Ladataan...
Lilou's Crush

Minulla oli tänään vapaapäivä. Aika huisia! Hoidin asioita kuin heikkopäinen, mutta ennätinpä sipaista jo pitkään kaapissa nököttänyttä korallinväristä huulipunaa lomapäivää juhlistamaan, kun muuta meikkiä ei vielä parane laitella.

Pöh, huulet kuivahti ja vinkeäksi aikomani lopputulos olikin sitten myöhemmin päivällä vain surullinen. Ensi kerralla paremmalla onnella.

Päällä: melkein-kevättakki Diane von Furstenberg, farkut Acne, saappaat ja huivi Zara.

 

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Jaa notta mitä sitä tekisi, kun ystäväperheessä pieneen on iskenyt mahatauti, ja kauan odotettu vierailu jouduttiin siirtämään.

No sitähän tietysti silitetään ja kuvataan kaikki huutonettiin menossa olevat lastenvaatteet!

Onneksi muu viikonloppu on ollut aivan ihana! Eilen pitkästä aikaa käytiin koko perheen voimin pieni pyörähdys kaupungilla; lelukaupassa palkitsemassa vaipat jokin aika sitten jättänyt tyttö potkulaudalla ja palapelillä, ja sen jälkeen kaikkien massut Ysibaarin pastoilla.

Myös jännityksen hetkiä tosin on koettu, kun lapsi on onnistunut, ei vsin kerran, vaan KAKSI kertaa heittämään minua silmään ensin peitolla ja sen jälkeen jollakin toisella kankaisella objektilla, joka jäi vähän epäselväksi. Voitte uskoa, että sydän tä kylmää kun tuollaista sattuu. Huh. Toivottavasti näistä nyt selvittiin vain säikähdyksellä, toinen silmä on vielä vähän arkana, joten tarkkailen tilannetta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lilou's Crush

Muistatte ehkä blogeissa viime syksynä kiertäneen "10 vaatetta"-haasteen, jossa kuukauden ajan piti selviytyä käyttämällä kymmentä vaatekappaletta. Hiukan huvittuneena totean, että ei näköjään olisi tehnyt edes kolme kuukautta tiukkaa, sen verran supistui ankean ja kylmän talven myötä oma garderobini, että pikku skarppauksella olisin takuulla onnistuut.

Kokosin nimittäin tähän ylivoimaisesti eniten käyttöaikaa saaneet vaatteeni, ja niitä ei kovin montaa ollut. Ja tuo väriskaala...

 

Paidoissa lempparini: Alexander Wangin teepaidat turvapaitana neuletakkien alla. Ja kappas, harmaita neuleita, sekä Wangilta että Cosilta. Neuletakit jäivät uupumaan, mutta ennalta-arvattavasti ne olivat harmaa ja musta Zaran cashmirneule. Yllärinä rinnalla vähän vähemmän käytetty sama kamelinvärisenä.

Pöksypuolella liputin sport luxen perään, eli Whistlesin toimistokelpoiset verkkapöksyt ja J Brandin houlihanit olivat suosikkeja (alle mahtuu mukavasti pitkät kalsongit;). Niillä+tummansinisillä Acnen farkuilla läpi talven taivallettiin.


Sekalainen seurakunta asustekoruja ja huiveja, ja harvinaiset "väripilkut" eli Whistlesin vihreä pantterimekko ja saman merkin vaalea silkkipusero toivat pilkahduksen väriä.

Ja kaksi turvavaatetta: läpi talvem kuljin Canada Goosen untuvaparkassa, ja hurjimpina pakkaspäivinä kietoiduin Designers Remix Collectionin vuorelliseen angoravillatakkiin. Kyseinen takki jätti jälkensä missä vain kuljinkaan, karvanlähtö on ihan mahdotonta edelleen.

Tänä talvena en juuri "naissaappaita" tai nilkkureita ulkosalla käyttänyt: Hunterin herraskaiskumpparit ja Uggit ajoivat ulkokenkien asian säiden vaihdellessa vesikelistä villeihin pakkaslukemiin. Toimistossa sitten vaihdoin popot kevyempiin.

Summa summarum: harmaata ja mustaa, värejä, joissa talvella tunnen olon kotoisaksi. Mutta annas olla, kun koittaa kevät, painuu tummat taka-alalle, ja nyt jo kaapissa ensimmäisenä sattuu käteen kermanvaaleaa, nudea ja vaaleammanharmaata.

Olisikin tosi kiva kuulla niistä vaatekappaleista, jotka avittivat teidät talven läpi? Olenko ainoa, joka pesii vakiohyvissä silloin, kun viima viiltelee, vai uskallatteko uhmata talvea uusilla kokeiluilla?

 

Share
Ladataan...

Pages