Oodi mun pikkuveljelle (ja hienonhieno kynsilakka)

Lilou's Crush

Olen ennenkin tainnut syyllistyä häpeämättömään ja ylenpalttiseen pikkuveljeni ihanuuden hehkuttamiseen. Mutta minkäs teet! Mainious muodostuu mm. suloisesta luonteesta, veikeästä huumorintajusta, terävästä älystä, suvaitsevaisuudesta, aina avuliaasta käytöksestä, hellästä suhteesta kummityttöönsä eli siis typykkääni, loistavasta puolisovalinnasta ja miljoonasta muusta suuresta ja pienestä asiasta ja yhteisestä muistosta, joiden vuoksi olen niin kertakaikkisen onnellinen, että juuri tämä tyyppi päätti syntyä meidän perheeseen kolme vuotta jälkeeni.

Ja noiden edellämainittujen lisäksi, se on ihan mieletön haka (yhden pikkulinnun avustuksella toisinaan) antamaan sellaisia lahjoja, että ne osuvat just kohteeseensa. Kuten vaikkapa tänään kynsiäni koristava Diorin kaunis hitusen punertava, harmaanbeigenruskea epävärilakka, joka on just eikä melkein mieleeni.

Suukkoja sulle, veliveikkonen, olkoon päiväs yhtä ihana kuin siskon kynnet tänään. Kiitos!

 

PS. Hiffasin juuri, että yhteispotretti on peräti seitsämän vuoden takainen!

Share

Kommentoi