Ladataan...
Lilou's Crush

 

Silkka sattuma ja kurnivat vatsat johdatti meidät Williamsburgissa tallustellessa kivan näköiseen Rosarito Fish Shackiin. Siinä missä muiden lähinurkkien ravintoloiden pöydät vielä odottelivat vieraitaan, oli Rosaritossa jo hyvänlainen kuhina alkuillasta, joten uskalsimme odottaa vähintäänkin mukiinmenevää paikkaa. 

Ja kyllä, aavistukset osuivat ihan oikeaan. Ruoka oli nimittäin hyvää, veikeää, tuoretta ja raikasta, ja sen lisäksi paikka oli ihanan tunnelmallinen omalla rustiikkisella kalastajameiningillään ja valoketjujensa alla lämpimässä ja pikkuhiljaa tummenevassa kesäillassa.

Tilasin itse mm. hummeritacoja, joissa oli mainitun hummerin lisäksi Chipotlemajoneesia, avokadoa, sitä ainaista korianteriani ja punasipulia. Samaan valintaan päätyi miehenikin. Tyttösen lautaselle tuli eräitä parhaita koskaan maistamiani Quesadilloja, johtunee varmasti kovin onnistuneesta avokadodipistä. Myös seuralaisemme Peruvian Chevise oli kuulemma oikein hyvää. 

Ainoan miinuksen annan annosten koosta: jopa minulle ei-joukon-suuriruokaisimmalle annokseni olivat pienehköt. Ehkä tässä oli sitten aatoksena "ei makeaa mahan täydeltä".  Drinkit sen sijaan olivat sekä hyvänkokoiset että makuiset, ja koska satuimme happy houriin, vielä erityisen kivan hintaisetkin. 

Rosarito Fish Shack 168 Wythe Av, at N7th St. 

Ladataan...
Lilou's Crush

Haluan elää vaarallisesti... Vitivalkoiset Vansit, voiko olla hullumpaa kesäkenkävalintaa meikäläiselle juuri tässä elämäntilanteessa.

Meikäläisen ja Vansit johdatti yhteen ihan paskamainen juttu. Liukastuin nimittäin aamulla Williamsburgissa suurimpaan koskaan näkemääni koiran/ihmisen/elefantin läjään, ja sitä itteään riitti molemmille Toms-tossuparoilleni. Hyi helkkari!!! Olin niin keskittynyt johonkin aivan muuhun, että sonta, joka suorastaan kiljui olemassaoloaan, jäi huomaamatta kahden auton välissä. Voin kertoa, että ensin otti mahanpohjasta, kun yhtäkkiä liukastuin ja vähän satutinkin selkääni äkillisessä nitkahduksessa, ja kun tajusin mihin olin liukastunut, keikutti vatsaa uudemman kerran. 

Onni onnettomuudessa, että näin kävi täsmälleen kenkäkaupan edessä. Nämä olivat sitten kivoimmat ja samalla edullisimmat kaupasta löytyneet tossut.

Kenties pökäle oli kauppiaan julma salajuoni...?

Ladataan...

Ladataan...
Lilou's Crush

Kuten taisin jo jossain edellä mainita, shoppailu on ollut ihan unohduksissa tällä reissulla tähän saakka. Eilen kuitenkin muun joukkueen visiteeratessa eläintarhaa, kirmasin pieneksi hetkeksi kaupungille, huulipuna ja kulmakynä mielessäni. 

Ja löysinhän minä ne, Sephorasta, kuinkas muuten. Vähän kyllä kävi hassusti, sillä olin katsonut kulmakynän maksavan 24 dollaria, pitkin hampain maksoin, koska tumman harmaata kylmäää väriä on tosi vaikea löytää. IsaDoran kulmakynä sävyssä "Cashmere" pääsee aika lähelle, mutta koska se kimaltelee vähän iholla, olen koettanut etsiä täydellistä matchia aina vain, Guerlainin mainio väri meille tummakulmaisille kalpeanaamoille kun on lopetettu jo aika päiviä sitten.

Maksettuani ja muualle jolkoteltuani vasta kuitin loppusumma hiipi tajuntaan. Ai helkkari, kulmakynä kustansi 42 dollaria! Argh! Tarkistin vielä hinnan, ja oikein se oli.  En kuuna kullanvalkeana olisi tuollaista summaa yhdestä kulmiksesta maksanut täysissä järjissä, pistetään helteen piikkiin. Mutta on se kyllä hyvä, eikä tarvitse ikinä teroittaakaan.  Täytyy ottaa kaikki ilo irti tuolla rahalla!

Huulipuna sen sijaan oli kohtuuhintainen, Marc Jacobsin New Nudes -sarjan ruusunpuna sävyssä "Have we met". Kosteuttaa, kiiltää ja kaikkea. Kelpo arkipuna.

Ladataan...
Lilou's Crush

Ei siinä ole ihan kohdillaan kompositio tahi tarkennus. Asukaan ei top kymppi-suosikkilistalleni yllä. Mutta yhtä kaikki, tästä asukuvasta jäi ehkä paras muisto kuvahetkistä ikinä, niin kivaan keskusteluun kävin mukaan ilmestyneen rouvan kanssa.

Yleistäen voisin tuumata, että New Yorkilaiset ovat välitöntä väkeä. Keskusteluun on helppo antautua kahvilassa, ravintolassa, muistomerkin äärellä, ruokakaupassa, metroa odotellessa tai ihan vain keskellä katua. Mutta ei nyt romantisoida, kyllä täällä niitä kärttypäitäkin löytyy, itse kohtasin juuri metrossa yhden sellaisen. Oli joko todella huono päivä, tai sitten rouva oli syntymä-äkeä. Riidanhaastohalukkuudesta veikaten ehkä jopa sekä-että. Huh. Suurin osa on kuitenkin kovin avuliaita ja iloisia, siinä taitaa olla yksi suurimmista syistä, miksi täällä niin viihdynkin.

Mutta niin. Sivuseikkana oleva asu koostuu Zaran pellavateepaidasta, Bik Bokin hamosesta ja niistä birkkareista. Taas.

Ladataan...

Ladataan...
Lilou's Crush

One World Trade Center, Freedom tower

Istuin työpaikallani mediatoimisto Dagmarissa, omassa huoneessani ja tuijotin ruudulta kampanja-analyysiä. Silmiä vähän jo kirveli, ylitöiksi oli mennyt. Pakko oli pitää pieni tauko, joten surffasin maikkarin nettisivuille uutisiin. New Yorkissa oli sattunut järkyttävä onnettomuus, lentokone oli törmännyt World Trade Centerin torniin! Ja kohta toinen. Oli pakko soittaa äidille, oliko se tosiaan juuri tuo rakennus, jossa sukulaisemme oli töissä, joka oli sortunut. 

Äiti vastasi kesken arkitouhujen. Nopeasti meille selvisi, että juuri näin asia oli. Lisää tietoa, kuvia, järkyttäviä yksityiskohtia. Terrori-isku, jollaista ei vielä koskaan oltu koettu. Suunnitelmallinen, brutaali, käsittämätön hirmuteko siviilejä kohtaan. Saimme melko pian kuulla, että sukulaisemme oli turvassa, mutta kolmen tuhannen muun elämä sammui syyskuisena aamuna 2001. Terrori-isku itselleni vielä tuolloin vieraassa kaupungissa järkytti perusturvallisuutta kaukana pohjolassakin, olisi järkyttänyt ilman löyhää sidettä itselleni kaukaiseen sukulaiseenkin ihan yhtä lailla. Miten voi olla mahdollista! Maailmankuva muuttui tuolloin peruuttamattomasti. Terroriteon järjettomyys ja vieraiden ihmisten tuska tavoitti  töölöläiskaksion asukin kaikkien viestimien kautta.

Emme aiemmilla matkoillamme ole vierailleet 911-iskun uhrien muistoalueella, mutta nyt tuntui siltä, että on aika, museokin on valmistunut sitten viime reissun.

Iskun uhrien monumentti, kaksoistornien sijaintipaikalle tehdyt altaat, on uljas. Ihmismäärästä huolimatta soljuvan veden äärellä tunnelma oli rauhallinen, harraskin. Molempia altaita ympäröivät kivitasot, joihin on kaiverrettu jokaisen iskussa menehtyneen nimi. Kuljetin sormenpäitä pitkin nimiä. Tunteelle en löydä oikeaa sanaa sitä kuvaamaan.

Viime vuonna altaiden alle aukesi siis museo, 911 memorial museum. Se on rakennettu syvälle maan sisään, peruskallion suojaan. 

Mietimme kovasti, ottaisimmeko kuusivuotiaan museoon mukaan, sillä pelkäsimme sieltä löytyvän liian järkyttävää materiaalia pienen ihmistaimen mielelle.

Selvittelimme asiaa, ja saimme  museon oppailta kuulla, että asia on otettu tarkoin huomioon, ja järkyttävimmät kuvat, äänitteet ja dokumentit oli koottu erillisiin huoneisiin, ja itse päänäyttely on sopiva lapsellekin. Lapsia museossa olikin kovin paljon. Kerroimme tapahtuneesta omallemme ikäänsä ja luonteeseensa sopivalla tavalla, ja vierailu menikin erittäin hyvin.  -itse jätin järkyttävimmät asiat katsomatta, sillä kyyneleet vierivät poskille jo huoneessa, johon oli koottu jokaisen menehtyneen valokuvat, ja museovierailun tarkoitus oli muutenkin itselleni uhrien kunnioitus, aika ei vielä ollut pyyhkinyt uutiskuvia pois mielestä niin utuisiksi, että niitä olisi pitänyt kirkastaa.

Istuin hetken kuuntelemassa nauhoituksia, joissa omaiset kertoivat rakkaistaan asioita, jotka kokivat merkityksellisiksi jakaa. Tuosta huoneesta oli vaikea lähteä pois, sillä aina uusi ihminen ja uusi tarina tuntui tärkeältä kohdata ja kuunnella. Kolmetuhatta uhria on lukuna valtava määrä, mutta kun yksittäinen uhri saa edessä kasvot, nimen, iän, perheen ja tarinan, tragedian syvyys melkein vyöryy ylitse. 

Liian varhain päättyneiden elämäntarinoiden lisäksi itseäni kosketti ja järkytti aikajana, jossa seinälle heijastui lehtiotsikoita tuoreista terroteoista ja viharikoksista.

Viimeisimmät vain muutamaa tuntia ennen vierailuamme.

Maailmassa on virhe.

 

PS. Tähän tapahtumaan liittyy myös lempikirjani Jonathan Saffran Foerin Extremely loud and Incredibly close. Ystäväni, jolle sen olen lainannut, en muista kuka olet, mutta jos tunnistat teoksen hyllystäsi, tehdään treffit ja otan hänet avosylein takaisin hellään huomaani, nyt jos koskaan haluan lukea kirjan uudelleen. Voi pieni Oskar, heavy boots ja isin ikävä.

Ladataan...

Pages