Onni on hiestä märkä.

Ladataan...
Lilou's Crush

Täpötäysin terveenä en harmillista kyllä muistanut ihan joka-ikinen-päivä muistanut olla onnellinen siitä, että pystyin urheilemaan, olin loistokunnossa ja suoriutumaan aikamoisista fyysisistä koitoksista leikiten. Minulle on ollut todella kova paikka se, että polvieni vuoksi olen joutunut luopumaan joistain harrastuksistani kokonaan, ja rakkaimpien pariin päässyt keveästi pikkuhiljaa ja pieneksi hetkeksi ennen seuraavaa operaatiota. Sen jälkeinen aika on vielä mysteeri, mutta kovasti teen töitä, että en vallan masentuisi menetetyistä lenkeistä ja hikilammikoista, vaan pystyisin nauttimaan jäljellä olevista mahdollisuuksista.

Koin tänään illalla aivan valtavan onnentunteen, kun hetken pystyn taas liikkumaan melkein kuten ennen. Niin, että hiki virtaa ja veren kohinan kuulee korvissa. Olin voimani tunnossa, kuten sanonta taitaa kuulua. Hassua kyllä, juuri ollessani siinä "voimani tunnossa" olen yleensä fyysisesti ihan loppu!

Mahtavaa!

Kaikkens antanut on alimman kuvan teema. Mies, lenkkikaverini, muuten rakastaa noita "metsäbodauspaikkoja". Itse preferoin kieltämättä siistejä sisätiloja, mutta toki niitä piti kokeilla kun kohdalle sattui!

Nyt keskityn siis nauttimaan liikunnasta, enkä murehdi tulevia koipikoitoksia tai olemassa olevia kolotuksia.  Syksyn tuomat haasteet aion ottaa vastaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kenties toipuminenkin sitten helpottuu!

Share

Kommentit

Vera (Ei varmistettu) http://veravala.blogspot.com

I feel your pain. Itselläni on kolme välilevynpullistumaa ja niistä aiheutuvia ongelmia, ja valitettavasti olen nyt ollut viimeisen 1,5 kuukautta juoksematta. Kävelemään pystyn, mutta ei se ole sama asia. Liikunta vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti ihmiseen, että on todella vaikea hyväksyä liikuntarajoitusten aiheuttamaa muutosta elämässä, melkoinen identiteettikriisi tulee säännölliseen liikuntaan tottuneelle. Mutta mabulanssikyytien jne. jälkeen osaan olla onnellinen jo siitä, jos kykenen istumaan, kävelemisestä puhumattakaan. Kateus valtaa siltikin, kun kävelylenkillä ohi viipottaa juoksijoita...

Tsemppiä!

Hertta
Lilou's Crush

Just just just tota fiilistä tarkoitan! Jotenkin lohdullista tällainen vertaiskärsiminen :) Käveleminen ei vaan ole sama. Uiminen sattuu tuhottomasti polviin, ja en vain edes pidä uimahalleista, joten sekin on poissuljettu juttu. Olin vuoden ihan liikkumatta, yli puoli vuotta meni niin, että kävelykin oli jokseenkin mahdotonta, joten nyt nämä "lentävät kilsat" ovat ihan nautinto, kivuista huolimatta. Toivottasti selkäsi voi pian hurjan paljon paremmin!!

La (Ei varmistettu)

Kaikki on asenteesta kiinni. Multa hajosi kesän alussa polven eturistiside treenatessa(mukana oli myös pientä murtumaa sun muuta kivaa). Samalla meni suunnitelmat täysin uusiksi, sillä olin puoli vuotta harjoitellut pääsykokeisiin, joihin en nyt sitten tulisi pääsemään. Myös uusi työpaikka meni alta, sillä työssäni tarvitsen kroppani terveenä. Kesän suunnitelmat vaihtuivat sairauspäivärahaan ja lääkärikäynteihin, jotka nekin olivat hieman taistelun takana. Alkuun oli hyvin tyhjä olo, sillä arkeni koostuu normaalisti melko paljon liikunnasta ja olin uhrannut paljon aikaa pääsykokeille.

Parin päivän itkuilun jälkeen ei auttanut muu kuin alkaa etsimään vaihtoehtoja leikkausta odotellessa. Kepeillä pääsi liikkumaan ja keski- ja yläkroppaa pystyi jotenkin treenaamaan kotona. Pari päivää sitten sain jättää kepit nurkkaan ja lähteä ensimmäiselle kävelylenkille ilman kyynärsauvoja - hyvä ettei itku tullu kun niin ihanaa oli KÄVELLÄ. Ensi viikolla saan alkaa polkemaan kuntopyörää ja tekemään kevyitä saliharjoituksia ja odotan sitä innolla!

Olen myös reissannut suomen sisällä kyynärsauvojen ja kavereiden turvin ja tehnyt asioita, joita en normaalisti arjen myllerryksessä malta. Polven piti mennä rikki, jotta osasin pysähtyä hetkeksi. Hain myös toiseen opiskelupaikkaan, johon en voinut kuvitellakaan pääseväni: nyt olen sitten aloittamassa opinnot syksyllä kyseisessä opiskelupaikassa ja en malttaisi odottaa! Ja kunhan leikkauksesta päästään, aloitan sisulla kuntouttamisen. Kun osaa katsoa asioita monelta kannalta, voi kaikesta saada jotain iloa irti ;D

tsemppiä!

Hertta
Lilou's Crush

Voi että oli kurja tuuri! Olen tosi pahoillani, onneksi sulla on asenne enemmän kuin kohdallaan! Tiedän tosi hyvin, miltä tuo tuntuu, kun koko viime loppukesän ja syksyn makasin koipeni kanssa, tosin en päässyt edes autoilemaan koska jalka ei taipunut eikä kestänyt pinintäkään tärähdystä -eli neljän seinän sisässä tosiaan tuli koettua tunne, kun ne seinät kaatuu päälle! Onneksi oli ihania ystäviä jotka kävivät piristämässä, ja levytolkulla suklaata, kumma ihmeaine sekin ;) Kovasti tsemppiä kuntoutukseen ja tuleviin koitoksiin, pärjäät varmasti loistavasti!!

ymmärrän (Ei varmistettu)

Vaikeaa astmaa sairastavana ymmärrän sen tuskan, kun ei vaan voi, pysty tai kykene liikkumaan niin paljon kuin itse haluaisi tai niitä lajeja jotka ennen olivat elämää suurempi intohimo. Astma on aaltoileva sairaus, välillä on hyviä jaksoja välillä taas huonompia, eikä voi millään tavoin ennustaa millainen vaihe tulee seuraavaksi. Nyt on ollut melkein 2 kk parempi vaihe ja olen todellakin ottanut tästä ilon irti, olen joka päivä lähimetsässä juoksemassa, kiipeilemässä kallioilla, ulkoilmakuntosalilla riehumassa tms. Toivotaan parempaa vaihetta sinnekin :)

Hertta
Lilou's Crush

Astma, siinäpä toinen riesani, eli tiedän miltä tuntuu. Siihen olen jo tottunut, kun kärsinyt olen koko ikäni. Lenkkeilykausi/ulkoliikuntakausi on minulla plus kymmenen asteen kuukaudet :) Tuo tunne kun pääsee ulos riehumaan, aaaah... Kiipeily ja hyppiminen olisikin mahtavaa, mutta nyt täytyy olla onnellinen, että hetken pystyn edes kipittämään se, riittää nyt mainiosti :) Hyviä ja hikisiä hetkiä meille, kiitos kun jaoit fiiliksiä :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Meikäläisellä on ollut kiusana tämä lapsuusajoilta tuttu astma, joka melkein heti dieetin jälkeen pisti treenit boikottiin. Pari kuukautta meni lähes kokonaan ilman treenejä, joka oli aika valtava muutos siihen entiseen, 2-4 tuntia treeniä päivässä -tahtiin. Oli siinä elämä aika sekaisin, kun yht'äkkiä oli kamalasti "ylimääräistä" aikaa. En vain osannut oikein iloita siitä ajasta, väsytti vain ja olo oli synkeä, elämästä oikeasti puuttui iso pala. Nyt kun alan olla melkein kunnossa, on motivaatio huipussaan ja on vaikeaa pysyä missään kohtuudessa, saati aloitella rauhallisesti. Mutta aivan ihanaa, olo on niin onnellinen ja pirteä! Voi kun pysyisin nyt terveenä! Hyviä palautumisia sinne myös!

Hertta
Lilou's Crush

Juuri näin, elämästä puutuu pala, kun on tottunut tietynlaiseen elämään! Minäkin ennen ruuhkavuosia treenasin kuusi kertaa viikossa, lapsesta saakka harrastin voimistelua, juoksua, jalkapalloa, salibandya, tanssia... nyt on vaikea kuvitella, että likimain nuo kaikki on unohdettava. Asenteella on toki merkitystä, mutta kyllä surutyötä pitää kovasti tehdä, että pystyy nousemaan murheen alhosta. Nyt, kun olen päässyt edes juoksemaan ja käymään bodypumpissa pienen hetken, tuntuu elo 100% kirkkaammalta! Minullakin on astma ollut koko pienen ikäni, joten sen kanssa sompailu on tosi tuttua. Vahvat lääkkeetkin sumentaa toisinaan oloa, mutta nyt on kaikki sen osalta kohdallaan, ja vasta talvea kohti taas alkaa rankempi nappikuuri. Teikäläinen on niin upeassa kunnossa ja hyvä olo näkyy läpi kaikkien kuvien! -voi hyvin ja nähdään tonteilla :)

Irene/Tyyli.com (Ei varmistettu) http://blogit.iltalehti.fi/mademoisellepigalle

Voi, tiiän tunteen! Tsemppiä tuleviin hikikoitoksiin <3

Kommentoi

Ladataan...