Purkaa.

Ladataan...
Lilou's Crush

Kun tässä hetken vielä keräilen itseäni, taitaa olla aika purkaa puolivalmis matkalaukku ja nostaa se takaisin varastoon. Otsaontelon tulehdus oli kovasti paha, samoin poskiontelot, ja tietysti tulehdusarvot aikamoiset. Yksiselitteisesti silloin ei lentokoneeseen ole mitään asiaa.

Harmittaa niin vietävästi. Perunkirjoitusrumban, työrintamamuutosten, loppuun saatettujen kouluponnistelujen ja muiden työläiden juttujen päälle olisin todella tarvinnut irtioton päänsisäisen arkiston järjestelyyn ja pölytykseen. Ja tällaista lomamahdollisuutta ei tule juuri koskaan, peruslomaa kun ei tulisi mielenkään viettää kuin perheen kanssa. Harmitti niin paljon, että koko neljänkymmenen minuutin ajan vuosi silmistä salaa vesi. Vaikka tilanne on mikä on eikä muuksi suremalla muutu, ei se silti estä pettymystä niin kauan odotetun ikioman reissun peruuntumisesta. Surullinen särki, tää täällä näin.

PS. minut myös punkteerattiin ekan kerran tänään, se ei onneksi ollut ihan niin kamalaa kuin pelkäsin. Nyt kyllä jomottaa aikalailla, niin onteloita kuin hampaita. Ensi viikolla sitä riemua on luvassa kahdesti lisää.

PPS. Mutta onhan se sentään ihanaa, että nyt on sitten mahdollisuus järjestellä extralomapäivät sen ihan oikeasti tärkeän kanssa. Kun vähän tokenen, mietitään tytön kanssa jotain hypermegasuperhauskaa.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Maissi (Ei varmistettu)

Voi höh. Onneksi kuitenkin Iso Omena odottaa sua sinne myöhemminkin. Itse reissasin lentokoneella Berliiniin syksyllä molemminpuolisen poskiontelontulehduksen kanssa (en tiennyt sitä ennen lentoa, lennolla kyllä jo arvasin) ja laskut tuntui niinkuin pää olisi haljennut. Kotiin tullessa meni vielä äänikin ja lääkäri totesi tuplatulehduksen joka onneksi meni ärhäkällä ab-kuurilla ohi.

Hertta
Lilou's Crush

Maissi, näin on, siellähän se pysyy :) Itsekin olen joutunut palaamaan poskiontelotulehduksessa kotiin, ei ole herkkua ei todellakaan! Lääkärini sanoi, että sen kanssa vielä voi jotenkuten lentää, kun ne ontelot joustaa joka suuntaan, mutta otsaontelot ovat luiden sisällä, joten särky olisi kai sanalla sanoen sietämätön ja komplikaatioitakin vaarana. Uskon kyllä, kun jo poskiontelotulehdus oli aivan kamala!

Kersti (Ei varmistettu)

No voi kökkö, harmi että tuomio oli tyly. :( Onneksi Nykki ei katoa minnekään. Pikaista paranemista sinne!

Hertta
Lilou's Crush

Kersti, sanos muuta. Ja tiedätkö, tässä ehkä VIELÄ enemmän kuin se, että kohde oli juuri NYC, harmittaa se, että ajankohta olisi ollut itselleni tosi merkityksellinen juuri nyt.  Ja onneksi olet oikeassa, Nykkiin  pääsee tosiaan myöhemminkin, se on sentään hyvä :) Kiitos kovasti tsempistä ja paranemistoivotuksista :)

Stockholm by me

Ou nou :( Voi itkut. En oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että terveys on kuitenkin kaiken a ja o - pidä huolta että tervehdyt ja sitten toivottavasti löydät jonkun toisen sauman lähteä matkaan. New Yorkiin on aina ihana lähteä, se odottaa sua kyllä. Tsemppiä kaunotar! /Veera

Eetu (Ei varmistettu)

Voi ei, tosi kurjaa! Mutta mielummin kuitenkin näin kuin, että olisit lähtenyt ja jotain tosi pahaa olisi sen seurauksena tapahtunut. Vaikka laihalta lohdulta se varmaan tuntuu, ihmismieli kun on sellainen. :)

Satuvw
Destination unknown

Auts... pikaista paranemista!! Eräs läheiseni kävi läpi syksyn ja talven aikana poskiontelotulehdus-rumban mitä hoidettiin antibiooteilla ja punkteerauksella mutta ei kuitenkaan koskaan ihan terveeksi asti, ja nyt keväällä iski aivokalvon- ja kudoksen tulehdus mistä hän onneksi selviytyi vähin vaurioin. Joten parantelehan itsesi oikein kunnolla kuntoon että tauti ei siitä pahentuisi!! Ja tosiaan, Nyki odottaa vaikka se ei nyt lohduttaisikaan...

Jii (Ei varmistettu)

Voi ei :( Pikaista paranemista ja toivotaan edes hirmu kivoja ja aurinkoisia kelejä tänne koti-Suomeen.

Vierailija (Ei varmistettu)

no voihan kökkö. tsemppiä, kyl asiat taas lutviutuu :).

-bee

Jappe (Ei varmistettu)

Ihan supertyhmää :(

Norpan suojeluohjelma

Voi surkujen surku! Mä niin toivoin, että olisit ennättänyt parantua. :( Onneksi ihanainen Nykki odottelee ihan varmasti sinua, toivottavasti uusi reissu järjestyy ennemmin pikemmin kuin myöhemmin. 

Voi ei, kurja tuuri! Pikaista paranemista poskien ja otsan kanssa. Mua vaivas kans noi poskiontelot 2 vuotta, ennenku ne sitten leikattiin, eikä onneks vaivaa enään. :) Lensin Nizzasta Suomeen poskiontelontulehduksen kanssa ja lopputuloksena 2 tulehtunutta korvaa, käsittämättömän hirvee kipu etenki laskujen ajan ja puhjennu tärykalvo. J doesn't recommend. Kannattaa oikeesti parannella ne ihan kuntoon ennenku lähtee reissuun :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi ei! Mutta terveys ennen kaikkea!! Varmasti harmittaa vietävästi, kun ei niitä vapaita joka väliin satu ja Nykki on Nykki! Mua harmittaa ihan sun puolesta. Mutta ei kannata terverydellä leikkiä, sitten kun oot taas terve ja aikaa hieman kuluu niin se oli "vaan" loma, voi olla että olis tapahtunut jotain peruuttamatonta jos olisit lähtenyt. Paljon paranemisia täältä ja mukavaa viikonloppua (kaikesta huolimatta)!!

Hertta
Lilou's Crush

Veera, näin on, siellä se pysyy. Nyt pitäisi äkkiä keksiä jotakin muuta kivaa, ettei ihan mieli mustu -aina pitää olla jotakin, mitä odottaa :)

Eetu, no sanos muuta, olen kyllä tosi iloinen, että menin lääkäriin vaikka seuraukset sitten olivatkin nämä. Oli kieltämättä yllätys, mutta olisihan tuo ollut aivan kammottavaa, jos jonkun aivovaivan tästä vielä olisin saanut tietämättömänä!

 

Satuvw, oi hurja, onpa hienoa, että ystäväsi selvisi melkein säikähdyksellä. Huonostikin voi käydä. Ja vaikka Nykin odottaminen siellä ei ehkä tosiaan justiinsa nyt lohdutsa, niin jokainen joka siitä kauniisti sanoo kuten juuri sinä ja te kaikki tässä laatikossa, lohduttaa senkin edestä :) Kiitos <3

 

Jii, tuo oli hyvä toive! Toivotaan sitä sulle ja mulle ja meille kaikille :)

 

bee, ihan varmasti, ei ainakaan huonommaksi voi mennä, ellei nyt mennä ihan tositosi kamaluuksia ajattelemaan, ja niin me ei tehdä, eihän vaan :)

 

Jappe, on, tosi. Hypermega :( Mutta ihanaa reissua sinulle, pidä huolta itsestäsi että olet kunnossa kun lähtö tulee!

 

Norppa, sama täällä, voi vitsi, olin jo tosi hyvillä mielin tässä ollut, että eihän tässä mittään hättää, mutta näin sitten kuitenkin oli. Ilmeisesti olen ollut niin pitkään kroonisen vaivani kanssa, että siitä sairaudesta on tullut ikäänkuin normaali tila! No, odottelen innolla terveitä päiviä, mahdan olla elämäni vedossa sitten ;)

 

Messed up, jos tulet tänne  vielä lukemaan kommenteista, niin tohditko jakaa vähän tuosta leikkauksesta kokemuksia? Minulla taitaa olla sama juttu edessä. Ja tuo puhjennut tärykalvo on kuulemma todella kivulias juttu, kuinka ihmeessä selvisit järjissäsi tuosta lennosta! Onneksi olet nyt kunnossa!

 

Vierailija, puit justiinsa sanoiksi millainen fiilis on <3 kiitos. Lempeää viikonloppua sinulle.

Coco
Coco Sweet Dreams

Voihan otsaontelo sentään! Mutta onneksi sait matkamassit takaisin ja huilaat nyt vaan. Tulkaa vaikka Turkuun! ;)

Hertta
Lilou's Crush

Cocoliini,  Onneksi vakuutukset on kunnossa ja matkavakuutus korvaa vielä reilusti epäonnen. Nyt kun vielä noudan ne todelliset matkamassit tuolta lentokentän valuuttapisteestä seuraavaa joskus koittavaa reissua varten, niin homma on hoidettu paria skannausta ja dokumentin lähetystä vaille.

Luru
Changes

Voihan räkä, etten paremmin sano! Tuli kyllä niin surku sun puolesta. Sitä kun kohtuullisen samanlaisessa elämäntilanteessa ollaan, niin samaistuin niin sun matkaintoiluihin ja miehellekin hoin että: "mieti, se yks Hertta, se jonka blogia mä luen, se pääsee ihan yksin omalle reissulle - ja vielä Nykiin, se lähtee ihan kohta. Voi että mäkin haluaisin..." Ja tavallaan olin ihan sun mukana pakkailemassa ja lähdössä myös.

Ja niin varmasti kun olisit reissusi ansainnut!

Mutta onneksi siellä on se ihana pieni kiharatukka, jonka kanssa tämäkin murhe on kohta ihan pieni vain, kunnes sitä kohta ei enää muistakaan. Kyllä tää elämä on jännää, silloin kun se vastustaa se vastustaa oikein kunnolla ja sitten taas hyvinä hetkinä se rutistaa niin lujaa, että menee ihan pökerryksiin kaikesta saamastaan.

Hertta
Lilou's Crush

No niinpä, kovin harvoin tulee tilanteita, että on vain itsellä lomaa, lapsen hoito järjestyy, on löytynyt edukkaat liput ja majoitus... No, vaikuttikin liian täydelliseltä ;) Hih, mahtaa olla meidän miehillä pokassa pitelemistä välillä näiden virtuaaliystävien kanssa :) Mutta täytyy nyt miettiä jotakin ihan muuta kivaa, vähän niinkuin palkkioksi osin järkkyraskaasta ja osin tosi iloisesta ja ansioituneesta vuodesta. Hmm. Mutta noin se on, ehdottomasti, että tämmöinen juttu on ihan pikkuriesa, jos sen laittaa kaiken onnen :) Kivaa viikonloppua teidän poppoolle!

Hertta, kyseinen leikkaus tehdään ilmeisesti yleensä paikallispuudutuksessa, mutta monet punkteeraukset kärsineenä vaadin itelleni nukutuksen. Toimenpiteessä imetään kaikki tukkiva tavara pois poskionteloista ja ainakin mulla laajennettiin niitä käytäviä ja käytettiin paljon puudutteita. Toimenpide tehtiin päiväkirurgisesti, joten jo iltapäivällä astelin hyvinvoivana ulos sairaalasta kaks nenätamppoonia nenässä. Ainoona miinuksena oli, etten saanu tarpeeksi hyviä kipulääkkeitä kotiin; yöllä iski kamalin päänsärky mitä pystyn ees kuvittelemaan ja piti lähteä päivystykseen. Kannattaa siis vaatia riittävän hyvät pillerit. :)

Ja seuraavana päivänä ne tamppoonit pitää sitten ottaa ite pois sieraimista, voin kertoo et tää on se ällöin kohta. Kuitenkin pääasia on, että se todellakin auttoi ja vaivat loppu sen jälkeen. Toivottavasti pääset pian leikkaukseen ja eroon tosta inhottavasta vaivasta!

Ja jooo, lennosta selviämistä ihmettelen itekkin :D En tee sitä toiste.

Vierailija (Ei varmistettu)

oh no. :O

Olipas sinulle varsinainen downer-juttu, just kun tänne pitkästä aikaa palasin. :/

Onnekkaasti en ole ikinä itse kokenut noita ontelotulehduksia mutta tarpeeksi kuullut niiden viheliäisyydestä....kovasti empaattisia ajatuksia lähettelen. &lt;3

Kotimaan kalpeaa kevättä uuden mantereen ompun sijasta. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

siis Susse jätti äskeisen kommentin. :D

JenniK (Ei varmistettu)

Voi kurjuuksien kurjuus! Mutta just niin kuin sanoit, harmituksen jälkeen ajatukset positiivisiksi: saat olla lapsosesi kanssa! :)

Kommentoi

Ladataan...