Voi ASOS ku ahistat

Ladataan...
Lilou's Crush

Ny vähä ärsyttää.

Tilasin jostakin Asoksen lukuisista alekampanjoista Pepe Jeansin mekon, jonka ajattelin sopivan käyttöön näin odotuksen loppumetreillä "takkimekkona" ja etenkin synnytyksen jälkeisessä elossa mukavana ja helppona vaatekappaleena esimerkiksi maitobaarin tarjoilijalle.

Vaan ei näy, ei kuulu, näin kolme viikkoa määräpäivän jälkeen. Asiakaspalvelu kehotti kyselemään pakettia naapureilta (harvemmalla on avain postilaatikkoomme ;) tai muista paikoista, jonne paketti olisi voitu jättää, jos en ole ollut toimituksen aikaan kotona (olen ollut kotona kuin tatti). Ja sitten vielä vielä tarkistamaan postista. Tiesin turhaksi, mutta tein työtä käskettyä -postin tädit jopa näkivät vaivaa ja lähettivät tekstiviestin perään, kun olivat käyneet läpi kaikki saapuneet pussukat ja paketit. Mutta ei.

Mistähän se johtuu, että vuosien verkkokauppakokemuksella ainoat tuhka tuuleen hävinneet pakettini, 2 kpl, ovat olleet nimenomaan Asoksen paketteja? Kolmaskin Asos-nyytti reissasi pari kuukautta, ja saapui perille Afrikassa visiteerattuaan. Kenties Pepe lähti myös maailmanympärimatkalle, ja tuumasi säätiedot nähtyään jonkun Hawaiin saaren mukavammaksi kohteeksi kuin pohjoisen Helsingin.

Harmittaa, vaikka tiedän, että rahallista menetystä tästä en tule kärsimään maksettuani Visalla ja heh-hee, koska kokemusta asian hoidosta jo onkin ennestään. Mekko olisi ollut tosi kiva, mutta "ny meni fiilis". Onko teillä muilla ollut vastaavia kokemuksia Asoksen tai jonkun muun verkkokaupan kanssa? Tuliko paketti koskaan?

Share

Kommentit

Sisko on tilannut useasti ulkomailta ja monesti paketit on jätetty tylysti vain kerrostalon oven ulkopuolelle -muutaman kerran on ollut paketin tullessa kotona eikä todellakaan ole kuullut ovikellon soittoa, kerran oli lähetti hiljakseen koputtanut ovelle kerran ja jättänyt paketin niille sijoilleen. Onneksi oli kuullut vaimean koputuksen. Rehellisiä naapureita on ollut, kun kukaan ei ole lähtenyt paketteja anastamaan... toivottavasti sinulle ei ole käynyt näin :/

Hertta
Lilou's Crush

Ohhoh, onpa ollut omituista, että lähetti on jättänyt paketin oven ulkopuolelle! Niin ei käsittääkseni saisi tehdä ihan vallan ilman erityistä lupaa, juuri siksi, että eihän sitä tiedä, kenen matkaan paketti saattaisi lähteä! Onneksi siskosi sai aarteensa itselleen :) Meillä täällä pienessä taloyhtiössä ei kyllä ketään minun nyssäkkäni kiinnostaisi, eikä täällä kulje muita, eli ei onneksi olisi vaaraa vaikka paketti jostain syystä ulos olisikin toimitettu.

Sanoppas muuta, todella omituista. En tiedä hoitiko asian, ainakin kovasti kehotin ottamaan yhteyttä ko. firmaan. Itse olisin ollut todella raivona, jos joku olisi ilman lupaa jättänyt paketin ulkopuolelle :D Ja tehnyt sen vielä useammin kuin kerran. 

chaste (Ei varmistettu)

Mulla on kaikki Asoksen paketit tullu aina ajallaan ja hyvin perille. Osan oon tilannu työosotteeseen jos tiedän että en oo kotona sillä viikolla kun paketin pitäisi tulla. Mutta ei oo mitään ongelmia ollu koskaan. Asun Espoossa.

Hertta
Lilou's Crush

Hyvä juttu! minä kanssa välillä tilannut töihin ja nyt tietysti sitten kotiin kun täällä majaa pidän. Hämmästytti vain, kun tajusin että kymmenistä (ellei vuosien saatossa yli sadastakin...) verkkokauppapaketista vain Asoksen kanssa on ollut tätä riesaa. Prosentuaalisesti iso osa. Höh!

tiinat (Ei varmistettu)

Olen tilannut satoja kertoja ulkomailta (myös Asokselta monia kertoja), postia on tullut niin Australiasta, Aasiasta, Afrikasta kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikastakin, niin peruspostissa kuin kaikilla mahdollisilla lähettifirmoilla. Sanoisin tällä kokemuksella, että posti kulkee kyllä erinomaisesti ja sinulla on kyllä ollut nyt huonoa tuuria matkassa. Välillä ulkomaisissa nettikaupoissa eivät ymmärrä (tai ulkomaalaiset myyjät), miten Posti Suomessa toimii ja heille saa selkeästi selittää, että postinkuljettaja ei jätä pakettia naapuriin ja meillä ei ole ovimiehiä jne. (tämä siis kaupungeissa kerrostaloissa, maalla voi joskus olla sovittunakin jotakin). Otan myös mahdollisissa "vaaratapauksissa" selville lähetystavan, jolloin tiedän, miten paketti/kirje on tulossa. Yksikään paketti ei ole hukkunut matkalla pl. yksi paita Englannista, josta olen 99 % varma, että sitä ei koskaan lähetettykään. Tässä kyllä saa vetää raksin seinään! :) Joitain hauskoja sattumuksia on kyllä matkan varrelle mahtunut ja toki myös joitain sekaannuksia/tavaran palautuksia, mutta nämä eivät muodosta edes prosenttia kokonaistilausten lukumäärästä. Mutta yksi näistä kommelluksista on kyllä myös sattunut Asoksen kanssa! Välillä myös on ollut vähän epäselvää, että tuleeko se Asoksen paketti lähettifirmalla vai postin kautta (molempia tullut). Mutta siitä sattumuksesta: juuri ennen aerosolien lähettämisen kieltämistä (periaatteessa näitä siis ei enää lentorahtina Suomeen saa tilattua eikä taida enää mikään brittiläinen nettikauppa maitsekaan Suomeen niitä rahdata, virheitä toki välillä sattuu...) olin tilannut Asokselta kuivasampoita (aerosoleja) ja tilasin niitä sitten myös uudelleen pian kiellon jälkeen, kun eivät olleet nettisivuaan tämän osalta päivittäneet. Tyhjä paketti tuli pian näillä turvateipeillä (avattu ja tarkistettu) varustettuna, kun kuivasampoot oli sieltä sitten ilmeisesti vasta Suomen päässä pois poimittu (suomenkielisistä teksteistä päätellen) :D Tässä siis oli Asoksen päässä lähetysvirhe, kun paketti olisi pitänyt laittaa maitse tulemaan - seuraavat tulivat kyllä sitten perille ja myös hyvitykset poistetuista tulivat nopeasti.

Edellisen kommentoijan kertomus oven ulkopuolelle jätetyistä paketeista kuulostaa todella vieraalta: lähettifirmat tarvitsevat sen kuittauksen, jollei heillä ole lupaa/valtakirjaa vastaanottajalta jättää pakettia esim. oven ulkopuolelle. Tosin lähettäjä voi myös usein määrittää, miten paketti toimitetaan/kenelle saa luovuttaa, joten tässä on voinut myös olla kyse siitä tai sitten alueelle on sattunut vastuuton lähetti. Itse varmaan nostaisin tuosta heti ensimmäisellä kerralla metelin, koska pääsääntöisesti tuo ei ole hyväksytty toimintatapa (jos siis mitään erityistä ei ole sovittu).
Mutta romaanin lopuksi, pakettisi voi kyllä vielä löytyä, minulla yksi paketti (ei Asoksen, mutta Briteistä tilattu) seikkaili kerran noin 1,5kk, mutta tuli kyllä sitten perille :) Royal Mail on ymmärtääkseni ihan tunnettu seikkailevista paketeista, mutta itsellä kyllä on ollut superhyvää tuuria nettishoppailussa :)

Hertta
Lilou's Crush

No sama täällä, tilattua on tullut niin lukuisen-lukuisen-lukuisia kertoja, ja sitten hassusti nimenomaan asoksen paketit vain ovat olleet tulematta perille. Ja samaa tosiaan pohdin, että olisi tosi outoa jos paketin voisi jättää mihin tahansa, ja itse kyllä tykkäisin kyttyrää! Erikseen olen sitten kyllä sopinut, jos paketin voi vastaanottaa naapurin setä tai täti, ja homma on sitten toiminut ihan hyvin. Toivotaan, että sun hyvä tuuri (tai siis asiaankuuluva palvelun laatu tietty!) jatkuu :)

HannaTurku (Ei varmistettu)

Kurja juttu! Mulla myös yksi Briteistä tilattu paketti harhaili maailmalla hyvän tovin. Tilasin Isabella Oliverin mammavaatteita, ja pakettia ei vaan kuulunut (Itella). Harmitti, kun ne vaatteet olisi tarvittu just silloin. Ilmoitin Isabella Oliverille, ja sain hyvää palvelua ja rahat takaisin. Muutaman kuukauden kuluttua paketti sitten tulla tupsahti, en tainnut muistaakseni olla silloin enää raskaanakaan. Ongelma taisi olla se, että osoitteesta oli unohtunut Finland. Muistaakseni paketti oli käynyt Havaijilla?!? Tunnollisena kansalaisena ilmoitin Isabella Oliverille ja palautin vaatteet, omalla kustannuksella (en jaksanut enää vääntöä postikuluista, kun he eivät sitä automaattisesti tarjonneet).
Muuten minäkin olen tilannut paljon, lähinnä Euroopasta, ja hienosti homma on toiminut. En yleensä kirjaa palautuksia, ja aina ne ovat löytäneet takaisin lähettäjälle. Tykkään melkein enemmän Itellasta ja siitä, että voin itse päättää milloin noudan lähetyksen. Mulla ja lähettifirmoilla ei koskaan mene aikataulut yksiin, ja töihin en paketteja kehtaa tilata. Mulla on myös tuo käsitys, että lähettifirmat eivät jätä paketteja oven taakse ilman asiakkaan suostumusta. Itse annan yleensä luvan laittaa lähetyksen postiluukusta, jos se mahtuu.
Viikonloppuja! -Hanna Turusta

Ei ole ihan vastaavaa kokemusta Asoksesta, mutta kerrompa nyt kuitenkin, kun Asoksesta puhe tuli. Asos on ainut nettikauppa, jonka kanssa on tarvinnut tapella. Tilasin pari vuotta sitten Asokselta muutamia tuotteita ja saapuessaan yksi tuotteista oli väärä. Se menee ihan normaalin inhimiliseen virheen piikkiin. Otin yhteyttä Asokseen ja sieltä oltiin yhteydessä, että sen kun palautat, säästä kuitti ja he korvaavat kulut ja lähettävät tietysti heti sen oikean tuotteen. No näin tapahtui, paitsi ne rahat. Asos ilmoitti lähettävänsä minulle shekin... Niin shekin, sen Suomessa täysin tuntemattoman läpyskän. Vastasin sitten Asokselle, että saisinko kiitos kuitenkin rahat luottokortille, jolla olin ostanut tuotteetkin. Tästä alkoi 32 viestiä pitkä sähköposti"keskustelu" erinäisten "asiakaspalvelijoiden" kanssa. Joka kerta viesteihin vastasi eri ihminen ja jouduinkin ainakin 4-5 kertaa selittämään tilanteen uudelleen. Tässä välissä ehdin myös soittaa pankkiini (silloin Nordea), että mitä kuluja minulle aiheutuu shekin vastaanottamisesta. Kuulemma kuluna ovat 25% shekin arvosta (joku maksimi summa tässä oli, mutta tokikaan se ei ei postikuluista täyttynyt). Asos ei selityksistä huolimatta suostunut mihinkään muuhun kuin shekkiin. Tilanne ratkesi vasta kun uhkailin euroopan kuluttajatuomioistuimella, jolloin yhtäkkiä luottokortille hyvittäminen onnistuikin. En ole Asokselta tuon jälkeen mitään tilannut, sen verran paha maku jäi suuhun. Noinkin isoksi nettikaupaksi minusta anteeksi antamattoman amatöörimaista toimintaa.

Outnetin palvelu on taas aina ollut loistavaa, joten onhan noissa nettikaupoissa hyviäkin. Asoksen pistän nykyään kategoriaan halpa ja huono. Maksan kuitenkin ihan mielelläni myös palvelusta. :)

 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mulle on käynyt kolme kertaa CDON.comin kanssa niin, että vaikka mun osoitetiedot näkyvät kyllä asiakastiedossa oikein, paketti lähtee silti jostain mysteerisyystä mun tyttönimellä varustettuna osoitteeseen, josta muutin pois jo vuonna 2007. Tajusin tämän outouden vasta kolmannella kerralla CDON.comista jotain tilattuani, kun taas kävi niin, ettei pakettia ruvennut kuulumaan, vaikka toimitusvahvistuskin oli lähetetty. Tilausvahvistuksessa vielä nimi- ja osoitetiedot olivat oikein, mutta toimitusvahvistukseen ne olivatkin sitten jostain syystä menneet aivan väärin. Kolmannen väärään osoitteeseen lähetetyn paketin sain lopulta itselleni, kun siellä asuva tyyppi oli ystävällisesti toimittanut sen takaisin postiin, mutta niitä kahta ekaa väärin lähetettyä pakettia ei koskaan kuulunut, eikä CDON.com uskonut, että vika voisi olla heidän järjestelmässään. Enää en edes uskalla tilata heiltä mitään.

Mä olen niin kiivasluonteinen, että verenpainekin aina nousee kohisten, kun jotain tällaista tapahtuu :D mutta pääasiassa kyllä verkkokauppatilaukseni ovat aina tulleet nopeasti perille.

Hekku (Ei varmistettu) http://huesofblack.blogspot.com

En muista, että Asos olisi aiheuttanut moista harmia koskaan, mutten ole sieltä nyt pitkään aikaan mitään tilannutkaan. Muutenkin tilaukset ovat sujuneet tosi hyvin, kun ottaa huomioon, että tilaan nykyään noin 80% kaikista vaatteistani netin kautta -mahdollisuuksia virheisiin olisi siis ollut yllin kyllin :- )

Pisimpään taisi seikkailla UK:sta tilaamani Clarisonic-kasvoharja, joka kiersi maailma yli kuukauden - ja josta olin myös ehtinyt reklamoimaan. Lookfantastic.comin asiakaspalvelu oli vain niin laiskanpulskeaa, etteivät olleet reagoineet reklamaatioihini mitenkään vielä siinä vaiheessa...

Toivottavasti se mekkosi on tosiaan vain käynyt hakemassa vauhtia jostakin Etelä-Afrikasta, ja saapuu kohta hauskojen lomamuistojen kanssa teille :-D

Allegra (Ei varmistettu)

Harmillinen juttu! Tilasin vuosia sitten UGGit Asokselta ja kävi juurikin niin, että saappaat jäivät seikkailemaan ties minne. Ennen pitkää kun aikaa oli kulunut tarpeeksi (ja minä valittanut tarpeeksi), Asos suostui sitten lähettämään uuden tuotteen tilalle, ja se paketti tulikin sitten perille - ja siitä vähän ajan kuluttua myös alkuperäinen paketti. Ilmoitin tästä jälkimmäisestä paketista Asokselle tietysti ja sain takaisin heti kiihtyneen viestin, että "se on petos, jos pidät maksamatta myös toisen paketin". No, en ollut kyllä aikeissakaan, vaan tietysti palautin sen heille… Mutta uskon syvästi, että mekkosi vaan kiertää nyt jotain maisemareittiä. Mulle ei koskaan kyllä selvinnyt, missä se ensimmäinen UGG-parini oli seikkaillut!

Lisäksi tuollainen MadamWhiten kuvaama tilanne shekin tarjoamisesta on koettu täälläkin monta kertaa Asoksen kohdalla aikoinaan. Yleensä on capslockit saanut ottaa käyttöön, että tajuavat olla lähettämättä sitä shekkiään. Ihan nyt viime aikoina ei Asoksen kanssa ole ihme kyllä ollut mitään ongelmia, pitää varmaan koputtaa puuta...

Vimps (Ei varmistettu) http://tonninstiflat.wordpress.com/

Mä en oo tilannu Asokselta mitään useampaan vuoteen, mutta kun aiemmin sieltä joitain tilauksia tein, paketit tulivat aina ajallaan eli varsin nopeasti perille. Muidenkaan verkkokauppojen kanssa ei ole paketteja hävinnyt. Mutta siis todella, todella ärsyttävää tuollainen tilausten häviäminen.

Tilasin joskus pari mekkoa Asokselta - Lontooseen. Pakettia ei kuulunut ja tiedossa oleva New Yorkin matka jonne halusin mekot mukaan kolkutteli jo ovella. Seurasin tarkkaavaisena seurantakoodilla missä paketti kulkee ja kas kummaa yhtäkkiä se olikin "delivered" tilassa ja joku Anna oli sen signannut. Lähdin conciergen juttusille oitis eikä pakettia löytynyt. Sitä etsittiin muutama päivä ja ihmeteltiin kuka on Anna. Soiteltiin (conciergen toimesta, olin lucky!) naapuritaloihin mutta mitään ei löytynyt. Lopulta yksi heppu tajusi kysyä asuisiko kenties toisessa talossa - samassa huoneistonumerossa kun minä -tyttö nimeltä Anna. Bingo.

Anna löytyi. Sitruunan nielleenä lähdin tiedustelemaan pakettia tältä Annalta. Oli sentään vielä avaamaton. Ihmettelen vain, miten joku voi pitää paketin joka ei ihan selkeästikään ollut hänen omansa? ja vielä monta päivää.

Eli lähetti oli mennyt väärään taloon (Asos pesi kätensä tässä vaiheessa ja syytti lähettiä), ja tämä Anna vastaanotti pakettini. Jos en itse olisi metsästänyt pakettia en olisi varmaan koskaan saanut penniäkään takaisin ja Anna olisi nauttinut mekoistani täysin rinnoin.

Suomessa taasen on ollut ongelmia postin kanssa enemmänkin. Kerran odotin monta päivää passia ja viisumia ja kun ei kuulunut kävelin postiin. Sieltähän se löytyi ja olisivat pian lähettäneet sen US embassylle takaisin ellen olisi tullut noutamaan. Ihmettelen vain, minne se postin lähettämä ilmoitus katosi kun sitä ei koskaan tullut? Passi sentään on vähän tärkeämpi kapistus kun nuo yllä olevat mekot. 

LTL-Anna
Loving These Looks

Kyllä, juurikin Asoksen kanssa pakettia ei kuulunut, sain rahat takaisin ilman mutinoita, mikä nähtävästi on aika harvinaista.

Tilasin kerran Jenkeissä asuessani alusvaatteita, pakettia ei näkynyt eikä kuulunut, kunnes tarkastin tiedoista, että vaikka tyyppi nimeltä Houston oli sen kuitannut saapuneeksi. No siinä sitten etsin kämppikseni avulla Houstonia rapusta, kunnes näin jonkun repaleisen lapun naapurin postilaatikossa, jossa luki nimi Houston. Yritimme koputella oveen useita kertoja, kunnes jätin ystävällisen lapun, että hei onkohan teillä pakettia. Takaisin sain kettuilua sisältäneen lapun, että hänellä ei todellakaan ole pakettia ja ota yhteyttä postiin, sitä ei varmasti ole toimitettu jne. Noooh, otin yhteyttä lähettäjään ja he toimittivat sitten työosoitteeseeni uudet tuotteet kadonneiden tilalle ilman mutinoita. Vieläkin tosin mietin kuka niissä alusvaatteissani nykyään hengailee :D

epätoivoinen (Ei varmistettu)

Moikka! Osaisko neuvoa miten saisi rahat takaisin kun minunkaan paketti ei näy eikä kuulu :(?

Hertta
Lilou's Crush

Laita viesti asiakaspalveluun ja liitä mukaan tilauksesi numero ja kerro tilanteesta! Siitä se etenee sitten :)

Kommentoi

Ladataan...