Puts plank, nassu puhtaaks

Ladataan...
Lilou's Crush

Sain hetki sitten käyttööni maailmalla suurta suosiota niittävän Clarisonicin Aria -ihonpuhdistuslaitteen. Voin heti tunnustaa, että kun kyseisen vekottimen ensi kertaa näin tuolla suuressa maailmassa, reaktioni oli tasoa "no just joo". Kun laite kotiutui tänne Suomenmaan kamaralle, kuulinkin kavereilta siitä kehuja, oma mielenkiinto heräsi myös. Ei se aivan turha laite voinut kaikesta päätellen olla.

Sain Clarisoniciin kädestäpitäen -koulutuksen, joka kaltaiselleni pikku skeptikolle oli varsin hyvä startti. Epäilin alkuun hiukan sitä, kuinka mikään harjalla tehtävä puhdistus voisi koskaan sopia ohuelle, couperoottiselle iholleni, kuorisiko se siitä viimeisetkin pinnat pois ja jättäisi jälkeensä verisuonista kirjavan punanaaman. Pelkoni nujerrettiin havainnollisin esimerkein ja sain kuulla, että harjaspäitä on erilaisia, ja juuri herkälle ihollekin löytyy siis omansa.

Clarisonicin puhdistus perustuu hellästi liikkuvaan harjaan (se ei pyöri iholla, vaan liikkuu ikäänkuin edestakaisin ihon pinnan päällä, vähän kuten hyvät sähköhammasharjat hampaissa, ainakin meikäläisen Philips Sonicare, josta en luovu koskaan!). Sen sanotaan puhdistavan ihon kuusi kertaa paremmin kuin käsin pestessä. 

 Minulla on käytössäni Aria-pakkauksen mukana tullut Delicate-harja ja ihan kohta kauppoihin saapuva Luxe Satin Precision -harjaspää, joka on tuo pehmoisempi ja pitkäkarvaisempi, ja muistuttaa kiinni ollessaan sivuprofiililtä vähän ankkaa sukelluspuvussa. Se on kyllä todella suloinen iholle.

Mietin ennen ensikosketusta, että noinkohan muistan joka ilta harjata naamani mutta "Arjan" käytöstä on tullut yllättävänkin helposti rutiini, kenties siksi, että pidän muutenkin veden kanssa käytettävistä puhdistusaineista, ja yleensä suosimani Chanelin puhdistusvoide sopii sen kanssa käytettäväksi aivan täydellisesti. Surruuttelen kasvot puhtaaksi suihkukäynnin yhteydessä, ihan niinkuin ennenkin. Silmänympärysiholle laitetta ei suositella käytettäväksi, joten tässä on ainoa hankala osa entiseen tapaani hulauttaa myös silmämeikit samaan syssyyn muun naaman pesun kanssa. 

Onko siellä epäilijöitä tahi kokeneita käyttäjiä? Koukkuun voi kuulemma helposti jäädä, ja kieltämättä ei ole tullut mieleenkään jättää reilun minuutin iltasurrailua (käytän vähän perusohjelmaa pidempään, sillä puhdistan myös kaulan) väliin itselläkään, niin mukavan "syväpuhdas" olo iholle jää. Saapa nähdä, tuleeko reissuun lähdettyä ilman Arjaa, vai pitääkö se pakata jatkossa myös mukaan.

PS. Kuulemma useille laitteen käyttäjille nousee näppylöitä parin viikon käytön jälkeen, kun ihosta lähtevät pinnan alla piilevät kuonat liikenteeseen. Olin aivan varma, että kuulun tähän joukkoon, vielä kun uuteen moodiin lähtevä hormonitoimintakin antaa osasensa -edellisellä kerralla vauvan ollessa reilu puolivuotias, nassuni iho oli huonommassa kunnossa kuin koskaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, ainakaan vielä.

Share

Kommentit

Epäilijä täällä myös. Kuulin noista vuosia takaperin ja olin silloin todella kiinnostunut. Kärsin silloin epäpuhtauksista ja ajattelin, että kunnon laitteilla voisi niistäkin päästä eroon. Epäily on kuitenkin muuttunut skeptimismiin, koska iso osa kosmetologeista ja netissä seuraamistani ihonhoidon "eskperteistä" puhuvat muutenkin siitä, että ihmisillä on tapana putsata kasvonsa liian kovilla aineilla. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut näitä laitteita asian suhteen ja voi olla, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa (vaan enemmänkin puhdistusaineiden happamuustasojen kanssa?) mutta silti siis epäilyttää. Itse siis pääsin epäpuhtauksista eroon juuri muuttamalla ihonhoitoani hellemmäksi en rajummaksi.

Hertta
Lilou's Crush

JUST samat epäilyt täälläkin, tosin hellä hoito ollut käytössä aina, poislukien epäonnistuneet teinikokeilut clearasililla ja yksi-kaksi vielä epäonnistuneempaa hoitoa kosmetologilla (huom! en teilaa kosmetologeja, en tod, vaan kohdalleni on osunut pari ihan ammattitaidotonta tapausta!), joka jätti pariksi vuodeksi punoitukset poskipäille! Tuntemuksista voin sanoa seuraavaa: käytän laitetta todella hellästi ihon pinnalla liikuttaen, en siis paina. Iho ei käytön jälkeen tunnu yhtään aralta, ei punoita tms, mutta se tuntuu kyllä tosi puhtaalta. Käytän samaa ainetta kuin muutoinkin, niinkuin tuossa taisinkin sanoa. Kuulemma laite ei poista kuorinnan tarvetta, koska se on niin hellä (varmaan tuosta harjapäästä toki riippuen). Nyt kun itselläni on käyttöä takana vielä alle kuukausi, ei mitään kauaskantoista toki voi sanoa, mutta nahka ei tosiaan tunnu tai näytä kärsivältä. Lupaan palata tähän, jos toisin käy, ja jos esimerkiksi saan tuon vähän jo "luvatunkin" näppyreaktion.

Mikko – Private Blend

Tuo on niin hyvä, en voisi olla ilman. Tilasin omani aikoinaan Amazonista ja vaihtopäitä on tullut raahattua sitten reissuilta. Onneksi niitä saa nyt viimein Suomestakin. Ja jee, mielenkiintoinen tuo uusi harjaspää! Onhan tavallisen hammasharjan ja sähköhammasharjan lopputuloksessakin ero. Ja kuten sähköhammasharjassa, ei saa painaa - anna koneen tehdä työ.

Hertta
Lilou's Crush

just kommentoitkin samaan aikaan kun naputtelin omaa vastaustani :) Kiva kuulla, että se on toiminut sinulla! Kauanko olet käyttänyt, ja oletko huomannut ihon kunnossa millaista eroa? Hei, nyt ovat muuten harjaspäät kantisalessa stokkalla, ajattelin miehelle ostaa oman, niin voi testata, tosin sen karvanaamaan taidetaan tarvia puimuri-osa ;)

Mikko – Private Blend

Ehkä neljä vuotta, oho... (!) Iho on pysynyt hyvässä kunnossa, ei minulla tosin koskaan ole onneksi ollut mitenkään vaikeaa ihoa, mutta epäpuhtaudet ovat kyllä pysyneet poissa. Eikä iho ole tykännyt huonoakaan. Ja ainakin kosmetologit ovat aina kehuneet, että naama on hyvin hoidettu :)

Mä olin haaveillut Clarisonicista jo pitkään ja nyt helmikuussa ostin sen Stockalta kun oli kantisalennuksessa. Surruuttelen aamuin ja illoin, hyvältä tuntuu ainakin! Ja kasvovedellä pyyhkiessä huomaa kyllä, että sillä tulee puhdasta! Käytän samaa putsaria kuin ennen, joten siitä ei ero voi siis johtua. Väitän myös, että laite on hellävarainen, sillä kuorinnan tarve on edelleen. Oma ihoni on herkkä ja viime aikoina olen kärsinyt myös ikävistä näppylöistä - ei todellakaan kivaa näin kolmekymppisenä! :( Muttamutta, se mikä sai kommentoimaan, oli tuo erilainen näppyläilmiö! Se tapahtui mulla ja ajattelin että kääks, eikö tää laite sovikaan mulle - en ollut kuullut varoituksia! Mutta mikä huojennus, että se onkin asiaankuuluva ilmiö. Surruuttelu jatkukoon! :)

Kommentoi

Ladataan...