Vaunut vaihtoon

Ladataan...
Lilou's Crush

Alusta saakka olen epäillyt, että kun muutamme keskustaan, taival meitä hyvin palvelleiden Buffaloiden kanssa tulee todennäköisesti päättymään. Ja nyt, kun tulevassa kodissamme ei ole hissiä, noiden jykevien vaunujen rahtaaminen ylös-alas on täysi mahdottomuus, oli muskelit millaiset hyvänsä. Saati sitten tällaiselle hyttyssarjalaisella. Hissin puute ei kuitenkaan ole mikään major problem elämän mittakaavassa, ratasaikaa kun on jäljellä sen verran vähän, että muutoin meille ihanaa kotia ei kannattanut jättää hankkimatta. Mutta riesa mikä riesa, tämä rattaankantoasia.

Eipä siinä. Vaikka olin tosiaan alkujaan ajatellut, että meidän ratassaaga tämän jälkimmäisen lapsukaisen kanssa päättyy tähän nyt meillä olevaan komboon (siis Bugaboon Buffalot ja superkevyet matkarattaat Yoyot), nyt on tehtävä olosuhteiden vuoksi suunnanmuutos. Peräännyin tästä ajatuksesta jo hetkeksi, mutta ei. Ei selvitä ei.

Sinänsä homma on helppo, että koko vaunuviidakkoa ei tarvitse käydä läpi, tutussa Bugaboossa aiotaan pysyä. Ollaan oltu todella tyytyväisiä, ja kaikki lisätarvikkeetkin toimivat näppärästi sikin sokin. Buffaloiden alta pois myymämme Cameleonit olisivat nyt juuri nappivalinta. Cameleoneja en nyt kuitenkaan viitsisi enää hankkia, kun vauvakopalle ei ole tarvetta, vaan ainoastaan rattaille. Vanhanmallisiin Bee-rattaisiin en ollut ihan hirveän tyytyväinen, mutta nyt istuin, joka oli suurin murheenkryynini, on parannettu entisestä, joten Beet ovat kohonneet listalla aika korkealle.

Nyt sitten kaipaisinkin tosikäytön kokemuksia Bee-rattaista (nimenomaan Bee3, jos tarkkoja ollaan) kaupunkikäytössä ympäri vuoden: meillä aikanaan niitä käytettiin matkiksina, ja talvella ihan satunnaisesti. Pienet pyörät eivät ole se paras vaihtis, mutta pärjäisiköhän niillä, kun vaunuttelu pahimpina lumi-sohjopäivinä ei ole välttämätöntä, sen verran ytimessä asutaan jatkossa, päiväkotiin on pari korttelia (vieläkin on vaikea uskoa tätä onnenpotkua!) ja muuhun matkailuun autokin on tarvittaessa käytössä.  Kuinka lapsukaiset ovat nukkuneet päikkärinsä niissä, meillä kun lapsi ei nuku muualla kuin Buffaloissa, ja niissä unet tosiaan maistuu!

Share
Ladataan...

Kommentit

Sara // housefive (Ei varmistettu) Http://housefive2.blogspot.com

Meillä on ollut Bee3:set ainoina rattaina käytössä 1,5vuotiaasta asti kuopuksella. Toki täällä Irlannissa ei ole lumisateita juurikaan, mutta siis hyvin ollaan muuten pärjätty noilla (meillä oli ennen donkeyt).
Meillä oli myös yhdessä vaiheessa Bee+:ssat ja nämä kolmoset ovat myös mun mielestä huomattavasti paremmat. Valjaat Suorastaan mahtavat, kun neiti saa ne itse kiinni, mutta ei auki ;)

Rattaat ovat tulossa Helsingissä nyt heinäkuun alussa myyntiin, jos kiinnostaa. All black mustilla kankailla.

Hertta
Lilou's Crush

Hei jee, kiva kuulla, että ovat toimineet! Ne vanhat valjaat oli minustakin jotenkin huonot, sama juttu kuin noissa muissakin malleissa. Ja olen katsellutkin ensisijaisesti käytettyjä, vielä en ole löytänyt sopivaa hinta-laatusuhdetta että olisi järkevää hankkia uusien, takuullisten sijaan, eli voisi hyvinkin kiinnostaa, hinnasta ja kunnosta riippuen :)

elinaaaa (Ei varmistettu)

Oletko mahdollisesti laittamassa Buffalot myyntiin uusien tieltä? Olivatko ne kokonaan All black? Täällä oltaisiin erittäin kiinnostuneita ostamaan käytetyt Buffalot.

Hertta
Lilou's Crush

Hyvin todennäköisesti ollaan, vähän vielä arvon. Laitan todennäköisesti ilmoituksen toriin, voin vinkkaista kun on siellä :) Ovat ihan priimat all blackit tosiaan, ovat olleet oikeastaan vain päikkärikäytössä eli lyhyt lenkki ja terassille nukkumaan, autoonkin kasattu vain muutaman hassun kerran!

Lennu (Ei varmistettu)

Asuimme väliaikaisesti hissittömässä talossa, ja Buffaloiden lisäksi hankittiin Beet. Hyvin poika niissä nukkui päikkärit! Mutta rataslenkittely niillä oli kyllä Buffaloiden jälkeen aikamoinen muutos, varsinkin mukulakivillä. Myimmekin Beet sitten heti pois kun palasimme maan tasoon asumaan. Mutta toki matkarattaina palvelijat hyvin!

Hertta
Lilou's Crush

No onpa kiva kuulla että unet maittoi! On tuo tyttö nukkunut yoyoissakin, mutta ei Buffaloita voittaneita :) Ja joo, meillä oli tosiaan ne bee classicit vielä muutaman kuukauden buffaloiden kanssa samaan aikaan, ero on tosiaan huima, mutta onhan ne ihan eri käyttöönkin. Itse en ehkä ikinä oikein ole noiden buffaloiden kanssa päässyt 100% sinuiksi, niin kovin tykkäsin cameleoneista aikanaan. Silti näin, vaikka Buffalot näissä meidän nykyoloissa pieksee camit mennen tullen ja palaten :D

Senna (Ei varmistettu)

Pärjää! Pääsee niillä jopa pienessä lumessakin, nimim. Punavuoressa käytössä ympäri vuoden. Pulkka oli ihan pahimpina lumipäivinä viime talvena ja silloin ei olisi kyllä päässyt etenemään millään muillakaan rattailla.

Hertta
Lilou's Crush

Nonnis, sulla on just hyvää kokemusta :) Kiitos kun kerroit! Sitten kun tulee tuo karmein lumikeli, tosiaan voisi napata pulkan tai ihan vain töpötellä eteenpäin pikkuhiljaa. Meillä on kaupat ihan vieressä, että ei tarvitse ostosten kuljetuksestakaan murehtia.

E-L (Ei varmistettu)

Suosittelisitko hissittömään taloon siis ennemmin Cameleoneja kuin Buffaloita? Tarvitaan siis yhdistelmävaunut :) olen vain miettinyt olisiko autottomana syytä olla isompi tavaratila vaunujen alaosassa...

Hertta
Lilou's Crush

Heti alkuun, olen puolueellinen, koska niin tykkään cameista :D MUTTA kannattaa tosiaan miettiä, kuinka paljon kannettavaa on -ja kuinka riski itse on! Minä en ole vahva, ja olen kokenut buffalot muutenkin painaviksi. Sähkömiehemme oli juuri laskenut kiukuspäissään, että meille on yli 100 rappusta, ja se on buffaloiden kanssa itselleni mahdottomuus! Meillä ei ole siis vaunuvarastoa, ja pyöräkellari on todella hankalien kapeiden ja jyrkkien rappusten päässä, eli sekin poissa laskuista. Beet olisivat vielä pari kiloa cameja kevyemmät, siksi ne meillä ykkösharkinnassa. Camit rattaina ovat kuitenkin monipuolisemmat kuin Beet...

E-L (Ei varmistettu)

Buffalot tuntuu kivan jykeviltä, mutten ehkä jaksa itsekään roudata niitä ylös. Rappusia ei tosin ole sataa, huh! Cameleonien runko oli tosi kevyt, kun kaupassa testailin. Suorastaan ihana :)

Kääk, ehkä päädyn itse niihin sit kuitenkin. Beet ovat kyllä varmaan rattaiksi hyvät, mutta ihan vauvasta asti kun tarvii niin ei meille ehkä. Toivottavasti löydätte sopivat!

Hertta
Lilou's Crush

Kääk nimenomaan :D rautaiset pakarat ja pohkeet tovin päästä... Ainoiksi rattaiksi vauvalle täällä pohjolassa en beetä suosittaisi minäkään, vauvaosakin meillä oli, mutta kyllä oli isommillekin vaunuille tilausta.

Senna (Ei varmistettu)

Vastailin tuossa jo aiemmin, meillä on ollut toisella lapsella siis Beet ainoina vaunuina ihan vauvasta ja iso esikoinen vielä seisomalaudalla ekat 6kk. Oli tosin kevätvauva, meillä meni tosi mukavasti. Beet oli muuten vakaammat työntää seisomalaudan kanssa kuin Cam2, jota ihan ekat viikot käytettiin. Been vauvakoppa meni n. 4kk ikään pitkällä vauvalla ja sitten siirryttiin ratasosaan. Varmaan riippuu monesta asiasta mutta meille oli ihan paras kombo kantakaupungissa :)

I M S (Ei varmistettu)

Mulla ei ole hajuakaan mistä tässä postauksessa puhutaan. Bee, Cameleon, Yoyo.. Ihan hepreaa

Kannattaa muistaa et rattaiden lisäksi joutuu välillä kantamaan kasseja, lasta, ruokaostoksia jne

Täytyy sanoa, ettei ole ikävä rapulliseen asuntoon, vaikka muutettiin sieltä pois lapsen ollessa jo 3,5 v. Edelleen sapettaa kun miettii niitä loska/kurakelejä ja kun oli hakenut ipanan päiväkodista työvaatteet päällä ja rappukäytävään päästyä se vaan mureni. Ei vaan pystynyt kiipeämään rappusia ja se piti kantaa yläkertaan. Oma kassi (+painava läppäri), lapsen päiväkotikassi & lapsi kainalossa lampsittiin yläkertaan. Rattaat me sentään jätettiin rappukäytävään; siellä oli niille sopiva kolo.

Hertta
Lilou's Crush

Rattaita kaikki tyynni nuo heprealaiset.

Ja kyllä kyllä,  on muistettu, että jos jonkinmoista nyssäkkää tarvitsee kiikuttaa, ja tässä muuton alla tullut hyvää treeniä siihen. You get some, you loose some, näin se vaan mennöö.

Varmasti sapettaa välillä reilusti, mutta vielä olen siinä uskossa, että liki kahdella tunnilla lisääntyvä vapaa-aika kuittaa rappusharmin. Jos ei, niin sitten tarttee tehdä jotain.

Katjavir (Ei varmistettu)

Meillä on olleet Beet ainoina rattaina lapsen syntymästä lähtien (pian 2-vee). Hyvin on nukkunut päikkärit niissä vauvana ja nukkuu edelleen. Olen tykännyt rattaista ihan älyttömästi: asumme Tokiossa ja näillä mahtuu kapeimmistakin metron porteista, mahdutaan pieniinkin ravintoloihin ja jaksetaan kantaa hissittömiin tiloihin. Suomen lomilla on näillä pärjätty hyvin lumella ja mökkiteilläkin. Mutta: mukulakivet! Meidän Suomen koti on Skattalla ja torilla kärräily on kyllä ihan painajaista, lapsikin alkaa jo kinuamaan rattaista pois, lienee liian rytyyttävää menoa. Aina joutuu väistämään mukulakivet pyörätien kautta ja siellä taas saa pyöräilijöiden vihat niskoilleen.
Mutta mainiot rattaat kyllä. Meidän ei tarvitse rattaita viedä ylös mutta kolmanteen kerrokseen kiivetään kaksi vuotiaan ja kuusi kuukautisen kanssa. Ja niiden kauppakassien.

aahoo (Ei varmistettu)

Meillä oli esikoisella Camit (3), sitten Yoyot reissukäyttöön ja kesäksi ihan jokapäiväisiksi rattaiksi 1,5-2-vuotiaana. Sitten syntyi toinen lapsi, ja Camit vaihdettiin Donkeyhin. Ne on kyllä ihanat, ilmakumit rullaa ja yhdellä lapsella käytettäessä se sivukori on ihan kingi. Camit meni meidän hissiin just ja just (asutaan tässä pitkänsillan toisella puolella), mutta Donkeyn tullessa taloon vuokrattiin sisäpihalta romuvar...eiku autotalli.

Sitä mä vaan mietin, että jaksaako Cameja tosiaan kantaa rappusissa? Kun eikös se tuoli pidä irrottaa, niin miten kädetkään riittää? Eikö Yoyot riitä tavaratilan puolesta? Siinä kun on se kätevä kantohihnakin...

Hertta
Lilou's Crush

hahaa, vitsi teidän aaseilla on hulppea talli :) Yoyot riittäisi ihan vallan mainiosti tavaratilan puolesta, mutta niissä ei ehkä ominaisuudet riitä mun hermoille jos meinaa ihan huvikseen kävellä. reissussa sen jotenkin hyväksyy että mennään ränttätänttää, mutta vähä mukavampaa kaipaisi täällä kotona.

ja joo, cameissa tein vanhassa krunikan kodissa niin, että kipitin ensin lapsen ja kopan, sitten juoksin hakemaan runkoa :D silloin oli sentään "vain" kolmet rappuset. Tässä pähkäillessä testailin vielä beet, ja kyllä se on niin, että yoyot ovat niin pal ketterämmät, että beetä ei kuitenkaan meille enää tule. Nyt siis cmit uudelleen harkinnassa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, onneksi siellä tallissa on paljon muutakin, mm. sukulaisen moottoripyörä, meidän perheen fillarit, turvaistuimet jne., vaikka autottomia ollaankin. Asunto on lisäksi niin pieni, että kyllähän siihen tarvitaan yksiön kokoinen talli kaveriksi! ;) Oli meille kyllä pakollinen, koska lapsilla on ikäeroa vain 2v ja siinä kohtaa kun on vastasyntynyt ja 2v talviaikaan ja kaikki kamat siihen päälle, niin ei olis kyllä pystynyt kantamaan rattaita.

Yoyoilla on kyllä välillä rasittava mennä, esim. siinä Tuomiokirkon ympäristössä ei ole kovin montaa tasaista pintaa... Hiekkatiet menee kyllä ihan kivasti.

Mietin vaan sitä, että eikös Monniska ole kohta jo kaksivuotias? Rattaita toki tarvitaan, mutta sehän kohta pinkoo ne rappuset eestaas "ite", tai sitten makaa eteisen matolla meritähtenä... Eikä häntä voi jättää juuri mihinkään niin kuin vauvan voi hetkeksi kopassaan.

Hei muuten, ihan toiseen asiaan, oliko sulla jotain juttua kohta entisen asuntonne ikkunankarmien maalauksesta? Siskolla olis sama edessä ihan just ja muistelin, että te maalasitte tummat karmit valkoisiksi.

Hertta
Lilou's Crush

Ai että, tommonen talli meillekin... tosin meille tulee sellainen hauska "ovenvälivarasto" kun on kaksi sisäänkäyntiä, sitä hyödynnettiin Kristianinkadulla kovasti! Ja sitten vinttiin on vain yksi kipaus, mutta se ei auta tässä ratashommelissa kyllä yhtään.

Haa, tavoitit Monniskan syvimmän olemuksen täydellisesti :D todellakaan häntähän ei siis kanneta rappusia, vaan jostain kierosta syystä, joka on siskoksilla yhteinen, nuo rappuset ovat ainakin vielä pa-ras-ta ikinä. Niitä siis trampattaisiin koko ajan ja iän kaiken. Meillä kun täälläkin on ollut rappuset ja asutaan mäen päällä jonne kävellen kuljetaan pitkiä rappuja, on aika hyvin jo homma hallussakin, mikä jeesaa valtavasti.

No, vitsi, muuttoon alle viikko, kohta tämä asia ratkeaa tavalla tai toisella :D

Hertta
Lilou's Crush

Hei ja vielä ne ikkunanpokat! Kyllä, tästä oleskelutilasta eli avokeittiö/olkkarista maalattiin ikkunanpuitteet ja partsin ovi. Iso, tosi iso homma mutta ei mahdoton: helat pois, kunnon puhdistus ja karhennus tarvittaessa, otepohja/pohjamaali ja muistaakseni kolme maalikerrosta. Teippaus on vihoviimeistä hommaa tässä :) kaikkiaan vei kuitenkin niin paljon aikaa, että ei koko asunnon karmeja sitten käsitelty, kun muualle tummat sopikin ihan ok.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tiedosta! Saa nähdä miten käy, siskolla yksiö ensiasuntona, joka varmaan laajenisi parilla neliöllä jos noi jaksaisi maalata.

Paljon tsemppiä teidän remppaan ja muuttoon!

Katina (Ei varmistettu)

Täältä ääni baby joggerin city minille! Kolmen lapsen kokemuksella, briot, bugat ja phil&tedsit testattu. Vauva-ajat(puo-li vuotta)käytettiin aina jykevämpiä pelejä ja sitten vaihdettiin joggereihin, ympärivuotisesti ja hissittömässä talossa. Toimii, ja painaa vain 7kg, mutta on tosi tukevat ja näppärät, ja kasautuu yhdellä kädellä istuimen pohjasta nostamalla.

Hertta
Lilou's Crush

Näitä on tosiaan moni kehunut! Kuulostavat kyllä hurjan näppäriltä, eivätkä ole painavatkaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Täältäkin vahva suositus baby joggereille (city mini) - ovat yllättävän tukevat ja "oikeat vaunut" matkarattaiksi ja tosiaan kokoaminen ja kantaminen onnistuu tosi hyvin, kahvasta vaunut naps kokoon ja matkaan.

Hertta
Lilou's Crush

Lisää joggersuosituksia :) Minä olen jo niin vanha koira, että en taida kertakaikkiaan oppia uusia temppuja :D Niinpä meille tulee huomenna kakkosrattaiksi käytetyt camit -ihan minit matkikset meiltä löytyykin. Jos ei tuolla kombolla pärjää mitä meiltä löytyy, niin ei sitten millään :D AIkamoisen vaunukaupan saan vuoden päästä perustaa!

Mungopapu (Ei varmistettu)

mä lähtsin vankasti suosittelemaan baby joggereita, joko tavipyörillä tai ilmarenkailla. meillä on ne camien seurana autorattaina.. iso plussa on yhdenkäden kasaus ja kokoon nosto vaikka lapsi sylissä

Hertta
Lilou's Crush

Kuulostaa tosi käteviltä, kasaussysteemi ilmeisesti samaa tyyliä kuin noissa pienipyöräisissä Yoyoissa (jotka eivät todellakaan ole talvirattaat!) Meille tulee tosiaan taas camit, ylös ei tarvitse kantaa kuin istuinkehikko, joka onkin sitten ihan kevyt rasti. Homma päätyi siis hyvin. Mutta tässäpä saa moni samaa pohtiva tosi hyviä vinkkejä ja suosituksia!

Kommentoi

Ladataan...