Victorian salaisuudet, eli tissiliivit kotiovelle

Lilou's Crush

Olen jo vuosia suosinut pääasiassa Victoria's Secretin alusvaatteita. En niitä "hempukkameininkejä", joista merkki on parhaiten tunnettu, vaan simppeleitä, laadukkaita perustuotteita. Olen ollut erittäin tyytyväinen: liivit ovat pysyneet mallissaan napakoina pitkään, kestäneet toistuvaa pesua ja pitoa. Erityisen kiitoksen annan niin laajasta skaalasta mittoja kuin erilaisia kuppimalleja.

Malleja löytyy kapealle ja leveälle rintakehälle, ja samoin kapeammalle ja leveämmällä rinnalle, toppauksilla ja ilman, ja mikä minua ilahduttaa eniten, myös kauniita liivejä ilman kaaritukia ja pulleita fyllinkejä. Mukavuus ja luonnollisuus ennen kaikkea, sepä mottoni näissä liivihommissakin.

Tilasin nyt kotiin ensimmäistä kertaa nettikaupasta, sopivasti kun olin juuri tuoreeltaan käynyt Nykkireissulla tarkistamassa koon ja testaamaassa sopivat uudet mallit. Ostin yhdet, joka osoittautuivat aivan napakympiksi, ja nyt sitten tilasin kahdet lisää, ja yhden setin (7 paria muistaakseni 35€) pikkareita, joissa on aivan valtaisa valikoima värejä, materiaaleja ja kuoseja

En kuitenkaan  uskalla suositella tilaamaan liivejä ensin sovittamatta paikan päällä, sillä mitoitukset vaihtelevat malleittain jonkin verran. Sen sijaan yöpuvut, oloasut ja pikkarit, niiden osalta testaamatta shoppaaminenkin on turvallisempaa. 

Tilaus tuli vain viikossa kotiovelle, ilman tullimaksuja (yllätyin, olin varautunut niihin, mutta ilmeisesti tulivat siis briteistä tms). Kun on taas aika päivittää tissiliiviosasto, taidan tehdä saman tempun. 

Share

Kommentit

XBfjf (Ei varmistettu)

Oho, VS toimittaa ilman tulleja..!
Viimeksi kun tilasin (muistaakseni yli lähemmäs 10 v sitten), tullimaksut maksettiin ja toimitusmaksu oli lähemmäs 50€. Mutta silloin tilattiin siskokatraan alusvaatteet sekä uima-asut samaan toimitushintaan.
Minusta liikkeissä harvoin on kaikki mallit esillä, tai sitten olen käynyt väärissä liikkeissä.
Plus niissä haisee kammottavalle :)
T. Hajuherkkä

Hertta
Lilou's Crush

Joo! Yllätyin kun huvikseni katsoin tuota kun mietin pitäisikö tilata.  Toimituskulut on 12€, ja nyt oli esim. Ilmainen toimitus yli 50€ tilauksille (yhdet liivit maksoi noin 50€, eli eivät ihan halvimmasta päästä). 

Haju on tosiaan aika kukkea noissa liikkeissä, en itsekään pidä siitä runsaudesta. olen pääsääntöisesti shoppaillut 34th Streetin jättimegamyymälässä, jossa taitaa olla ihan kaikki mallit, mutta muistelen että esim. dubaissa ei tosiaan ollut ihan niin kattava valikoima!

I love mondays

Jossain vaiheessa suosin VS alusvaatteita mutta meni maku edellisellä Dubain reissulla kun yritin päivittää imetyksen jälkeen liivivalikoimaa ja myyjä totesi "we have nothing for you" olemattomaksi kutistuneelle rintavarustukselle. Olen kanssa sarjaa, minimi toppaus, ei kaaritukia ja DKNY olen yllättänyt positiivisesti! 

Hertta
Lilou's Crush

No olipas siellä huono valikoima! Siellä PINK:in puolellahan on nykyään muutakin kuin teinihömppää, ja alkaa siroista malleista. Blaa ja buu siis tuolle kokemuksellesi, mälsää! Dkny:llä olikin muuten joskus nuoruudessa tosi kivoja malleja, nyt muistankin!

Kommentoi