PIKAloma

Lilou's Crush

Vietimme tosiaan koko perheen kera pikalomaa Turussa viikonloppuna. Ihan mahtava reissu! Tuntuu, että kahteen (vajaaseenkin vielä) päivään sai ympättyä viikon rentoutukset. Lauantaina juhlittiin Hennalla puutarhassa ja isompi lapsi vietti laatuaikaa setänsä kanssa, sunnuntaina me kolme muuta vietettiin vielä aurinkoista päivää kaupungilla Monan kanssa. 

Sää helli, ihmiset olivat iloisia (ja niitä oli liikkeellä valtavasti) törmättiin niin keskelle Prideä kuin thriathtlon-kisaakin, ja sattuipa vielä sunnuntaina Ravintolapäiväkin olemaan. Viikonlopun pop-up-ravintoloita hiukan pysyvämpi lounassuositus lähtee muuten AboaVetus&Ars Nova-museon lounassalaattibuffalle, jonne turkulaisoppaamme meidät johdattivat. Tuoreet herkut (ja jälkkäribuffan) sai lautaselleen 15€, ja hinta oli enemmän kuin kelpo laatuun nähden. Kiva, aurinkoinen terassi vielä plussaa.

Menkää, menkää Turkuun! Me päätettiin jo, että kun eläkepäivät koittaa, ei muuteta Epsanjaan, vaan pakataan muuttoauto ja suunnataan kohti Turkua. Esikoisella oli niin kiva viikonloppu, että hän olisi ollut valmis muuttamaan heti. Josko kuitenkin nyt tovi pysyttäisiin täällä pk-seudulla kuitenkin. 

Share

Kommentit

Katja Karpalo
Katja Karpalo

Kivoja kuvia! Tervetuloa tänne vain! ;)

Hertta
Lilou's Crush

Turku on kyllä ollut yksi lempikaupungeistani heti ensi visiitistä saakka, kun eräs parhaista ystävistäni lukioikäisenä muutti sinne. Ai että! Olette onnekkaita, turkulaiset :)

Hymyjä ja haukotuksia

Mekin ihastuttiin kesällä Turkuun niin, että suunniteltiin jo, että ostetaan sieltä pieni kaupunkiasunto kesämökiksi. Sitä voisi sitten vuokrata vaikka jollekin opiskelijalle muun aikaa vuotta.

Hertta
Lilou's Crush

Ah, ihana ajatus. Kyllä kelpaisi sellainen kesämökki täälläkin päässä :) Toistaiseksi ollaan naurettu, että meidän mökki on vissiin tuo New York, niin tehokkaasti se kaiken liikenevän nielee :D

Kommentoi