Treffit Pradan kanssa

Lilou's Crush

Yhteistyössä Designiston kanssa*

Pradan laukkukaunokainen kulki matkassani parin viikon ajan -sain sen lainaan Designistosta, joka vuokraa laatulaukkuja ja asusteita. Minusta ajatus on hurjan kiva: kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa, mutta siitä voi silti nauttia pienen hetken. Designiston valikoimassa on mm. Louis Vuittonin, Guccin, YSL:n, Pradan ja Mulberryn laukkuja: pienistä iltalaukuista Vuittonin Neverfulleihin.

Palvelu toimii kivasti esimerkiksi silloin, jos vaikkapa juhiin toivoisi iltalaukkua, mutta muutoin sille ei ehkä olisikaan käyttöä. Tai jos on harkinnut tietyn designerlaukun hankintaa, siihen voi näin tutustua kaikessa rauhassa ja tutkia, toimiiko laukku juuri omassa käytössä. Tai jos vaikkapa sattuu pitämään vaihtelusta ja kalliista laukuista, joka ei ole ehkä se toimivin yhtälö tavalliselle palkkatyöläiselle...

Designiston sivuilta valitaan siis mieluisa laukku, ja katsotaan, kuinka varauskalenterissa on tilaa. Sen jälkeen tehdään tilaus toivotulle ajalle, ja laukku lähtee matkaan. Paketti saapuu Postiin useampaan kertaan käytettävään pahvilaatikkoon pakattuna, mikä on Designiston Katriinan mukaan myös osa heidän kestävän kehityksen ja kulutuksen mukaista toimintaansa.

Toivoin itse vuokralle juuri tätä nimenomaista Pradan kaunotarta, sillä Mulberryn Alexan löydettyä uuden kodin, huomasin kuitenkin ei-niin-jättimäisen arkilaukun kokoisen puutteen. Pradan tote-malli on minusta aivan ihana, mutta koska en ole niitä päässyt sitä hypistelemään aiemmin, en ollut ihan varma, vastaisiko laukku omia tarpeitani.

Ja niin. Laukku oli ihana. Juuri sopiva koko, tuhdit vetoketjut, pehmoinen mutta kestävän oloinen nahka, tavaran ahmimiskyky suorastaan käsittämätön. Siis täydellinen. Olen helpottunut, että juuri tätä mallia tässä materiaalissa ei ole saatavilla hitusen arkisemmassa värissä ;)

Mitäs tuumaatte tällaisesta palvelusta, voisitteko tuumia käyttävänne?

Share

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Käytän heti kun lainattavaksi tulee Longchampin laukkuja :) (vink vink sinne putiikkiin :D)

Hertta
Lilou's Crush

Luulenpa, että vinkki menee tätä kautta perille :) Ihanaa sunnuntaita!

MinEna
Kasvukäyrillä

Loistava konsepti! (Ja sietämättömän hieno laukku!)

Hertta
Lilou's Crush

Olen samaa mieltä ihan molemmista asioista! Sarjassamme "miksen ite tajunnut" :)

MinEna
Kasvukäyrillä

Todella, miksi ne hienoimmat ja kannattavimmat bisnesideat ovatkin aina nerokkaan yksinkertaisia, jonka "periaatteessa" kuka vaan olisi voinut hoksata?

Mahtaako idea olla kotoisin Sinkkuelämää -sarjasta, siinä nimittäin törmännyt tähän ensimmäistä kertaa? :D

Hertta
Lilou's Crush

Hoi Katriina, kerro meille salaisuus, mistä lähti ajatus :) Sama juttu minulla, silloin itsellekin tällainen tuli ekaa kertaa vastaan!

Lauralaukku (Ei varmistettu)

Voisinpa hyvinkin. Juurikin esim. iltalaukkua, tietynlaista, tiettyyn asuun voisin kuvitella lainaavanai. Muuten mulla on kyllä ikävä tapa kehittää hyvinkin pikaisesti palava rakkaussuhde kaikkeen kauniiseen, joten luopumisen tuska olisi kenties liian suuri.. Murheensa kullakin;)

Hertta
Lilou's Crush

Ymmärrän paremmin kuin hyvin! Mulla oli sellainen ensi-ihastus jo olemassa Prada-kaunokaiseen, joten en ihmettele, että se vain syveni. Phillip Limin kanssa minulla kävi toisin: ostin sen reissulta, ja voi miten harmittaa kun laati olikin ihan sekundaa :( Kunpa olisi silloin ollut tällainen mahdollisuus!

Minna Ojala (Ei varmistettu) http://doubleu1.blogspot.com

Tosi mahtava konsepti! Mä käyttäisin nimenomaan iltalaukkujen vuokraamiseen... Voisin aika mielellään varata tuon McQueenin tai Valentinon seuraavalla kerralla kun tulen Suomeen ;-)

Designisto (Ei varmistettu) http://designlaukunmatkassa.blogspot.fi/

Kiitos kaikille kommenttia jättäneille, tässä vastailee Designiston yrittäjä Katriina! Toivottavasti vastaukseni tavoittaa kysymyksen kirjoittajan. Ajatus laukkulainaamosta lähti reilu 3 vuotta sitten. Kantavana ideana oli tarjota laadukkaita ja sekä aikaa että käyttöä kestäviä designlaukkuja, koska nykyäänhän voi vuokrata melkeimpä mitä vain. Miksei siis designlaukkuakin. Sinkkuelämää -linkityksestä kuulin itse asiassa vasta myöhemmin, mikä on sinänsä mielenkiintoista, koska olen elokuvan kuitenkin nähnyt.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja erityiskiitos vielä herttaiselle blogin pitäjälle mukavasta yhteistyöstä!

Vimps (Ei varmistettu) http://tonninstiflat.wordpress.com/

Hei, mun blogissa on sulle haaste! Toivon, että ennätät vastata siihen!

Tuosta laukusta vielä... tarkoititko tuolla "onneksi"-loppukaneetillasi, että muuten olisit joutunut hankkimaan laukun itsellesi? Tuohan oli juuri kiva nimenomaan tuollaisena vähän erikoisemman värisenä!

Kommentoi