Supernopea lime-sitruuna-kanapasta

Lilou's Crush

Meillä jäi grillauksesta edellispäivänä broilerin filettä toisellekin päivälle, ja ajattelin testata jotain uutta.

Pastaa teki mieli, ja nopsaan piti saada, joten päädyin kokeilemaan Maikkarin Makuja-palstan Sitruunaista kanapastaa -ohje, jossa ei ollut miljoonaa eri artikkelia, kuten yleensä sitruunaisissa pastoissa pruukaa olla.

Muokkasin ohjetta pikkuisen, korvasin spagetin tuorepastalla ja jouduin jättämään valkosipulit purkkisipulin varaan kun tuoreet olivatkin loppu.

Ohje on kahdelle, kolmelle, jos yksi on lapsi.

Tarvitset:

1 lime (mehut+kuori) 

1 sitruuna 

1 prk créme fraiche 

valkosipulia maun mukaan (tuoretta tahi purkistakin toimi)

oliiviöljyä 

suolaa 

mustapippuria 

1 nippu tuoretta korianteria 

1 paketti tuorespagettia

Broilerin fileetä/grillattua broileria nälän mukaan -mellä kaksi isoa filepihviä

 

Tee näin:

 

Paista broileri, jos se on raakaversio.
Leikkele suupaloiksi, kun kypsä/jos käytät valmiiksi kypsää

Pese lime ja raasta kuori, purista mehut

Lisää pannulle tilkka öljyä ja laita kananpalat pannulle (jos kylmiä, jos paistoit juuri, lienevät siellä jo valmiiksi)

Lisää pannulle limen kuoriraaste ja mehu

Laita perään créme fraiche

Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan

Lisää yhden sitruunan koko mehu

Keittele hetki, että kastike tiivistyy kasaan

Laita tuorepasta kiehumaan ja kun valmista, sekoita kastikkeen joukkoon

Nosta lautasille ja kruunaa runsaalla määrällä tuoretta korianteria -tai muuta yrttiä

 

Oli supernopsaa, helppoa ja maistui koko porukalle. Suosittelen testaamaan "toisen päivän ruokana" -tai miksei ensimmäisenkin!

 

Share

Kommentit

Aisha J
Aisha

Nam, täytyy kokeilla!

Hertta
Lilou's Crush

Kannattaa kyllä, oli niin helppo ja nopsa -tulee meillä korvaamaan sen iänikuisen spagettia+jauhelihakastiketta -pikaruuan toisinaan :)

Aisha J
Aisha

Nyt on testattu ja menestys oli! Mieskin tykkäsi kovasti. :)

Hertta
Lilou's Crush

Eikä! Ihan mahtavaa! Eiks ollut supernopee ja helppo :)

Nam, tulee nälkä. :)

Hertta
Lilou's Crush

Mullakin. TAAS!

Kommentoi