Villan viemää

Ladataan...
Lilou's Crush

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten neuloin äitille raidalliset lapaset. Sen jälkeen ei ole lapaslanka sormia kutitellut, kunnes sain viime viikolla (älkää kysykö mistä, en osaisi vastata, olen äimistynyt) aivan järrrkyyttävän, suorastaan pakottavan tarpeen alkaa neuloa. Siis niin kovan himon, että nukkumaanmenon sijaan kello 2.27 googlailin muistin virkistykseksi neulesanastoa (tämä sivusto muuten eri hyvä kaltaisilleni uudestaan aloittajille: Punomo. Videoita, kuvia ja selkosanaisia ohjeita.)

Kohtausta seuraavan päivän luppohetket käytin penkoessani komeroita ja laatikoita löytääkseni puikot, joita tiesin omistavani ihan kivan nipun männävuosien lapas- ja kaulaliinatehtailulta. En tietenkään löytänyt. Hiki tuli, ja ärsytys, miten muka eivät olleet muiden etäisestikään käsitöihin viittaavien objektien seurassa. Yhden kerän villalankaa sentäs sain saaliikseni. 

Sitä seuraavana päivänä pakkasin vauvan kärryihin ja kävelin päättäväisesti reilun kolmen kilometrin päähän inhassa vesisateessa ja viimassa, koska neulomustarve oli jo noussut pakkomielteiselle tasolle. Mukana oli myös tarkat värikoordinaatit eskarilaiselta, siniset tumput ne tulla pitää.

Ja kun viikonloppu saapui, kuului viimein hento sipse upouusista bambupuikoistani. Oikein-nurin-oikein-nurin... Aaaaaah! Jo helepotti!

Share

Kommentit

Punomo oli ahkerassa käytössä täälläkin, kun kässäopen kauhu opetteli neulomaan uudestaan 12 vuoden jälkeen. :D

Hertta
Lilou's Crush

Ahhh, sinäkin kässäopen kauhu :D Eräs omista kässänopeistani, muutenkin tuttu, on FB-kaverinani, ja lohdutteli, että "et sä nyt ollenkaan ollut toivoton". Muistikuvani kertoo ihan toista, nimimerkillä "itken patalappuun"...

Mä vaihdoin puukässään lopulta. :D Kässäope sano kuultuaan päätöksestäni, että sinä se et tuu osaamaan ommella edes nappia miehes paitaan. Noh, kyllä mä SEN sentään osaan. :D

Hertta
Lilou's Crush

Hihii, voit olla että lälläslää, opinpas ;) Meillä muuten viimeisimmän kerran napin kiinni ompeli mies, sillä on paremmat hermot..

Hhanna (Ei varmistettu)

Vieläkö sulla on se h&m:n toppahaalari jonka hankit pari vuotta sitten? Onko käyttöä edelleen vai oisitko halukas myymään? Nimim. Mistään ei enää saa...

Hertta
Lilou's Crush

Hmmm.. Tarkoitatkohan sellaista aikuisten haalaria, mistä haaveksin? Sitä en koskaan ostanutkaan, kun olivat ehtineet loppua! Missähän ihmeessä törmäsinkään aikuisten haalareihin... Olikohan se Peak, eli kallis kyllä! 

Hhanna (Ei varmistettu)

Aaaaa!!! Niinkös siinä sitten kävikin! Niitä HMn haalareita ei tainnut netissä riittää kenellekään :-D Kiitos kuitenkin vastauksesta ja hyvää joulua!

Kommentoi

Ladataan...