Vaikea vaalea

Lilou's Crush

Meillä olisi edessä maalien hankinta tulevaan kotiin, mutta olen alkanut hannaamaan alkuperäistä ajatusta maalata koko asunto Tikkurilan Paperi -sävyllä. Se tuntuu jotenkin liian helpolta valinnalta. Toisaalta, usein se itsestäänselvä, perstuntumalla löytynyt valinta on myös lopulta se paras, usein ollaan koko ärrä kierretty ympäri orren ja päädytty alkupisteeseen...

Nykyisessä kodissamme Lumi-maalilla maalaus oli loistava ratkaisu (kirjaimellisestikin) sillä sillä suorastaan maalasi valoa huoneisiin. Tulevaan kotiin en puolestaan Lunta suostuisi ottamaan kuuna kullanvalkeana, se ei vain ole kaikessa himmeässä kauneudessaan meidän perheen maali. Uusiksi on mennyt niin eteinen kuin yksi lastenhuone ja keittiön kapea seinä, kun eläminen on jättänyt jälkensä. Pyyhkimistä tuo maali kun ei kestä oikeastaan ollenkaan, ja hintaa sillä on ihan liikaa.

En sentään edelleenkään puolihimmeään taivu, mutta paremmin pyyhittävään maaliin. Maali onkin  jo valittu, se on Tikkurilan Ässä 4, ammattilaiskäytön maali, joka on himmeä, mutta kestää kulutusta sopiessaan myös julkisiin tiloihin. Edullisempikin se on, kuin kuluttajille suunnattu Harmony. Maalin valintaan siihen se helppous sitten päättyykin.

Meillä avokeittiö-olohuoneen ja tyttöjen huoneiden ikkunat ovat jonnekin kaakon ja etelän välimaastoon, valoa siis piisaa aamupäivästä alkuiltaan hyvinkin paljon, ylimmässä kerroksessa kun ollaan eikä mikään pääse varjostamaan (omalle listalle kesähelteitä varten: hanki tuuletin...). Vastapäätä sijaitsee oranssi talo, joka heijastelee lämmintä sävyä. Makuuhuoneemme puolestaan on läpitalon asunnossamme luonnollisesti vastakkaiseen suuntaan, siellä heijastelee lämmin keltainen sävy sisäpihan seinistä (tämä on muuten tosi hyvä juttu: toiseksi edellisessä Krunikan kodissamme sisäpihan sävymaailma oli sama, ja se toi hurjasti lisää valoa sisälle muutoin hämärään asuntoon, hassu juttu!). Nämä heijasteet on hyvä ottaa huomioon, sillä ne vaikuttavat suuresti siihen, miltä maalisävy näyttää seinässä. Esimerkiksi tuossa mainitsemassani aiemmassa asunnossa seinät olivat ennen remonttiamme aivan ihonväriset, kun sävy oli liian punertava. Kerrassaan kamalat!

Missään nimessä en uudesta kodista halua selkeästi kylmäsävyistä, mutta keltaisen tai pinkin sävytkään eivät juuri viehätä. Lie parasta tehdä maalaukset pohjamaaliin saakka valmiiksi, muuttaa sisään ja päättää sävyt sitten koemaalausten perusteella. Tai katsotaan nyt, ehditäänkö edes pohjamaaleja sipaista, vähän alkaa aikataulu painaa päälle. Tai sitten telataan kämppä Paperilla, ja pohdiskellaan haaleita tehostesävyjä kun jaksetaan.

Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa, kunhan sähköt ja putket pelittää ja vesi juoksee.

 

Kaikki kuvat Tikkurila.

 

Share

Kommentit

MaaritP (Ei varmistettu)

Samojen kysymysten parissa täälläkin ollaan oltu. Olen hakenut lukemattomia värilastuja ja pyöritellyt vaihtoehtoja mielessäni. Sama Lumi-maalivirhekin ollaan tehty tässä nykyisessä talossa. Tuo maali maalattiin hyvin pian piiloon ihan tavallisella sävyttömättömällä valkoisella. Huomenna on muutto pois tästä ja olen kriittisellä silmällä tarkastellut seiniä. Lastenhuoneen, eteisen yhden seinän ja muutaman muun kovankäytön seinän jouduin maalaamaan nyt siistimmäksi seuraavia varten. Mutta... luulen, että uudessakin kodissa päädyn sävyttömättömään valkoiseen. Se tuo hyvin valoa sisään ja tuntuu sopivan ihan ok meidän sekalaisen seurakunnan kalusteiden taustaksi. Uudessa kodissa on kaiken lisäksi tummat katot, joten kaikki ekstravalo on tarpeen.

Paperi sävynä on minun silmissäni liian harmaa. Onhan se kuitenkin sama väri kuin maalarinvalkoinen, vain astetta vaaleampana. Vaikka sävyttämätön ei peitä niin hyvin kuin sävytetty väri ja voi mahdollisesti kellastua vuosien varrella, en ole parempaakaan ratkaisua löytänyt.

Vierailija (Ei varmistettu) https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/05/taas-tanaankin.html

Hienoja kuvia ja värisävyjä!

Kommentoi