Ladataan...
Lilou's Crush

Ny vähä ärsyttää.

Tilasin jostakin Asoksen lukuisista alekampanjoista Pepe Jeansin mekon, jonka ajattelin sopivan käyttöön näin odotuksen loppumetreillä "takkimekkona" ja etenkin synnytyksen jälkeisessä elossa mukavana ja helppona vaatekappaleena esimerkiksi maitobaarin tarjoilijalle.

Vaan ei näy, ei kuulu, näin kolme viikkoa määräpäivän jälkeen. Asiakaspalvelu kehotti kyselemään pakettia naapureilta (harvemmalla on avain postilaatikkoomme ;) tai muista paikoista, jonne paketti olisi voitu jättää, jos en ole ollut toimituksen aikaan kotona (olen ollut kotona kuin tatti). Ja sitten vielä vielä tarkistamaan postista. Tiesin turhaksi, mutta tein työtä käskettyä -postin tädit jopa näkivät vaivaa ja lähettivät tekstiviestin perään, kun olivat käyneet läpi kaikki saapuneet pussukat ja paketit. Mutta ei.

Mistähän se johtuu, että vuosien verkkokauppakokemuksella ainoat tuhka tuuleen hävinneet pakettini, 2 kpl, ovat olleet nimenomaan Asoksen paketteja? Kolmaskin Asos-nyytti reissasi pari kuukautta, ja saapui perille Afrikassa visiteerattuaan. Kenties Pepe lähti myös maailmanympärimatkalle, ja tuumasi säätiedot nähtyään jonkun Hawaiin saaren mukavammaksi kohteeksi kuin pohjoisen Helsingin.

Harmittaa, vaikka tiedän, että rahallista menetystä tästä en tule kärsimään maksettuani Visalla ja heh-hee, koska kokemusta asian hoidosta jo onkin ennestään. Mekko olisi ollut tosi kiva, mutta "ny meni fiilis". Onko teillä muilla ollut vastaavia kokemuksia Asoksen tai jonkun muun verkkokaupan kanssa? Tuliko paketti koskaan?

Ladataan...
Lilou's Crush

Reilu vuosi sitten reissasimme Tokiossa. Matkan upeus on jotenkin valjennut pikkuhiljaa vuoden saatossa. -Oli aivan mahtavaa olla paikan päällä ja  nautimme joka sekunnista, mutta ilmeisesti Tokion käsittämätön koko ja monipuolisuus on sellainen juttu, etteivät ainakaan omat aivoni pystyneet sitä edes käsittelemään kerralla!

Koin aivan huikean "flashbackin" äsken, kun aloimme katsoa Studio Ghilblin Kätkijöitä. Huusimme koko perhe yhteen ääneen "me ollaan oltu tuolla!" kun heti elokuvan alussa autoiltiin Studio Ghiblin seuduilla Koganeissa -olimme nimittäin kävelleen ihan samannäköisiä katuja ja samaa joenviertä pitkin pari kilometriä edempänä matkallamme asemalta Ghibli-Museoon Mitakassa, miltä matkalta nämä kuvat on napattu.


Kunhan ensin reissataan uudella perhekokoonpanolla ensin Lahteen, Haapamäelle ja New Yorkiin, Tokioon on joskus vielä päästävä. Uskon, että toisella reissulla kaupungista saisi vielä enemmän irti.

PS. Täällä muutamia Tokio-aiheisia postauksiani:

Totoron jäljillä Ghibli-museossa

Päivä Odaiban keinosaarella

Harajukun hulinoissa

Shinjuku

Hello Kittyn Valtakunnassa -Sanrio Puroland

-Ja kas, tajusin, että minulta on jäänyt täysin kirjoittamatta visiitistä Tokion Disneylandiin, joka oli aivan käsittämättömän hieno paikka! 

 

Ladataan...
Lilou's Crush

Sain eilen postikortin!

Tuli ikävä ja tuli kaipuu, mutta ennen muuta, tuli lämmin olo ja ihan hyökymällä muistoja -pieniä lauseita, lumikengät, joku automatka, kokkailua, kalakisoja, hölmöjä vitsejä, kissan kynnet säärinahassa, venäläinen tee. Sellaista mitä ei yleensä sen kummemmin mieleen tule painettua, ohimenevää sillä elämän hetkellä.

Ajatelkaas, vain yksi pieni pahvinpala, kepeästi ja nopeasti, hetken mielijohteesta kirjoitettuna, ja voi sentään, mikä ilo ja piristys <3 

Laitettiin heti illalla hyvä kiertoon!

Ladataan...

Ladataan...
Lilou's Crush

Iski makeanhimo, sellainen itsetehdyn-makean-himo, jos tiedätte, ei esanssi-namihimo, joka sekään ei ole kyllä vieras. Päätettiin yks kaks tytön kanssa kokeilla Iinan blogista bongattuja, helpon ja herkullisen oloisia maapähkinävoi-kaurakeksejä.

Ohje ja toteutus on todellakin superhelppo!

Tarvitset: 

  • 1 dl maapähkinävoita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 muna
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta

Tee näin:

  • Sekoita maapähkinävoi ja fariinisokeri keskenään
  • lisää joukkoon kananmuna
  • lisää kaurahiutaleet ja viimeisenä leivinjauhe

Huom! massasta tulee tosi tahmeaa! Älä hätkähdä -äläkä myöskään taikinan hajua, se ei ihan ensinuuhkaisulla herahduttanut vettä kielellä, kuten keksitaikinat usein tekevät...

  • Ota taikinasta ruokalusikallisua leivinpaperille ja litistä keksin malliin.
  • Paista n. 10 min 175 asteessa, kunnes keksit ovat kauniisti ruskettuneet. Jäähdytä ritilällä tai lautasella, mutta syö vielä hiukkasen lämpimänä. Maito paras kaveri :)

 Olivat kivan erimakuisia kuin tavalliset kaurakeksit, ja toooodeellaaa tukuisia!   

PS. Eikö ole ihana lautanen! Se on äitini lapsuudesta, ihan ekoja muumilautasia ikinä. Siitä olen itsekin syönyt mumman ja paapan luona pienestä pitäen, ja vähän aikaa sitten paappani pakkasi sen minulle mukaan. Tunnearvo on ihan mittaamaton!

Ladataan...
Lilou's Crush

Nyt se alkaa todellakin hiipimään mieleen, tuleva pieni ihminen. Välillä liikutuksen pyrskähdyksinä, kutituksena mahanpohjassa ja konkreettisesti esille hiipivinä vauvatavararöykkiöinä. Meille todellakin syntyy noin kymmenen viikon sisällä pieni vauva. Voi Jestas. Mahtavaa!

 

Päässäni on tänään leijaillut hurja määrä "hajatuksia" odotusajalta, ja aikani kuluksi kirjailin niitä tähän.

 

Fysiikan lait

Tähän mennessä odotusaika on noudattanut prikulleen samaa kaavaa kuin esikoisesta. Ensin etoi ja ällötti, sitten hetki auvoisaa aikaa, sitten tutut, sinnikkäät supistukset ja kovat kivut kylkikaaren alla ja selässä -se on ehdottomasti vaivoista kivuliain joskin vaarattomin. Ja ne muut loppuraskauden vaivat, eipä niihin kannata edes mennä. Paitti sanon, että hiki o, huh huh. Elämä noin fyysisesti on tällä hetkellä suoraan sanottuna aika syvältä suosta, mutta tuo kliseinen toteamus, mitäpä sitä ei lapsensa eteen kärsisi, on kyllä ihan täyttä totta. Mitäpä ei.

 

Maman habitus

Olen tainnut päästä tähän mennessä tosi helpolla noin niinkus ulkoisesti. Maha on kompakti ja minusta aika söpö, painoa on tullut makaamisen määrään nähden maltillisesti reilut kuutisen kiloa, turvotukset eivät vaivaa, iho ei kuki eikä arvetkaan ole vielä saapuneet mahanahkaa koristamaan. Kaikki voi vielä tietysti muuttua viimeisten viikkojen aikana kovastikin, ja sittenpä niin käy. -Tukkaa minulta tosin lähtee nyt odotusaikana jonkin verrankin, vaikka usein hiusten lähtö kuulemani mukaan pysähtyy odotusaikana.

 

Henkien kätkemä

Henkinen puoli on ilahduttavan valoisa ja seesteinen. Pelottavimmat ja stressaavimman viikot, jolloin pienellä ei olisi vielä ollut selvitymismahdollisuuksia vatsani ulkopuolella ovat takanapäin, ja jokainen yhdessä kasvettu päivä ollaan yhä vain tukevammin turvallisilla vesillä. Osansa tähän mielentilaan rauhaan suonut tämän raskauden tiheä seuranta, olen ollut koko ajan ymmärryksessä, missä mennään. Pinna on toisinaan tiukalla, mutta kai se olisi sitä ilman näitä hormoneitakin... Ehkä tosin silloin vähän pidempi?

 

Ajatukset alkaa siirtyä yhä enemmän itse vauvaan ja hänen persoonaansa pelkästä raskauden ihmettelystä. Miltähän se näyttää? Onkohan tukka tumma kuten äidillään, isällään ja siskollaan syntyessä, vai saapuuko meille pieni pellavapää? Tuleeko taas koliikit ja allergiat, vaiko helppo ja tyytyväinen tyyppi? Kuinkahan paljon tulokas muistuttaa siskoaan? 

 

Pesänrakennusta

Pesänrakennusivietti heräili kevään lintujen myötä ja huutelee kauhean kovaa, ihan niinkuin nuo tintit karjuvat kaiken yötä. Harmittaa, kun kroppa ei voi sen kutsua kuunnella, ainakaan vielä näillä viikoilla. Vietti laittaa myös mieheen vipinää, terassipuut saapuivat tänään, pohjatyöt on jo tehty, ja kohta alkaa vimmattu sahaus, poraus ja naputus. Ja on sitä puuhaa vielä täällä sisälläkin, listaa sinne sun tänne ja maalia muutamaan paikkaan. Hoitotaso on kuitenkin jo seinässä ja vauvan sängyn paikka mallattu, vaikka sänky itsessään vielä nipussa onkin. Paljon tarvittavaa on säästössä esikoiselta, mutta muutamia pikkujuttuja vielä on hankittavanakin, etenkin pienimpiä vaatteita. Sekin on aika mukavaa, kerätä pesätarvikkeita kaikessa rauhassa.

 

Kun hetki lyö..

Ensi viikolla kuorrutan Tempurin (patjan, siis) vesiesteellä vahinkojen välttämiseksi (miksi, miksi, miksi lapsivedet niin usein menevät yöllä...). Seuraavalla viikolla pakkailen sen kuuluisan sairaalakassin. Nämä molemmat seikkoja, jotka esikoisen odotusajan loppuhuipennuksen yllätettyä meikäläisen niin sanotusti "housut kintuissa" haluan hoitaa kuntoon hyvissä ajoin, kuulostakoonkin hätävarjelun liioittelulta.  Sitä seuraavalla ehkä muistuttelen kotiavuksi hälyytystilaan suostuneita tytön kummeja kainosti pitämään puhelimia päällä myös yöaikaan... Taidan jännittää enemmän esikoisen hoidon järjestymistä kuin itse synnytystä!

Muutoin suhtaudun varsinaiseen loppurutistukseen rauhallisin mielin. Synnytystä en ole suunnitellut, vaan kuten viimeksikin, koitan heittäytyä hetken vietäväksi. Ainoa tärkeä muistisääntöni synnytykseen on rakkaalta ystävältäni, neljän lapsen äidiltä saamani ohje: "ole kuin kissa -rennosti vaan". Sillä pärjäsin viimeksikin hienosti. No, toivon kyllä myös, että mies ihan vain varmuuden vuoksi lukee, mitä pitää tehdä, jos synnytys hoidetaan kotona, niin epätodennäköistä kuin se olisikin.

 

Yhteenveto

Kroppa prakaa, mutta muuten tuntuu hyvältä, odottavalta, ei vielä kärsimättömältä ja kovin onnelliselta. Koska mitä todennäköisimmin tämä on viimeinen kertani raskaana, koitan nyt painaa tarkasti mieleeni, miltä tuntuu pienen myllerrys masussa, potkusarjat ja hento hikkaaminen. Ainutlaatuista, ihmeellistä aikaa, ja koetan nauttia tästä parhaani mukaan.

 

 Olisi niin kiva kuulla muiden odottajien mietteitä, olitte sitten viime metreillä tai alkutaipaleella. Mikä jänskättää, mitä odotatte eniten, miltä nyt just tuntuu!

 

 

Pages