Sanoja

Lilou's Crush

Avoin rasismi puistattaa, mutta se myös herättää. Viimeiset päivät facebookissa ja keskustelupalstoilla ovat olleet, mitä sitä kieltämään, ahdistavia niin monella tapaa. Olen lukenut hämmentyneenä keskusteluja, joiden absurdius on saavuttanut sellaisen tason, jonka olemassaolo oli tätä ennen vieras. Olen pysähtynyt rantaan huuhtoutuneen pakolaistaaperon kuvan ääreen ja itkenyt. Olen seurannut sanattomana, kuinka entisen kotiseutuni kunnanvaltuuston kokousta turvasi poliisi, koska tilanne oli niin pahoin tulehtunut.

Ymmärrän uuden ja vieraan pelon, ymmärrän huolen talouden tilasta. En ymmärrä enkä hyväksy leviteltyjä kuulopuheita, pahansuopuutta ja epäinhimillisyyttä. En minä pieni ihminen osaa tarjota ratkaisua, tuskinpa sitä toki kukaan minulta odottikaan. Luotan, että avoimella keskustelulla ja parhaiden asiantuntijoiden avulla kenties monen huonolta tuntuvan esityksen joukosta riitävän hyvä ratkaisu löydetään, jolla tämänhetkinen hätä saadaan hallintaan, ennenkuin apu ennättää paikan päälle. Jokin kultainen keskitie, jos sellaista voi olla. Kultaiselta se ainakin jalkojen alla tuntuu, jos varpaat ovat vielä merivedestä märät.

Olen osallistunut keskusteluihin, koettanut olla provosoitumatta ja provosoimatta.  Ehkä olen tylsä, mutta en usko siitä seuraavan  tässä tapauksessa ja tässä nimenomaisessa kanavassa mitään hyvää tai rakentavaa. Vielä viimeiseksi, ennenkuin jätän keskustelun somekanavissa sikseen, puin ajatuksiani omalla facebook-seinälläni sanoiksi.

Kaiken silmien ohi virranneen jälkeen ymmärsin jotain. Ei maahanmuuttokriittinen henkilö tai rasisti käännä kelkkaansa, vaikka jakaisin tuhat kuvaa hukkuneista pakolaislapsista, lakitekstejä, diagrammeja, vetoomuksia tai järjestöjen yhteenvetoja. Miksi kääntäisikään, minun vuokseni? Enhän minäkään muuta kantaani jokaisen ihmisen oikeudesta ihmisarvoiseen elämään, vaikka silmieni eteen tuotaisiin taiten kirjoitettu kritiikki maahanmuuttoon ja laskelmia sen kustannuksista. Anturini menevät täysin vastahankaan, jos rasismi puetaan vitsin tai mukanokkelan meemin muotoon. Vastaväitteet lisäävät vastaväitteitä. Keskustelu kiertää ympyrää. Turhanpäiväistä, turhauttavaa.

Tiedän hyvin olevani poikkeuksellisen onnekas synnyttyäni tänne. Syntymälottovoitosta huolimatta lama ja sairaudet kohtelivat perhettäni kovin käsin. Opin paljon ihmisistä, ihmisyydestä. Miten mainen mammona arvottaa ihmistä, miltä puute tuntuu, miten tiukasti olettamukset istuvat. Koettu on saanut arvostamaan syvästi Suomen sosiaaliturvaa. Ja empatiaa ja lähimmäisenrakkautta. Tällä taustalla voisin ajatella myös aivan toisin. Itsekkäämmin, yksilökeskeisemmin, vain omieni puolia pitäen ja omasta hyvästäni välittäen. Ehkä. En tiedä.

Mutta kaikki ne pienet teot, mitä silmieni edessä ollessani lapsi tehtiin, oli sitten kyseessä eväsomenan antaminen nälkäiselle penkiltä heränneelle, autolastilliset tavaraa Itäeurooppaan, yksinäisten jututtaminen, omastaan jakaminen, hyväntekeväisyys tai apu kylänmiehille, tai vaikka vain ohimennen kuultu sivuseikka, että äidin suurin idoli oli Veikko Hursti, se kaikki on vaikuttanut minuun. Kaikki ne sanat, miten muista ihmisistä puhuttiin, miten meikäläisiä ja muita kohdeltiin, muovasivat minua aivan huomaamatta kasvamaan tiettyyn suuntaan, ajattelemaan tietyllä tavalla. Sydän oli viisas, se kyllä kuuli ja otti oppia, vaikka ajatukset oli aivan muualla, kivissä, koppakuoriaisissa ja kannon juuressa, kuten pienillä tytöillä saattaa joskus olla

En minä sitä sano, että kaikkia tarvitsisi halata, eikä kaikesta tarvitse olla samaa mieltä. Ei ole hyvä hymistellä tai hyssytellä ristiriitoja piiloon maton alle. "Ei kaikista tarvii tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen". Se on erihyvä ohje se. Kiitos äiti. Ja "Auttaa pitää, aina kun voi". Siinä toinen aika hyvä.

Apu on jännä juttu. Niinkuin rakkaus. Mitä enemmän sitä antaa, sitä enemmän siitä saa ja sitä haluaa tarjota. Jep, diipadaapa-liibalaaba, en ole kauhean romanttinen tyyppi, mutta näin se vain on. Tiedän, koska olen nähnyt sen tapahtuvan omin silmin ja kokenut sen itse. Saanut apua ja auttanut. En laskenut kumpaakaan, ei aavistustakaan, olenko plussalla vai miinuksella elämän mittakaavassa.

Avun säännöt ovat helpot. Autetaan ketä pystytään. Saa valikoida, jos on pakko, mutta ei polkea muita. Mummut, papat, pakolaiset, yksinäiset, lapsukaiset, sairaat ja vähävaraiset. Ihan varmasti löytyy joku jokaiselle, jos ei löydy, silloin ei ole etsitty tarpeeksi. Ei se hyvän tekeminen ole hankalaa.

----

Ymmärsin myös toisen asian. Omassa elämässäni yksi tärkeimmistä tehtävistäni on olla esimerkkinä heille, ketkä tulevat jälkeemme ja muuttavat maailmaa. Heidän sydämensä puhuu heille myöhemmin.

Millaisia sanoja se kertoo, se on minun käsissäni.

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Ihana Hertta. Tekstisi on viisas, rauhallinen ja hyvä. Mitään niistä ei koskaan, eikä varsinkaan nyt, ole liikaa.

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos Helmi, kiitos paljon.

mystery
Vision One

"Ei maahanmuuttokriittinen henkilö tai rasisti käännä kelkkaansa, vaikka jakaisin tuhat kuvaa hukkuneista pakolaislapsista, lakitekstejä, diagrammeja, vetoomuksia tai järjestöjen yhteenvetoja"

Tämäpä juuri. Mua ahdistaa eniten kun näen oman veljeni, jota pidän viisaana ja hyvänä ihmisenä, tykkäilevän päivittäin Jussi Halla-Ahon päivityksistä, joissa ei ole järjen hiventä. Pään sisällä on jatkuva kamppailu kun yritän pystyä ymmärtämään läheisen ihmisen ajatusmaailmaa, mutta en ymmärrä mitenkään. Ja tiedän etten saa sitä muuttumaan luultavasti koskaan.

Kirjoitinkin juuri blogiini, että jos kriisi ahdistaa, sille voi tehdä paljon! Järjestöt tekee oikeasti päivittäin mielettömän hyvää työtä pakolaisten hyväksi, täällä Suomessa paras auttaja juuri nyt on Punainen Risti. Kannattaa ottaa vastaanottokeskuksiin suoraan yhteyttä ja kysyä miten voi auttaa, itse vien huomenna lähistölleni kasan lasten talvivaatteita. Auttamisesta tulee aivan huikea olo :)

Hertta
Lilou's Crush

Voi ymmärrän sinua hurjan hyvin. Samankaltaisia ristiriitoja koen itsekin joidenkin tuttavieni keskuudessa. Vaikea tunne. Toisaalta olen jotenkin aika kiitollinenkin siitä, että kaveripiiriin kuuluu hyvin eri tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka minun mielipiteestä eriävistä mielipiteistään huolimatta ovat mielestäni kunnon ihmisiä. Se antaa perspektiiviä. Estää myös uppoamasta siihen kuplaan, että kaikki toisinajattelevat olisivat idiootteja jokaisella saralla, sillä näinhän ei toki ole.

Ja olet oikeassa, auttamisesta tulee tosi hyvä olo. Myös avun saamisesta se seuraa. "joku ihan oikeasti näkee vaivaa minun vuokseni" -se saa olon tuntumaan erityiseltä.

Kommentoi