Tasokkaita juttuja

Lilou's Crush

Niin kauan, kun olen unelmakeittiöni kuvia keräillyt, pari juttua on toistunut: marmoritaso, lankavetimet ja näyttävä hana. Tyyli on ympärillä vähän elänyt, mutta nämä kolme ovat säilyneet.  Mainostoimistossa työskennellessäni yksi pisimmistä ja rakkaimmista asiakassuhteistani oli kotimaisen Tulikiven kanssa, joka johdatti uunien lisäksi sisustuskivien pariin. Mainosten ja esitteiden parissa tuli kivilaji jos toinenkin tutuksi, marmori hurmasti jo silloin. Siksipä nyt, kun viimein talon henkeen sopi tällainen ratkaisu, keittiön tasovalinta oli "laaki ja vainaa" eli kerrasta selvä.

Käytiin eilen Espoossa Tulikiven Studio-pisteessä katsastamassa juuri rekalla tullutta uutta erää Carraran marmoria, ja pääsimme myös käymään kierroksen verstaan puolella, missä kivitasot laitetaan asennusvalmiiksi: leikataan, tehdään aukot ja kestävyyttä tukevat viillot ja asennetaan altaat ja sen sellaista. Jostain syystä en työhommissa verstaalla ollut koskaan käynytkään, vaikka esimerkiksi Juukassa sijaitsevat huikeat vuolukivikaivokset onkin tullut visiteerattua. Espoo on selvästi liian lähellä... Oli kiva kuulla tällä kertaa asiakkaan roolissa koko homma (Tapani taisi intoutua kertomaan miehelleni jotain kalajuttuja, tai sitten on löytynyt joku TOSI iso marmorikertymä jostakin...)

Siinä se siis pötköttää, meidän taso*! Mielessäni olin kuvitellut tason vahvoilla, tummilla suonilla, ei mitään pikkupiperrystä tai haaleaa pintaa. Tällaisen tason näinkin, mutta samalla selvisi, että niin vahvana kuvio näkyy vain kiillotetussa pinnassa. Meillä pintavalinta on ehdottomasti mattahiottu, sillä kiiltävässä pinnassa roiskeet näkyvät mattaisina jälkinä selvemmin, ja erityisesti tuollaisessa paikassa kuin meidän keittiö, jossa ikkunoita on paljon, näkyisivät nämä rumina jälkinä tason heijastellessa valoa. Ja matan tuntukin on miellyttävämpi, se on jollakin tapaa pehmeä "elävän" tuntuinen, luonnollisempi. Toinen juttu, mitä olin miettinyt, oli paksuudeltaan parisenttinen taso, mutta ammattimiesten suosituksesta päädyttiin kuitenkin tuohon perinteiseen kolmeen senttiin. Meillä mittaa tasolla on sen verran paljon, että kestävyyden vuoksi kannattaa valita tuo paksumpi.

Kivilajeja tuolla studiolla oli tosi paljon. Jos päässäni ei olisi ollut totaalista fiksaatiota marmoriin, olisin niihin tutustunut tarkemminkin, mutta nyt koitan pitää katseen pallossa ja ajatukset poissa kaikista mahdollisista viimehetken muutoksista, niitä on ihan riittämiin viime päivien remontin vastapallojen muodossa.

...Silti vähän vilkaisin. Vihreä voisi olla hurjan hieno. Tai siniharmaa! Ai että.

 

*Tason hinnasta neuvoteltu alennusta

Share

Kommentit

Piipo79

Meillä oli lapsuusaikanani tosi tosi hieno marmorilattia mökillä(!) se oli tosi herkkä esim mustikan jne suhteen, joten kysynpä millä tuo pinta täytyy hoitaa että selviää keittiökäytössä?

Hertta
Lilou's Crush

Tämä matta on vähän iisimpi. Se esikäsitellään suoja-aineella ennen toimitusta, ja sen jälkeen aina tarvittaessa kotona (meneekö vuosi vai viisi väliä, riippuu ihan käytöstä). Puhdistus on se tärkeä juttu, eli happamia aineita ei saa jättää siihen kuivumaan pintaan, vaan ne kannattaa pyykäistä pois. Lisäksi puhdistusaineena kannattaa käyttää saippuapohjaista ainetta, ei sekaisin esim. hapanta ja saippuaista. Siinä se oikeastaan on.

marmori vai kvartsi? (Ei varmistettu) http://www.festivus.fi/

Meille keittiöremontti on myös ajankohtainen ja mietinkin just marmoritasoa (http://www.festivus.fi/2016/04/marmoritaso-keittioon-uhka-vai.html ) , on se vaan niin ihana! Tällä hetkellä ( ja miehen mielipiteen huomioon ottaen...) ollaan ehkä taipumassa kimaltelevaan mustaan kvartsitasoon, mutta kyllä tuo marmori kummittelee vaan omassa mielessä.. molemmat vaihtoehdot ovat kyllä aivan upeita <3 Osaatko sanoa, onko helppouseroja huoltotoimenpiteiden suhteen matan ja kiiltävän suhteen, itselläni on käsitys, että matta imisi mahdolliset punkku-ja mustikkavahingot kiiltävää helpommin? Tuota roiskeiden erottuvuutta en ollut ajatellutkaan, hyvä huomio.

Hertta
Lilou's Crush

Ihan varppina pääsette mustan kvartsitason kanssa helpommalla :D Kuulostaa sekin todella upealta, ja sopisi muuten musta meidänkin keittiöön hyvin! Sitä vähän harkitsinkin, mutta en päässyt tästä marmorifiksaatiostani :)

Meille suositeltiin tätä mattaa tosiaan että sopisi paremmin nimenomaan keittiöön: tuo suojakäsittely sitten auttaa, että ihan ei salamana vahingot imeydy. Alkuun varmasti tulen olemaan hysteerisen tarkka, mutta lopulta kuitenkin mietin, että elämänjäljet saa pitkässä juoksussa näkyäkin, jos vahinko sattuu (toivottavasti tokin ei :D)

Kommentoi