri hyvä vinkki, tuo pitää laittaa korvantaakse. Harmillista on ainoastaan se, että olen niin patalaiska pesemään neuleitani käsin... Koneen villapesussa olen tuhonnut toistaiseksi vain yhden neuleen.  Marseillesaippuasta on kyllä vaikka mihin!

Kiitos, sain niin hyvät naurut "No pakastimessahan se tietysti on!" :D

Ja aivan ihana onkin! Samoten se harmaa ihanuus, jota esittelit joitain postauksia sitten <3 Mikä lämpöisyysihanuus! Todella todella harmi, että ne ihanimmat karvaa eniten :/

 

 

 

Kommentoi

Ladataan...