Ladataan...
Lilou's Crush

Viikonloppuihin näyttää pesiytyneen kiva perinne minulle ja isommalle tytölle: leivotaan tai laitellaan jotakin herkkusia.  Kaikenlaisia helppoja juttuja, että tyttö voi osallistua mahdollisimman paljon. Tällä kertaa uuniin laitettiin tytön jo kauan toivomia muffinsseja.

Tai siis, tyttö odotti tällä kertaa lähinnä koristelupuolta. Niissä ei sitten säästelty, tyyppi oli salamannopea, ja hoiti somistushomman maaliin sillä välin, kun puuhasin välineitä tiskiin. Komiat tuli tytön kuppikakuista, tosin enimmät päälliset ensimmäisen muffinssin jälkeen kuovittiin pois päältä, sillä jopa taideteokset asetelleen tytön mielestä "liika oli liikaa".

SITRUUNAMUFFINSSIT

Tarvitset:

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 kananmunaa

4 tl luontaista sitruuna-aromia

100 g rasvaa

2 dl maitoa

 

Tee näin:

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet omassa kulhossaan. Sulata rasva, ja sekoita "märät aineet" keskenään. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita hyvin. Annostele muffinssivuokiin (pieniin vuokiin noin kaksi reilua ruokalusikallista, turpoavat hiukan uunissa) ja laita uuniin noin vartiksi.

Koristele tai syöpöttele sellaisenaan.

---

Muffinssien perusohjeen nappasin Feel Like Baking-blogista jota ihan vähän tuunasin. Sitruunanmakuisiin muffareihin päädyimme, kun halusin testata Dr Oetkerin tuotenäytteissä ollutta sitruuna-aromia, joka oli ihan uusi tuttavuus meikäläiselle. Meidän olisi pitänyt olla sen kanssa kuitenkin pikkuisen rohkeampia (laitoimme 2 teelusikallista, laittaisin nyt ainakin neljä), sillä muffinsseista tuli hitusen mauttomia. Koristeluun käytettiin samaisessa tuotenäytepaketissa olleita maitoon sekoitettavaa "Cupcake topping"-jauhetta ja koristeita.

Kivaa vaihtelua suklaamuffinseihin, joita yleensä teen, mutta kyllä se sokolaati silti meikäläisen muffinssi-Oscareissa pitää ykköspallia edelleen!

Ladataan...
Lilou's Crush

Tätä päivää on kuulkaas odotettu!  Ryhdyin SATS Itiksen perustajajäseneksi reilu vuosi sitten, ja siitä saakka olen odottanut pääsyä upouudelle salille. Mutta kuinkas kävi. Tuli yks tuskainen raskaus, tuli yks synnytys ja tuli monta muuta riesaa. Kertaakaan en ehtinyt perustamallani salilla käydä tiluksia ihmettelemässä, ennenkuin kortti jouti pakastimeen kalapuikkojen kaveriksi. 

Nyt on pitkä odotus siis viimein ohi, ja salikortti sulaa niin että litinä kuuluu. Sulaiskohan kohta joku muukin... Pitäkää peukkuja, se on ny menoa se!

 

PS. Paitsi että nih. Jumppakenkäostoksille pitää ehtiä vielä ennen tuntia, sillä ne olivat yhden niistä kengistä, joiden sopivuuten jalan kasvu vaikutti: bonsaipuuefekti varpaissa ei houkuta. 

PPS. Jostain syystä puhelin ei lähetä kuvia sähköpostiin, joten jotta ei ilman liikunnallista kuvaa vallan jäädä, koipikuva ensimmäisiltä mahavapailta lenkeiltä. Lenkkarit ja trikoot sentäs mahtuu!

 

 

Ladataan...
Lilou's Crush

Kolmekuukautiskatsauksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, ja neljäs kuukausi täyttyi hilpeissä merkeissä. Uusimman tyypin valoisa persoona on kenties puskenut vielä selvemmin esille, pyörähdykset peräpuolelta julkisivulle sujuvat etistäkin sutjakkaammin, hekotus muuttunut vielä hersyvämmäksi ja päivärytmin tapainen on edelleen voimissaan. Jänskättämästäni rokotuskimarasta selvittiin sen kummemmitta tuskitta ja elo tuntuu nyt oikein rauhaisalta ja uomiinsa asettuneelta koko perheellä. Meidän nelikko on jo ihan normaali olotila, ei jotain, mitä enää täällä hämmästellään.

Odotusaikana sain vastaanottaa muutaman kerran päivittelyjä lapsillemme tulevasta kuuden vuoden isosta ikäerosta. Se tuntui vähän kummalta että kurjaltakin, sillä itse olimme juuri tällaista ikäeroa, kenties vielä jopa vuotta enemmänkin, toivoneet ja kovin kiitollisia että meille vauva suotiin. En itse kuutta vuotta edes kovin suureksi ajatellut, onhan noita kymmenen-viidentoistakin vuoden välein syntyneitä sisaruksia. Ylipäätään minusta on aika hoopoa puuttua toisten perhesuunnitteluun, taustallahan voi olla traumaa ja tragediaa, eikä ulkopuolisten asioiden taivastelu silloin helpota, päinvastoin. 

Voin tällä hetkellä ilokseni kertoa, että tämä tuntuu edelleen siltä aivan oikealta sisarusväliltä meille. Samoin varmasti olisi, jos ikäeroa olisi vuosi, kaksi tai kolme, uskoisin, luottaa siis kannattaa siihen ison iin Intuitioon näissä asioissa. Loppujen lopuksihan asiasta päättää luonto tai lääketiede ja auttaa toivottavasti mahdollisimman monet lasta kaipaavat toivottuun lopputulokseen, vuosien väleistä viis.  

Millaista se sitten on, kuusvuotiaan ja nelikuukautisen kanssa elo? Ensialkuun toki ilmassa oli hämmennystä perheen uudesta roolijaosta ja siitä, miten ajan niukkuutta nyt jaetaan siten, että jokainen saa oman osansa. Kun etsikkoajasta päästiin parin viikon pöhnällä, ovat asiat rullanneet todella hienosti. Isosisko ei ole ollut missään vaiheessa mustasukkainen pikkuisesta, vaan rakastaa pikkutyyppiä ehdoitta. Tolkuttoman ylpeä on myös isosiskon roolistaan. Pääsen toisinaan suorastan lällyn (eskarislangia, ettäs tiiätte) helpolla hoitamaan sellaisia asioita, joista esikoisen aikana vain haaveilin (tiskikoneen tyhjennys, pyykkikoneen lataus...), kun isompi niin auliisti kiirehtii vauvaa naurattamaan. Ja miten ihailevasti pieni ihminen katsoo siskoonsa, mikään muu ei saa niin nopeasti naurua kuulumaan kuin isosiskon (taukoamaton) höpötys. Oman jaksamisen kannalta, etenkin edelleen etelämaan vuorokausirytmiä noudattavan vauvan kanssa on ihan mahdottoman hyvä järjestely, että isä vie aamulla isomman tytön esikouluun, ja me pienemmän kanssa paikataan alkuyöstä uupumaan jääneet tunnit unta nukkumalla pitkälle aamuun, ja kun saadaan päivä rullaamaan, päästäänkin jo noutamaan esikoululainen kotiin ja aloittamaan yhteiset puuhat.

Harmeja tai riesoja ei vielä ole ilmennyt ikäeron suhteen, niitä otetaan vastaan ja taklaillaan sitten sitä myötä, kun mahdollisesti ilmaantuvat. Itse en laske harmiksi sitä, että leikit ja kiinnostuksen kohteet eivät mene tytöillä ihan yksi yhteen, vaikka se varmasti jossain vaiheessa helpottaisikin päiviä, sitä en epäile laisinkaan. Yksi mietityttävä asia on kyllä jo nyt se, kuinka kesät tullaan hoitamaan, kun hoivaa kaipaavia ala-astelaisia tulee olemaan kesät pitkät kaksitoista vuotta putkeen.

Mutta eiköhän näistä selvitä - kuuden kymmenen vuoden sisällä syntyneen lapsen perheestä kun tulen, osaan ainakin osapuilleen aavistella, mitä kaikkea tuleman pitää vuosien saatossa. Asia, joka sekä huvittaa että hitusen hirvittää.

 

Ladataan...
Lilou's Crush

Iiiiiiiiiiih! Annoin luvan itselleni villiintyä viimein suunnittelemaan ensi kesän pitkää New Yorkin reissuamme. Lupa täytyi hakea itseltään siksi, koska on vaikea pysyä pöksyissään ja olla höpöttämättä taukoamatta reissusuunnitelmia, kun sen kerran aloittaa. No, nyt se on menoa sitten seuraavat puoli vuotta...

Lentoliput on jo jonkin aikaa poltelleet plakkarissa. Appiukolla ja anopilla sormi liipaisimella omien lentojensa suhteen, kenties tällä kellonlyömällä  ovatkin kilahtaneet kuitit postilaatikoihinsa. Tytöt käytettiin sunnuntaita passikuvassa ja aika poliisiasemalta passien hakuun on varattu. Riihimäeltä, muuten, jonotus ei oikein huvita ja täällä Helsingissä ei vapaita aikoja ollut ainakaan kolmeen viikkoon, eli naperot autoon, paapalle ja poliisiasemalle. Nyt alkaa se hauska vaihe, eli majapaikan pohtiminen.

Tuttu vuokraemosemme on luopunut bisneksestään, joten olemme viimeiset matkat tehneet onnistuneesti Airbnb:n apajia hyödyntäen ja hyviä hotellitarjouksia kytäten. Olemme majoittuneet  useasti Upper East Sidellä ja Upper West Sidellä ja pari kertaa Brooklynissä, lisäksi omalla reissullani olen viihtynyt Midtownissa. Kaikki paikat olleet oivia. Tälle reissulle miinuksena ensimmäisinä mainituissa on hinta, joka kuukaudessa kipuaa yli budjettimme, ja Brooklynissä matka Manhattanille, jos ei satu vaikkapa pikaisimman A-junan varrelta majapaikkaa löytämään.

Nyt pohdimmekin, laajentaisimmeko reviiriä uusille kulmille, tällä kertaa vähän toiseen suuntaan, eli eteläiseen Harlemiin, noin "alimmaisten" kulmakunnan katujen hujakoille, sinne Central Parkin yläkulmille. Airbnb tulee olemaan jälleen majoittajanamme, hakusassa pieni asunto vain meidän perheellemme, ja toinen appivanhemmille.

Olisiko jollakulla kertoa tuoreita reissukokemuksia majoittumisesta Harlemissa -kaupunki muuttuu niin hurjaa vauhtia, että omat kokemukset noilta seuduilta eivät varmasti ole enää ollenkaan valideja! Tällä hetkellä Brooklyn vielä on hitusen pidemmällä korrella.

Mutta voi jee. Kyllä se reissuhaaveilu on vaan ihanaa! 

Ladataan...
Lilou's Crush

Muistanette, että hankkiuduin eroon suuresta määrästä kenkiä hetkinen sitten. Osasta siksi, että koipi kasvoi mahan kanssa kilvan, mutta toisin kuin vatsanahka, jalatpa eivät palautuneetkaan raskautta edeltävään tilaansa. Osasta siksi, että olivat jääneet liian vähälle käytölle, kun polvi ei enää korkoihin pystynyt.

Kenkien shoppailu ei todellakaan ole lempipuuhaani, ei sovitushomman vuoksi, vaan koska olen niin toivottoman nirso niiden suhteen. Pitää tuntua hyvältä, näyttää hyvältä, olla sopivan hintaiset yms yms yms. Siksi olenkin kovin iloinen, että varpaat pysyvät tänä talvena lämpimänä myös muissa kuin UGG:eissa: ostin nimittäin hetki sitten Steffin instakuvan inspiroimana Palladiumin hunajaiset töppöset vaunulenkkejä siivittämään, ja pitämään pyryharakan pystyssä. UGG:it eivät ihan parhaiten suoriudu tuosta jälkimmäisestä vaatimuksesta, nämä kaverit vaikuttavat tarrautuvan iljanteisiin huomattavasti paremmin.

Tällaiset vastaavat kengät minulla on muuten ollut seiskaluokalla. Traktorikengiksi niitä silloin nimitin.

PS. Palladiumilla on myös aika kiva bränditarina: yritys perustettiin jo vuonna 1920 valmistamaan lentokoneiden pyöriä. Toisen maailmansodan jälkeen lentokoneteollisuus ei enää lyönyt leiville, joten ryhtyivätpä sitten valmistamaan tosikestäviä kenkiä.

Pages