Peura ajovaloissa, pukeutuneena uuteen jakkuun

Ladataan...
Lilou's Crush

Perinteinen päivän asu-postaus taas pienen hetken jälkeen. Näissä romppeissa taitettiin varsin vauhdikas työpäivä, ja vierailtiin Bestsellerin Fashion Fairissa ja Seppälän Re-launchissa. Pysyivät menossa mukana, joskin Zaran alealealen vitosen maksaneen teepaidan avonainen kaula-aukko ei kyllä ole ihan ominta meikäläistä, vaan vaatii vielä totuttelua, ettei vahinkovilahtelua tapahdu.

Töiden alku vajaa kuukausi sitten lopetti kyllä kesän minulta, en siis ole yksi niistä onnekkaista, joilla loma- ja kesäfiilis pysyy yllä töihin palattuakin. Harmi! Siksi minun päässäni ei ole mitenkään mahdollista enää pukeutua sortseihin ja toppeihin, vaikka se mittarin ja lämpötilan mukaan on juuri oikea vaatevalinta näille ihanille loppukesän päiville. Eipä sinänsä, ei minullekaan hiki tullut, huvitti vain katsella ihmisiä, joista osa tallusteli täysissä kesävermeissä, ja osa jo pukeutui takkiinkin. Olen selvästi siitä keskiväliltä.

Olen muuten ihastunut ihan hentoisiin koruihin kaulassa. Ensihätään tätä tarvetta tottelee ohuenohut kultaketju, vailla riipusta, kaivettuna omista kätköistä. Tulee vallan teinivuodet mieleen, kun ketjussa riippui pikkuruisia sydämiä, joita sain toisinan lahjaksi. Taisi olla luonteva valinta nimestäni johtuen.

Mutta vaati se eka päivä pystyssä sairasloman jälkeen päivä veronsa, olen ennätysaikaisin sippi. Kameran kortin anti saa odottaa huomiseen,  nyt kutsuu pehmoinen peti. Ah!

Yllä tänään: jakku Gina Tricot, t-paita ja kengät Zara, farkut J Brand, vyö Hermes. Jähmettynyt ilme omasta takaa.

Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Ihan täydellinen asu. Ja jos tuo on Pelästynyt peura ajovaloissa- ilme, niin kaunista sekin kai sitten loppujen lopuksi tarkoittaa :)

Hertta
Lilou's Crush

Oijoi, kiitos! Se oli kyllä mukava päällä, lukuunottamatta vilautusvaaraa. Ja ilme oli lähinnä "jähmettynyt linssin eteen", kamala kun en yhtään tykkää olla muiden kuvattavana, vaikka se olisi oma mies -mahdollisimman äkkia vaan räps ja "joo kelpaa jo" :D

kao kao
Kao Kao

Minulla on joka-aamuinen ongelma tuon takin/ei takkia asian kanssa. Yritin tänään epätoivoista jakku villatakin päälle yhdistelmää (villlis on sellai kevyt pieni, ei pilkistele sieltä alta), mutta se olikin yllättäen liian kuuma yhdistelmä. Ehkä sillä jakulla sitten pelkästään seuraavat pari viikkoa ja sitten voisi taas katsella, että joko takki päälle. 

Hertta
Lilou's Crush

Ymmärrän, koska sama on ollut aina vaivana! Nyt kun kuljen työmatkat autolla, on kyllä helppoa, samat vaatteet menee vielä sisällä ja ulkona sen lyhyen matkan. Mutta itse teen niin, että ulos lähtiessä nappaan ohuen neuletakin laukkuun varalle, ja lykkään jakun alle jos tulee vilu :)

Vimps (Ei varmistettu) http://tonninstiflat.wordpress.com/

Mä taas pukeudun töihinkin - ja töiden alettua tietysti myös vapaalla - niin pitkään sortseihin ja hameisiin ja lyhythelmaisiin mekkoihin vailla sukkahousuja kuin vain tarkenen, koska Suomen kesä on niin onnettoman lyhyt. Ja varpaiden pitää antaa vilkkua sandalettien kärjistä niin pitkään kuin mahdollista! Saavat hieman hengittää töppösetkin. Umpinaisissa kengissä saa talsia sitten sen kolme neljäsosaa vuodesta, hohhoijaa...

Tänään kun luvattiin viileämpää keliä, vetäisin sitten farkut jalkaan, ohuen merinovillaneuleen ja kesällä hankkimani punaiset avokkaat, joita metsästin jotain kolme tai neljä vuotta. Ovat i-ha-nat! Siis nii-in ihanat! Kun nilkat ovat vielä paljaat, tuo sekin vielä loppukesän fiilistä. (Pitääkin saada tämän päivän asu ikuistettua blogiin asti.)

Olen muuten huomannut, että paljain pohkeinkin yleensä tarkenee, kun kiskoon yläosaan jotain lämmittävää kuten villaista neuletakkia teepaidan tai pitkähihaisen pariksi.

Nii ja hei, kiva asu! Minun mielestäni teepaidan kaula-aukko ei näytä liian anteliaalta, mutta nämähän ovat maku- ja tottumiskysymyksiä.

Pin (Ei varmistettu)

Kuvattavana oleminen on karmeeta... mulla ainakin kiristyy naaman jokainen lihas ihan tahattomastikin, kun vain näenkin kameran. Mutta todella skarpin näköinen asu. Ja ps. tänään kampaajalla käydessä lueskelin naistenlehteä (Kauneus ja terveys?), jossa oli sinusta upea kasvokuva.

Maija / In my ballerines (Ei varmistettu) http://inmyballerines.blogspot.de

Kaunis ja tyylikäs asu! :)

Minulla oli eilen ekaa kertaa trenssi päällä; tosin olen nähnyt täällä koko kesän (siis niinä kylminä päivinä) monen käyttävän toppatakkiakin... Johtunee siitä, että heinäkuun lämpötilat olivat melkein samaa luokkaa kuin joulunakin!

Ihanaa viikonloppua Hertta!

Kommentoi

Ladataan...