Työstä ja työssä oppimisesta

Ladataan...
Lilou's Crush

Aloitin eilen työskentelyn uuden, fiksun nuoren kollegani kanssa. Tänään, kun jatkoimme hommia, hän kertoi kivan kohteliaisuuden edelliseen päivään liittyen setviessämme erästä monimutkaista kokonaisuutta. Kuulemma oli todella mukavaa ja helpottavaa kuulla, kuinka avoimesti kerron, jos en ymmärrä tai osaa jotakin työhön liittyvää seikkaa. Että en yritä feikata, että tiedän ja hanskaan aivan kaiken. Koska olen tällaisen kohteliaisuuden saanut kuulla kolmesti, se kertoo joko siitä, että a) olen ollut todella selkeästi ulkohommissa tai b) rohkeahko, hövelihkö avoimuus on jokseenkin harvinaista.

Leikki sikseen, sillä kohdassa B piilee totuuden siemen, ja se on minusta hiukan harmillista. Kuva kaikenosaavista superihmisistä luo kovin paljon paineita etenkin työuraansa vasta aloittaville. Omaankin tuttavapiiriin kuuluu superälyllä varustettuja tyyppejä, mutta suurin osa huippuammattilaisista on aivan tavallisia kavereita, vahvuuksineen, erikoisuuksineen ja heikkouksineen.

Mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi työpiireissä tulen, sitä avoimemmin uskallan näyttää omat vajavaisuuteni. Esimerkilläni haluaisin kannustaa muitakin olemaan avoimesti oma itsensä joka kantilta myös työpaikalla. Tämä ei tarkoita oman osaamisen vähättelyä tai aliarviointia. Tiedän vallan hyvin olevani monissa asioissa helkkarin hyvä, ja omaavani monipuolisen ja rautaisen ammattitaidon. Kaikkea ei kuitenkaan kukaan voi osata, joten miksi sitä häpeämään? Hävetä saisi silloin, jos oma ego ei antaisi myöten olla mieli apposen avoinna uudelle, tai jos ei kehtaisi kysyä niitä kymmentä kysymystä.

Itselleni mielekkyyttä työhön tuo nimenomaan se, että voin kokea kehittyväni jatkuvasti jollakin saralla. Riittämättömyyden tunne toki vaivaa ajoittain, mutta sopivissa määrin se myös puskee teenpäin. Tunnen itseni, ja tiedän, että sillä hetkellä, kun tuntuu, että osaan kaiken, on aika siirtyä uusiin haasteisiin. Sitäpaitsi: mikä se sellainen asiantuntija, seniori, esimies tai johtaja olisi, joka ei olisi valmis jatkuvasti kehittymään ja kehittämään itseään? Huijarisyndroomalaista minusta ei siis saa, vaikka epävarmoja hetkiä tielle on sattunut, ja varmasti sattuu vastakin.

Keräsin vähän huomaamattani viisi vinkkiä työelämän viidakoihin, ja ajattelin jakaa ne tässä. Kolme ensimmistä tiukkoihin tilanteisiin, kaksi seuraavaa kaikkiin päiviin.

  1. Vedä happea. Hapeton aivo hidas aivo.
  2. Ota etäisyyttä. Katso vähän kauempaa, asioiden laitto perspektiiviin auttaa usein kummasti
  3. Tee aina parhaasi, tee aivan kaikkesi. Enempää et voi itseltäsi vaatia, älä myöskään tyydy vähempään.
  4. Työ ei yksin määrittele sinua ihmisenä. Se, miten kohtelet muita, tekee sen.  Jaa tietoa. Auta miestä mäessä. Siivoa jälkesi keittiössä. Be a good sport.
  5. Tunne itsesi, tunne rajasi. Vähän hullu saa olla, mutta ei tyhmä.

Naiset, miehet, ystävät. Omien epävarmuuksien peittely ei pidemmän päälle kanna. Jos se ei paljastukaan muille, se kuluttaa omia voimia aivan turhan päiten. Avoimuus sen sijaan, se avaa tien uuden oppimiselle ja antaa rauhaa sielulle. Ehkäpä saat apua joltakulta sellaiselta, jolle voit aikanaan tarjota vastapalveluksen omalla erityisellä tiedollasi tai taidollasi? 

Share
Ladataan...

Kommentit

Kaisa H.

Kiitos! Kiitos! Kiitos! Mahtava kirjoitus.

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos! Kiva jos osui :)

hriikka (Ei varmistettu)

Kiitos! Mahtava teksti, joka osui juuri oikeaan hetkeen itselleni. Olen itse aika noviisi vielä mainosalalla ja kaikkien supertyyppien keskellä tosi usein huomaan itsessäni sen epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen, kun ei osaakaan jotain vielä niin hyvin kuin haluaisi - varsinkin nyt, kun olen aktiivisesti etsinyt uutta työpaikkaa ja välillä meinaa iskeä epäuskon hetkiä oman pätevyyden ja osaamisen kanssa. Mun on pitänyt tasaisin väliajoin muistutella itselleni, että niin, olen todellakin ollut näissä hommissa vasta niin vähän aikaa, ettei kukaan varmaan oletakaan mun osaavan vielä ihan kaikkea. Ja toivon, etten 20 vuoden päästäkään osaa vielä kaikkea, koska tylsäksihän se kävisi :)

Vähän aihetta liipaten; on osittain sun ansiotasi, että alalle olen ylipäätään uskaltanut hakeutua! Et varmaan muista, mutta joskus aikoja sitten kyselin sulta täällä kommenttiboksissa copywriterin hommista ja siitä, millainen persoona niihin mielestäsi sopisi. Sun ihanan vastauksen rohkaisemana päätin sitten, että eihän sitä kokeilematta tiedä, mikä on se "oma juttu" - ja tällä tiellä ollaan :) Eli kiitos siitäkin!

Hertta
Lilou's Crush

Miten ihana kuulla, että uskalsit lähteä tavoittelemaan unelmaa, ja muistan ihan vallan hyvin tuon kysymyksesi! Oli tosi kiva, että näin sain kuulla kuulumisiasi! Valtavasti kaikkea hyvää sinne uran ja elämänmittaiselle opin tielle <3

Just näin <3

Hertta
Lilou's Crush

<3

Jannina (Ei varmistettu)

Teksti osui kyllä ihan naulankantaan. Nyökyttelin lukiessani monelle kohdalle, työn pitää haastaa tekijäänsä, niin mielenkiinto pysyy yllä ja syntyy enemmän väkeviä onnistumisen kokemuksia. Jokaisen työntekijän pitäisi olla höveli niin osaamisensa mainostamisen kuin sen hetkisten osaamattomuuksien mainitsemisessa. On ilo opettaa ja saada oppia.
Itse hipsin työurani alkumetrejä, samalla alalla (ja jopa samassa korttelissa) kuin sinä. Siksi nämä työaiheiset postaukset ovat aina hyvin inspiroivia ja on kiinnostavaa kuulla, mitä sanottavaa sinulla on. Ihailen kovin sitä, miten ainakin blogin välityksellä saadun kuvan perusteella, pidät elämän monet osaset balanssissa. Tämän haluan itsekin muistaa vaikka aikamoinen työhullu olenkin. Kiitos ihanasta blogista, Hertta!

Kommentoi

Ladataan...