Muoviton maaliskuu mietinnässä

Lilou's Crush

Sattui silmääni YLE:n Puoli seitsemän  #muovitonmaaliskuu -haaste, ja aloin aivan tosissani miettiä sitä muovin määrää, mikä meidän perheeseenkin aivan huomaamatta virtaa. Tämä homma tulee arjessa vastaan joka päivä, kun huomaan, miten nyt kun taloyhtiömme on siirtynyt muovinkeräämiseen, muoviroskis täyttyy nopsaa vauhtia, ripirinnan kartongin kanssa, ja bio- ja muut jätteet ovat jääneet aivan vähemmistöön.

Eniten tässä muoviroskassa ahdistaa se, että muovi on kertakäyttöistä: 95% muovista käytetään vain kerran. Ja suurin osa muovista on meressä -eikä häviä sieltä kuin vuosisatojen kuluessa, ja sitä ennen tappaa mereneläviä ja merilintuja. Ja mikromuoviksi hajotessaan aiheuttaa monenlaisia ympäristöriskejä, ihan täällä meilläkin

Muovipussien ostamista olen pyrkinyt välttämään jo pitkään, käsilaukussa on aina kestokassi. Vesipullojen ostamista kaihdan myös, lasipullolla pääsääntöisesti mennään. Nyt pitäisi vielä skarpata töissäkin ja vähentää entisestään pullovesiä palavereissa ja lisätä kraanaveden kulutusta. Miettiä ylipäätään ostoksia ja hankintoja tältä kantilta vielä tarkemmin. Täyttä muovittomuutta en maaliskuussakaan yritä, mutta skarppaan kaikin puolin tästä eteenpäin, vielä paljon tarkemmin kuin ennen. Paljon on mahdollista tehdä arkisissa valinnoissa.

Mukana?

Kommentit

Millie's
Randomilla

Mäkin olisin ostamatta muovipusseja, kun paperikassejakin voi käyttää roskakasseina. En vaan ikinä muista tätä, mut ehkä nyt.

Kannattaa muuten lukea se yks kirja missä newyorkilainen perhe rupeaa elämään melkein omavaraisesti ilman muovia ja muuta nykyajan turhuutta kerrostalokämpässään. En just nyt muista sen kirjan enkä kirjoittajan nimeä paitsi nimessä oli *Jotain* --"Manhattanilla" ja kirjailija Eric *Jotain*. Oon aika hyvämuistinen ja selkeä aina näin aamusta. :D

www.randomilla.com

Millie's
Randomilla

Se olikin Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla :)

Sköpsis (Ei varmistettu)

Ihan muovittomaksi en ryhdy, mutta elintarvikkeiden pakkausjätettä voisin kyllä vähentää. Ja reilusti.

ReetaJohanna (Ei varmistettu) http://www.menaiset.fi/blogit/vakka-kantensa-valitsee

Koko ajan parempaan ollaan menossa :) Muovin todellisen määrän tajusi vasta siinä vaiheessa, kun rupesimme muovia kierrättämään noin vuosi sitten. Sitä tulee ihan hir-ve-äs-ti!

Nettanen

Otitko haasteen kokeiluun? :) Mä päätin kokeilla, saa nähdä mitä tästä tulee.. :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.