Mustan Virran pyörteissä

Lilou's Crush

Viikon myöhässä, mutta parempi silloin kuin ei ollenkaan! Tänään siis ajettiin navigaattorin huijaamina kiertoteitä Savonlinnaan!

Reissun tärkein juttu on ehdottomasti ollut päästä viimein tutustumaan mieheni yhtiökumppaneihin eli muihin Mustan Virran Panimon miekkosiin. Puolitoista vuotta heillä on yhteistä taivalta takana, ja tuntuu, että tunsin kaverit minäkin, vaikka ensi kertaa nokatusten vasta satuttiin.

Sain olutmestari Santulta hyvän pikakurssituksen oluen panemiseen uudella panimolla ja panimopuodilla. Olen kiinnostunut oluista muutenkin, joten olipa antoisaa kysellä asiantuntijalta kaikkea mahdollista. Ja pureskelin sen päälle hampaanvälit täyteen erilaisia maltaita. 

Kävimme heittämässä hepenet hotellille, ja suuntasimme tietysti Panimobaariin Riihisaareen. Panimobaari on auki enää muutaman päivän, ja sen jälkeen satunnaisesti tapahtumien yhteydessä

Jos satutte sinne vielä reissuillanne, kannattaa visiteerata. Oma suosikkini on muuten tuo kevyt Opera Saison, Oopperajuhlien nimikko-olunen. 

 

 

Mustan Virran Panimo ja panimopuoti

Laivamiehentie 5

57510 Savonlinna

 

PS. Alkoholijuomien ollessa esillä, kommentointi on siksi pois päältä. Toivottavasti viihdyitte tällä pikku panimokierroksella :)

Share