Tapettipohdintoja, osa 2.

Ladataan...
Lilou's Crush

Tapettipohdinnat jatkuu.

Alakerran työ-slash-vauvanhuoneessa vallitsee kammottava kaaos. Ahistaa kuulkaa edes astua koko kamariin. String-systeemi on väliaikaisesti purettu pois seinältä työpöydän vaatiman tilan vuoksi. Yläkerran vanhasta työhuoneesta purettujen kappien Kaikki Tärkeät Tavarat on kannettu sinne odottamaan uutta lokipaikkaansa. Lisäksi huoneessa pitää majaa edellämainittujen kaappien tyhjennyksessä karsittu (kirppikselle suuntaava) tavara sekä kaikki ne pieneksi käyneet vauvanvaatteet, jotka eivät vielä löytäneet uutta kotia lähipiiristä tai Vaaka:n keräyksestä (vielä voi osallistua, takaan, että tulee hyvä mieli!). Kirppispöydän varaaminen taitaakin olla tärkein askel tässä projektissa, sitten käydään porailemaan osa Stringeistä toiselle seinälle.

Kaikkea on siis paljon, paitsi aikaa.

Mutta niihin tapetteihin. Näiden ekojen aatosten aikansa muhittua alkaa linja olla selkeä. Tilaan tulee joko Woods tai tuo ekojen kuvien Ferm Livingin simppeli Grid. Grid ehkä pitää pientä kaulaa tällä hetkellä, se tuntuu kovin sopivalta puunsävyn ja valkoisen kaveriksi, ja pientä tulevaa asukkia viihdyttämään siihen on nätti lisäillä pastellisävyjä. Hetken mietin tuota vihreääkin sävyä, mutta siitä muistui liikaa mieleen sairaalanvihreä, ja siitä on nyt kiitos vain, saatu tarpeeksi helkutin pitkäksi aikaa. 

Myös Ferm Livingin Herringbone oli hetken mietinnässä, mutta kuvion pystyviivat ovat liian paksut tarkan herra senior creativen makuun, jotta ei kelvannut. Hän lienee tapansa mukaan oikeassa. Minua pystyviivojakin enemmän häiritsi sahalaidan juoksu silmissä, kun hetken aikaa kuosia tuijottelin. Tykkään kyllä silti.

Jotta ei liian helpoksi tämä souvi mennyt, paljastui yläkerrassakin kepeä pieni yllätys. Puretun kaapiston takaa löytyi nimittäin talon rakennusaikana 80-luvulla täysin käsittelemättömäksi jätetty seinänkaistale. Puuttuu niin rappaus kuin maali. Arghh...  Mitä juuri pääsinkään sanomasta määreestä "aika"...?

 

Yllättävän aikaavievää lisätyötä siis putkahti ennestäänkin turkasen täydelle työlistalle. Koska seinä täytyy jokatapauksessa käsitellä, pohdimme, olisiko myös tälle seinälle kiva laittaa jokin tapetti. En ihan älyttömästi tykkää tehosteseinien viljelystä sinne ja tänne, mutta voisihan se olla ihan hauska juttu.

Tyttö kuitenkin hylkäsi suoralta kädeltä ehdottamani vaihtoehdot, kuten esimerkiksi nuo Fermin "Half Moon" -tapetit, joten pohditaan vielä. Cole&Sonin palmuille antoi peukkua, mutta koska suurinta osaa seinästä peittää parvisänky, en ole ihan varma, kannattaako tapettia pistää piiloon niin, että palmusta pilkottaa tupsu sieltä ja toinen täältä.

Mikäli tapettiin kuitenkin päädytään, sen tulee olla jotakin sellaista, mikä ei ole "liian lapsellista" kohta koululaiselle ja on nimenomaan asukin maun mukaista, ja se onkin vaikea maku tulkittavaksi, yllättää ihan joka kerta. Vinkkejä otetaan vastaan, lempivärinsä on sininen.

Share

Kommentit

Sssorrro (Ei varmistettu)

Laitoin juuri eteisen seinään Fermin Herringbonen ja olen supertyytyväinen! Yhtään ei vilise silmissä (liikaa) eikä hyökkää seinältä. Uusi lempihuone kodissani :)

Hertta
Lilou's Crush

Se on kyllä tosi hieno! Ja sopii muuten varmasti eteiseen loistavasti. Voisikohan vilinä muuten minulla johtua näyttöruudusta, livenähän kuvio on suurempi!

Kommentoi

Ladataan...