Muutto equals helvetti.

Lilou's Crush

Jep, sinne mentiin. Huh.

Muutimme toissapäivänä. Ja -yönä. Viimeiset puhteet tehtiin aamuyöllä, tai voisi jopa sanoa varhain aamulla. Luojan kiitos apuna oli rakas ystävä ja miehen pikkuveli, muuten olisi kuolo korjannut. Kasarmitorin Hesburgerilla kello puoli neljän maissa aamulla kana-ateriaa popsien kävi mielessä, että hullun hommaa tuo, muuttaminen.

Tämä oli kaikista elämäni noin kahdestakymmenestä muutosta kaikkein kaikkein kaikkein kaamein. Ikinä. Ja tässä muutossa vahingoittui myös enemmän huonekaluja (maalipintoja täysin tärviölle, reunat rispaantuivat ja halkeilivat lipastoista, sohvat ja sängyt likaantuivat jne pienehköä mutta pirun ikävää riesaa, kuten lapsukaisen uutukaisen sängyn päädyn kovat kolhut) kuin koskaan aikaisemmin, vaikka muutto tehtiin Niemen kavereiden kanssa. Hermoja ja pinnojakin taisi mennä aikamoinen nivaska. Ihan helpolla ei käynyt myöskään jäähyväisten jättö Krunikan kodille. Kylmä pallokala venkoili mahassa pitkän aikaa.

Mutta nyt on jo toinen ääni kellossa, remppa etenee joutuisasti, laatikoita on purettu=survottu omituisia tavarakombinaatioita pian purettaviin kaappeihin, jotta saadaan olohuone-keittiöön tila. Oma rakas koti.


Edit// pieni lisäys: tein muutossa vaurioituneista jutuista asiallisen reklamaation, ja se hoidettiin kertakaikkisen hienosti Niemen puolesta, ja saamme pienen korvauksen vahingoittuneista jutuista. Eihän sillä uusia pysty hankkimaan, mutta korvaa hiukkasen mielipahaa ja ärsyynnystä, kun asia hoidettiin niin nopeasti ja taiten.

Share

Kommentit

Esba (Ei varmistettu)

Oih! Siitä tulee ihana! Onnea uuteen kotiin! Itsellä meni 2 kuukautta ja nyt olen aivan rakastunut tähän kotiin. Eikä sitä Krunaakaan yllättäen kaipaa niin raivokkaasti, mitä nyt symppistä ja ylihintaista K-Ekstraa. Onnea, onnea, onnea!

Laura, www.kahdensuora.blogspot.com (Ei varmistettu)

Voih, tiedän niin tunteet! Täällä menty paria päivä aikaisemmassa tahdissa. Ja myös muutettu keskelle remppaa (ja paskaa). Äkkiä se tunnelma muuttuu, kun pistää hösseliksi ja alkaa touhuta.
Onnea uuteen kotiin!

Iisa

Oi oi. Onnea!!!

Adalemina (Ei varmistettu)

Onnea uuteen kotiin! :)

Anna
Ai niin!

Mutta se tunne, kun kaikki laatikot on uudessa kodissa on niiiiiin palkitseva. Onnea uuteen kotiin!

suvi m
suvi m

Muutot on kyllä yhtä helvettiä! Mutta lopputulos palkitsee. Onnea uuteen kotiin! Siitä tulee ihana! :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Juu, lopputulos palkitsee ja nyt sulla on se pieni pihakin! Makkarat vaan grilliin, niin kyllä se siitä! <3

Onnea uuteen kotiin Herttainen!

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Jee, onnea ponnistuksesta! Ja tietty jäljellä oleviin ponnistuksiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Tiedän niin tunteen, siis tuon kun tavarat ja kalusteet saa osumia ja likaantuvat... Tavaraahan se vain on mutta se harmittaa silti kovasti! Muutimme itsekkin muutama viikko sitten, tosin uuteen ja täysin valmiiseen kotiin, joten siinä mielessä helpompaa kuin teillä. Onnea kuitenkin kovasti uuteen kotiin! Siitä tulee upea! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Tiedän niin tunteen, siis tuon kun tavarat ja kalusteet saa osumia ja likaantuvat... Tavaraahan se vain on mutta se harmittaa silti kovasti! Muutimme itsekkin muutama viikko sitten, tosin uuteen ja täysin valmiiseen kotiin, joten siinä mielessä helpompaa kuin teillä. Onnea kuitenkin kovasti uuteen kotiin! Siitä tulee upea! :)

NinaVee
Väreilyjä

Mä VIHAAAAAAAAN muuttamista! Tsemppiä teille ja ONNEA UUTEEN KOTIIN!!!! Remppa näyttää valmistuvan super vauhdikkaasti. Kohta se on ohi ja pääset järjestämään grillijuhlia syksyn pimenevissä illoissa. Ihanaa! (Mä olen jo kovasti tulossa tutustumaan. :) )

Jo
jo

hahaa! Muutto on sekopäisten hommaa, mutta on se kiva uutta asua, itse sain juuri viimeisen laatikon tyhjennettyä, hyvä minä!

(Ei varmistettu)

Ai että ammatti-ihmiset siellä töpeksivät?! Hyvänen aika sentään.

Heini T-O (Ei varmistettu)

Hei Herttis-kulta, onnea uuteen kotiin :) Surutyö vanhasta rakkaasta kodosta on tietysti tehtävä, mutta uskon että kotiutuminen uuteen tapahtuu yllättävänkin nopeasti kunhan remppa on ohi ja pääsette kunnolla asettelemaan pesän omanoloiseksi. Näkyillään!

ps. Kai saatte korvausta rikkoontuneista kalusteista, täytyyhän joku vastuu muuttofirmalla olla..

Vimps (Ei varmistettu)

Mä oon aina tykänny muuttamisesta... mutta huonekalujen ja tavaroiden vahingoittumisesta en tykkää YHTÄÄN. Vastoinkäymisistä huolimatta onneaonneaonneavaan uuteen tupaan ja kotiin ja sinne muuttaneelle pesueelle!

kimpassablogista päivää (Ei varmistettu)

Tuostahan tulee varmasti upea ja noiden seinien sisällä tulee asumaan kovin onnellinen perhe. Onnea ja lykkyä pyttyyn!

Vierailija -Arkkitehti (Ei varmistettu)

Hei!

Olen pitkään seurannut blogiasi ja pidän tyylistäsi. Ihan mielenkiinnosta pyytäisin postauksia remontista, asunnon pohjaratkaisuista ja ennen - jälkeen kuvia. Onnea remppaan ja kivaa loppukesää!

- Arkkitehtityttö

Kommentoi