Salainen aseeni: Belly Belt

Lilou's Crush

Kaverini ihmetteli eilen pillifarkkujani tuossa edellisessä postauksessa, että "tekeekö G Starkin mammahousuja". Ei edelleenkään, harmi kyllä - lempparini J Brand muuten tekee, mutta ajjjkamala mikä hinta, ihan sivuhuomautuksena.

Onneksi hommaan on ratkaisu, eikä koko housuvarastoa tarvitse laittaa plussan ilmaantuessa uusiksi! Oma aseeni on aivan raskauden alkumetreiltä saakka ollut Belly Belt. Yksinkertaisen nerokas keksintö, joka muuttaa tavishousut mahan mukana kasvaviksi alkuturvotuksesta tänne keskivaiheille ja kohti viimeistä kolmannesta.

Belly Beltiin kuuluu yksi lyhyt ja yksi pidempi "venytyskappale" niin napillisille kuin hakasellisille housuille. Molemmissa koissa on mahdollisuus muutamaan eri mittaan, eli varsin hyvin säädettävä väline kyseessä. Itse en ole noita hakasellisia käyttänyt laisinkaan, lyhyemmän jo pistinkin jonnekin hukka-nimiseen paikkaan, koska ainoat hakasella suljettavat housuni ovat sellaiset, joissa hakanen on vähän liian leveä mahtuakseen tuonne metallilenkkiin. Mutta napillista lyhyttä pätkää olenkin sitten käyttänyt lähes joka päivä! Tuo lyhyt pätkä riittää edelleen juuri ja juuri, mutta uskoisinpa, että viikon-parin päästä on pidemmälle nappilistalle jo käyttöä pienimmällä asetuksellaan.

Pidempään kappaleeseen voi myös liittää tuollaisen kangaspalan, joka sitten peittää aukiolevan vetoketjun paljastamat pikkarit -saapa nähdä, tuleeko käytettyä, koska käytän kuitenkin pitkää toppia peittämään vetskarialueen.

Ostin omani Amazonista (UK), koska Belly Beltin maahantuontia on jotenkin muutettu, ja saatavuus tuntui olevan kiven alla. Vastaavia tuotteita käsittääkseni löytyy, mutta olin brändin orja, ja halusin nimenomaan tämän Bellyn.

Jos lapsen saamisen jälkeen imetysliivit on minulla ykköset, niin odotusajalle tämä on kyllä ehdoton tarvike, ei turhake ollenkaan! Harmittelen vain, että esikoisen aikaan en ollut hommasta kuullutkaan, ja kaikenmaailman hiuslenkki- ja vyövirityksiä käyttelin. Lieneekö muuten vielä joku muu "must have" juttu olla olemassa tämän ja rintsikoiden ympärysmitan leventimien kanssa? Kerro het jos on!

Share

Kommentit

Eerika
Bättre liv

Itse ostin omani Kärkkäiseltä verkkokaupasta, tuli kyllä tarpeeseen varsinkin ulkoiluhousujen kanssa!

Hertta
Lilou's Crush

No sieltä itsekin yritin, mutta olivat juuri lopettaneet myynnin! Hitsi! Olisi tullut vähän edullisemmaksikin!

Hampaat irvessä

En ole saanut aikaiseksi kokeilla mitään tämän tapaista. Aika pitkään meni omat tavalliset farkut tässä toisessakin, joskus puolenvälin tienoilla ostin dr. denimin kissyt, joissa on matala vyötärö ja jotka venyy miten paljon vaan. Ne menee ihan kivasti vielä 30+ viikolla ihan nappi kiinni :) mutta ei sovi, jos alavatsan pienikin puristus aiheuttaa supistuksia.

Hertta
Lilou's Crush

Mulla on ollut kissyjä myös, siis ennen raskautta. Käsittämätön venyvyys :D  ja sanoit just ton villakoiran ytimen, jopa melkolöysä kuminauha voi painaa mulla liiaksi -eikö ole kumma! Eli nauti normipöksyistä:) ja hyviä, turvallisia loppuviikkoja :)

Helle1 (Ei varmistettu)

Hei,
Ekaks mielettömästi onnea teille:)
Belly Belt on kyllä ihana keksintö, käytin omia housuja ihan raskauden loppuun asti. Niitä löydyy myös välillä käytettynä. Itse sain toisen lapsen helmikuussa ja käytin vielä pari viikkoa sen jälkekin BB-tä. T. Helle

Siru.. (Ei varmistettu)

Moikka!
Mitä maksoit tuosta Belly beltistä postikuluineen? Katselin Amazonista ja siellä ko. tuote maksoi 14,25 puntaa, mutta postikuluineen melkein 60 puntaa! Huh!

Hertta
Lilou's Crush

Kyllä taisin kärsiä postikuluineen kolmisen kymppiä tai jopa vähän päälle, mutta oli "pakkosaada" ;) 60 on kyllä kamalasti! Hitsi!

Kommentoi