Pus pus pussissa, eli uunilohta uudella tapaa

Ladataan...
Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö LOOK by Eskimo

Tänään meillä tehtiin niin hyvää uunilohta, että en muista hetkeen syöneeni. Ja uskokaa pois, meillä on mennyt massuun lohiparvi poikineen. Tällä kertaa herkun salaisuutena oli sekä paistotapa, että hyvä, yksinkertainen mausteseos. 

En ole koskaan aikaisemmin paistanut kalaa pussissa, se on jotenkin ollut omassa mielessäni joulukinkkuun kuuluva juttu. Mutta kaikkea uuttahan pitää kokeilla. Eikä tälläkään kertaa mennyt rohkeuden rokka hukkaan: voin kertoa, että tätä konstia meillä tullaan käyttämään lohihommissa jatkossa. Kalasta tulee mehukas, ilman rasvaa, jos joku sitä pohtii, ja uunivuoka on maailman helpoin putsata -täällä yksi käsitiskiä karttava korppukäsi nimittäin.

Koska ruoasta tuli niin hyvää, että pieniruokainen esikoinenkin nuoli lautasensa ja halusi lisää, tässäpä resepti ja ohje jakoon -se on napattu Eskimon sivuilta, mutta tuunasin sitä ihan hiukan niin tarvikkeiden kuin tekotavan osalta simppeliin suuntaan, eli tässäpä á la Lilou's Crush versio, helppo herkku esimerkiksi lähestyvän itsenäisyyspäivän illalliselle -siellä se pienen vaivan jälkeen uunissa valmistuu itsekseen, ja voi sitten rauhassa keskittyä vaikkapa Linnan Juhlien pukuloistoon.

LIME-HUNAJALOHI -RESEPTI

Tarvitset (n. 4 annosta)

  • n. 800g ruodotonta lohta
  • 1 rkl rouhittua rosepippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2-3 rkl sinappia (Turun Sinappi toimi mainiosti)
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 2 limettiä: 2 rkl kuorta raastettuna ennen uuniin laittoa kypsän kalan pinnalle mehua ja koristeeksi viipaleita
  • 1 sitruuna (koristeluun)
  • Perunoita kalan kaveriksi
  • Tuoretta tilliä valmiin kalan päälle

Tarvikkeet

  • Uunivuoka
  • LOOK Kala&FilePussi

Tee näin:

  • Laita uuni lämpenemään 180-200C
  • Raasta limetin kuoret. Kahteen ruokalusikalliseen tarvitsin kaksi limeä, mutta riippunee koosta.
  • Sekoita pienessä kulhossa sinappi, juokseva hunaja, suola, rosepippuri ja limenkuoriraaste (älä hätkähdä, syntyvä määrä on melko pieni, mutta riittää)
  • Laita lohifilee paistopussiin, nahkapuoli alaspäin. Levitä päälle mausteseos (itse levitin mausteseoksen sudilla ennen pussiin laittamista, kumpi tapa tahansa varmasti toimii, omani taisi olla sottaisempi)
  • Sulje LOOK Kala&Filepussi sulkijalla, leikkaa pussin kulma auki
  • Laita lohi uunivuokaan ja vuoka uuniin
  • Paista n. 40 minuuttia
  • (Laita perunat kiehumaan tässä välissä)
  • Ottaessasi kalan uunista, varo kuumaa höyryä!
  • Koristele lohi tillisilpulla, sitruunaviipaleilla ja limelohkoilla, ja puristele vähän mehua pinnallekin

 

Kotimaisella Eskimolla on valtava määrä muitakin ruoanlaittoa hurjasti avittavia tuotteita. Koodilla JOULUMIELI saavat rekisteröityneet asiakkaat joulukuun ajan verkkokaupan tilauksista -15% alennusta.

Näiden uusien ystävieni eli LOOK-paistopussien lisäksi meidän joulunalusajan apureita ovat erilaiset Eskimo leivosvuoat -tänä vuonna ajattelin nimittäin pitkästä aikaa tehdä itse joulusuklaat ja pienet leivonnaiset niin naapurin kiltille lapsia leikittävälle Sirkalle kuin muille herkkuja ansaitseville kavereille. Ja ehkä vähän omaan suuhunkin.

Share
Ladataan...

Kommentit

MiiaK (Ei varmistettu)

Saman asian ajaa myös foliosta tehty kääre eli vuoan pohjalle foliota, päälle kala mausteineen ja toinen foliopala kalan päälle. Sitten vaan folion reunat rullataan kiinni toisiinsa. Tämä tapa on opittu Jamie Oliverin ruokaohjelmista :) Näin meillä tehdään kaikki kalaruoat, kalakeittoa lukuun ottamatta. Terveellistä, herkullista ja ilman kalankäryä vaatteissa tai huushollissa!

Hertta
Lilou's Crush

Kalankäry, tuo inha vitsaus! Tätäpä täytyy myös kokeilla! Ja hahaa, tyrskähdin tuolle kalakeitto-täsmennykselle :D

Kommentoi

Ladataan...