Pieni kotikatukävely elämän teillä

Lilou's Crush

Ah ihanaa,  viimein olen päässyt keuhkoja ikävästi kolhineen astetta rankemman lenssun jälkeen vähän liikkeelle -kävelemään vain, mutta happea haukkaamaan yhtä kaikki. Kävin Ympyrätalon apteekissa, ja askeleet veivät ylös kohti Kallion kirkkoa. Nappasin kuvan kotikadusta, ja sain ajatuksen kiertää lähistön vanhojen osoitteiden kautta. Täällä on vierähtänyt jo yli 20 vuotta, ja osoitteita mahtuu etenkin nuoruusvuosiin melkoinen määrä. Tervetuloa siis kotikatukierrokselle, joskin. vähän vajaalle sellaiselle. 

Hämeentiellä Kalliossa sijaitsi järjestyksessään toinen Helsingin kodeistani, ensimmäinen oli Malminkadulla Kampissa. Tässä kodissa en ollut kovin onnellinen, moniakaan iloisia muistoja ei tule heti mieleen. Seutu oli noihin aikoihin levoton. Mm. narkomaani kävi kimppuuni takaapäin keskellä kirkasta päivää, ja työnsi minut bussikaistalle. Sieltä minut kävi nostamassa ylös lähikaupan kauppias, joka myös soitti poliisit paikalle. Kyseinen tapaus jäi kiinni melko pian käytyään vanhuksen päälle vähän kauempana Katri Valan puistossa. Joinain öinä kotiovesta yritettiin tulla sisälle, kävi ilmi, että yläkerrassa tehtiin muutakin kuin ternimaitobisnestä. Poliisiautot lähimaastossa olivat turhankin tuttu näky. Että semmoiset kivat, kevyet muistot pulpahti pintaan päällimmäisenä. Kun kaivelemaan oikein kävi, niin onneksi niitä hihityttäviäkin muutama löytyi.

Seuraava osoite sen sijaan suorastaan tulvii iloisia muistoja! Siltasaarenkadulla, vain muutaman hassun korttelin päässä Hämeentieltä vietin hauskimpia sinkkuaikoja. Muutto kävi helposti, naurattaa (ja vähän itkettää) vieläkin, kun kahteen pekkaan serkkupuoleni kanssa kannettiin sohva katuja pitkin uuteen kotiin, ja roudattiin 8. kerrokseen... Aivan kipaisumatkan päässä asui monta hyvää ystävääni. Ihania ihania ihania aikoja. Rakkaus, mikäs muukaan, kuljetti aikanaan täältä Ullanlinnaan ja sieltä Töölöön, mutta ihan sinne saakka ei kävelylenkkini ulottunut.

Kulmakatu on yksi lempiosoitteistani Helsingissä. Tuo edellä mainittu rakkaus päättyi ja muuttui ystävyydeksi, ja aloitin uuden elämänvaiheen särkyneen sydämeni kanssa mitä suloisimmassa miniasunnossa. Aluksi haikeita, mutta pääosin kuplivia, iloisia, hauskoja ja railakkaita aikoja tarjosi Kulmakatu. Tässä miniasunnossa asuessani tapasin nykyisen aviomieheni -ja sain riiausaikana kokonaisen bändin miehen lisäksi elämää rytmittämään. Miestä, tuolloin poikaystävää, vei keikat ja levynteko yhtenään kauas maailmalle, ja että yhteistä aikaa löytyisi edes vähän, hyvin nopsasti hän muutti kämppäkaverinsa luota kitaransa, bassonsa ja kassillisen vaatteita luokseni. Sopu antoi sijaa, ja ilman vuokrasopimuksen päättymistä olisimme varmasti viihtyneet täällä tosi pitkään! Muutimme Pietarinkadulle, mutta asunnossa oli pahoja probleemia, ja jo kuukauden päästä jouduimme keräämään kimpsut kasaan. Huh sitä roudausta!

Sitten tuli Liisankatu ensimmäisen kerran. Asuntomme oli kivan kokoinen, mutta sai alakerran ravintolan savut sisäänsä, ja makuuhuoneen seinän takana asui elämäntapajuhlija. Ilmankos vuokra oli puoli-ilmainen! Sinnittelimme melko pitkään, mutta kun kaupungin terveyselinkin totesi asunnon asumiskelvottomaksi noista syistä, muutto oli pakolla taas edessä, emmekä halunneet palata remontin jälkeen asuntoon.

Ostimme asunnon  Aurinkolahdesta, ja olipa se mainio! Kahden vuoden asumisen jälkeen kuitenkin palasimme Kruununhakaan, Kristianinkadulle. Siellä asustimme toisessa omistusasunnossamme, joka oli remonttimme jälkeen söpö kuin nappi. Ja miten merkittävä koti se olikaan: esikoisemme syntyi juuri, kun remontti alkoi olla loppusuoralla. Ihanaa aikaa! Pikku kaksio kävi kuitenkin pieneksi, myimme sen, -ja muutimme samassa talossa muutaman kerroksen ylöspäin kolmioon. Tällöin aloitin bloggaamaankin, eli tämä koti on aikanaan kuvissakin näkynyt. 

Ja viime käänteet tiedättekin. Reilut viisi vuotta ihanassa Vartsikassa, kunnes jälleen palasimme tänne Krunikkaan. Meidät voi näköjään yrittää saada täältä pois, mutta joku magneetti tänne meitä näyttää vetävän -turha taitaa olla taistella vastaan!

Neljä kilometria oli varmasti liikaa kuntooni nähden, onneksi tahti oli rauhaisa. Vanhoja kotireittejä oli vain niin kiva kierrellä. Täytynee joku päivä käydä vielä Ullanlinnan kahden kodin ja Töölön kodin kautta, sitten on kaikki kuljettu!

 

Share

Kommentit

Paiju1 (Ei varmistettu)

Mä olen asunut tuossa ihan Om'Pua vastapäätä hurjan sinkkuvuoteni aikana. Se olikin kivaa aikaa se :)
Niin ja Aurinkolahdessakin olen asunut!

Hertta
Lilou's Crush

No siinä mäkin!! Tai ihan ehkä hitusen ylempänä... sellaisessa talossa, jossa seinissä "aaltopeltiä" ja punaista :) ja aurinkolahdessakin, aika hauskaa! Satutko nyt asumaan meidän seinänaapurina sitten :D

Paiju1 (Ei varmistettu)

Samassa talossa ollaan siis asuttu!
Me jäätiin Aurinkolahden jälkeen edelleen tänne Vuosaareen, mutta vaihdettiin vanhan Vuosaaren puolelle.
Eihän sitä ikinä tiedä vaikka seuraavaksi vuorossa olisikin Kruna :D

Hertta
Lilou's Crush

Nonnis! Se oli kyllä hyvä paikka! Ja lämpimästi tervetuloa, jos sieltä luonnon kainalosta vain maltatte :) Merenrantaa on täälläkin onneksi!

Saranda
Tyhjä ajatus

Miten tunnelmallinen postaus! :) Mainitsemasi ja kuvaamasi seudut ovat niin kivoja, suosikkini on kuitenkin Aurinkolahti jossa haluan asua ikuisesti :D <3

Hertta
Lilou's Crush

Aurinkolahti on kyllä tosi ihana! Meille se oli siihen elämänvaiheeseen vähän turhan kaukana kaikista muista elämän osa-alueista, mutta lämmöllä muistelen :) 

han na (Ei varmistettu)

Kuinka kiva postaus ja kivat kuvat! Tällainen retki pitää itsekin tehdä. Syksyn harvoja hyviä puolia nuo kodikkaat ikkunat, joista valo loistaa hämärälle kadulle.

Ja kummasti silmä katselee myös noita taloja. Miten ihmeessä kenenkään mieleen tulee rakentaa tuollaisia kolhoja kerrostaloja kuin vaikka tuo Siltasaarenkadun vähän taaempi, kun kaikki taito on maailmassa rakentaa sellaisia ihanuuksia ja kaunistuksia kuin vaikka Krunikka-kuvien talot... No, saan pohtia tätä varmaan maailman tappiin. :D

Hertta
Lilou's Crush

Joo, olivat niin jotenkin kutsuvia kerrakseen, oikein mieltä lämmitti. 

Ja tosiaan, vanhassa arkkitehtuurissa kyllä silmä lepää, ja joskus jossain kivossa uusissakin alueissa, joissa arkkitehtuuri vaihtelee. Seitkyt-kahdeksankytluvulla ei tainnut kovin montaa arkkitehtuurin helmeä syntyä nykysilmin katsottuna, tai ei ainakaan muistu mieleen ihan äkkiseltään.

Aileen (Ei varmistettu)

Ihana, ihana postaus!

Rakastan kuulla/lukea asumishistoriaan liittyviä tarinoita.

Sukuni on asunut Helsingissä 1800-luvulta lähtien ja aina välillä teen nostalgiakierroksia tutuilla hoodeilla.

Vaikken luterilainen olekaan, sydämessä läikähtää joka kerta vanhaa kirkkoa ohittaessa: siellä isoisoisäni polvistui lattialle asettelemaan tyttärensä tylliunelmaa ja talutti sitten ainokaisen silmäteränsä alttarille; seuraavana vuonna oli samassa paikassa äitini ristiäiset. Töölön kodissa ei ollut verhoja ikkunoiden edessä ja pikkuinen äitini katseli sängyssä katulamppujen heijastuksia seiniin ja kuunteli ratikoiden kolinaa. Kovia kokenut isotäti (menetti kaikki lapsensa kulkutauteihin aikana ennen rokotuksia) asui Krunikassa ja siellä äitini kävi vanhempiensa kanssa vierailulla. Hauskimmat lapsuusmuistot oli Ullanlinnan kodista taivas- ja merinäkymillä.

Kävin juuri asuntonäytössä kerrostalossa, missä isoisovanhempani asuivat 30-luvulta lähtien ja missä myös isoäitini ja äitini asuivat. Kokemus oli niin erityinen, että piti ihan pyyhkiä silmäkulmiani: rappu, jota pitkin isoäitini kapaloissaan kannettiin kellariin turvaan pommikoneiden halkoessa Helsingin yllä; erkkeri, joka oli äitini lempipaikka ja josta isoisoäitini aina pelkäsi pikkuisen äitini putoavan; ulko-ovi, josta teini-ikäinen isoisäni astui sisälle ensimmäisen kerran osallistuaksensa tutuntuttujen illanviettoon kaveriporukalla ja poistui totaalisen rakastuneena ja varmana, että tuleva vaimo oli nyt löytynyt.

Kuinka paljon muistoja ja elettyä elämää mahtukaan satavuotiaiden talojen seinien sisälle.

Yksi harrastukseni on lainata kirjastosta taloyhtiöiden historiikkeja (ainakin Töölön kirjastosta näitä löytyy!). Ei tarvitse edes tuntea ketään kirjassa mainittua henkilöä entuudestaan. Elämä on kiehtovaa jo itsessään. Ja entistä kutkuttavampaa siitä tulee, kun nimet yhdistyy kortteleihin ja katuihin.

Kärpäsensä kullakin -tämä omani. ;)

Innolla odotan jatkoa tälle postauksellesi! &lt;3

Kommentoi