Ladataan...
Iho
Lilou's Crush

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Lumene

Raskausaikana iholle voi kuulemani mukaan käydä kuinka vain. Kuiva muuttua rasvaiseksi, rasvainen kuivua, silkoinen iho pyrähtätää täyteen näppyjä...  Minulle kävi sitten niin, että se on pysynyt tismalleen entisenlaisena: näpytön mutta ohut, lievästi couperoottinen ja sellaisena herkästi punoituksella ärsykkeisiin reagoiva.  Kuusi vuotta sitten odotusaikana sama juttu, eli iho pysyi hyvässä kunnossa läpi raskauden ja ensimmäiset vauvakuukaudet, kunnes sitten koin elämäni ensimmäisen "pilkkukauden". Ilmeisesti hormonimuutoksista, jotka sattuivat vielä iholleni muutenkin haasteellisimpaan aikaan eli alkutalveen, nassun nahka muuttui laikukkaaksi ja oirehti pienin näppylöin. Vauvaa ihastellessa asia ei kyllä haitannut tuon taivaallista, mutta jälkikäteen kuvista kurkkii aika tunnistamattoman nahkan omaava eliö. Uskon, että samalla tapaa käy tälläkin kertaa, kunhan syksyyn päästään, mutta koetan varautua siihen edes hiukan etukäteen pitämällä nahkasta hyvää huolta hyvällä hoidolla ja välttämällä auringonottoa kasvoille.

Olen mukana Lumenen kampanjassa, jossa testaan Lumenen uudistuneita putsareita osana pesuhetkiä.  Kampanjan myötä tutustuin nyt itselleni kovin tutun brändin puhdistusliinoihin ja kasvonpuhdistustuotteisiin, naamiot ja kuorinnat minulla ovat olleet Lumenelta, niin kauan kuin muistan sellaisia käyttäneeni.

Olen löytänyt vuosien saatossa oman vakiintuneen puhdistusrutiinini, joilla vähätkin punoitukset sun muut olen saanut pidettyä hyvin aisoissa. En muuten lintsaa kasvojen pesusta putsarilla ja kasvovedellä koskaan, vaan se kuuluu tasan varmasti jokaiseen aamuun ja iltaan. Ihan aina.

Aamulla teen "liinapyykin", eli pyyhin yön jäljet miedolla kasvojenpuhdistusliinalla. Ei kaikkein ekologisinta, sen tiedän, mutta vaihto kahdesta vesipesusta päivässä yhteen rauhoitti ihoani selvästi. Ja bonuksena liinoissa asia, jonka luonnonkiharatukkaiset tuntee, eli aamuisen kasvojenpesun aikaansaama lampaankäkkäräotsahiusongelma poistuu... Lumenen Sensitive touch-liina toimi juuri kuten pitääkin, eli sillä pyyhkii ihon hellästi puhtaaksi.  Kokeilin vaihtelun vuoksi myös itselleni uutta tuotetta, 3 in 1 puhdistusvettä, jossa yhdessä pullossa on meikinpoisto, putsaus ja kasvovesi, ja ihon tuntu jäi sillä luvatun lailla raikkaaksi ja kosteutetuksi, mutta itse taidan olla liinapyykkityttöjä edelleen, sillä nuo vanulapupuleikit eivät vain kuulu suosikkeihini, enkä tietenkään aamutuimaan meikinpoistoa tarvitsekaan.

Liinahommien jälkeen suihkutan kasvoilleni kasvovettä pumppupullosta. -En siis käytä pumpulilappuja kasvovedenkään kanssa, vaan supsutan muutaman suihkauksen pumppupullosta (omani on muuten Mujilta, kestänyt hyvänä pitkään, mutta näitähän löytyy monelta merkiltä) suoraan nassuun, ja kostutulle iholle laitan kosteusvoiteen, toisinaan sen alle sujahtaa vielä seerumikin. Jippo toimii, sillä kosteusvoide levittyy ja imeytyy parhaiten hiukan kostealle iholle. Etuna myös se, että sekä kosteusvoidetta että kasvovettä kuluu hiukan vähemmän tällä tavoin.

Lyhyehkössä testikäytössä kaikki kasvovedet toimivat tässä tarkoituksessa yhtä hyvin -tuoksun perusteella ja kesäaikaan valkkaisin virkistävän Bright touchin, herkistyneelle hetkelle Sensitiven talvea vasten hiukan paksumman kuivan ihon Soft touchin.

Illalla puhdistan kasvot perinpohjin: suosin vaahtoavaa, vedellä pois huuhdeltavaa puhdistusvoidetta. Testasin ensin iloisen keltaisen Brigh touch-sarjan raikastavaa puhdistusvaahtoa, mutta vaahtopesu oli ainakin näin talviunilta vasta heräävälle herkälle iholleni hiukan liian voimakas. Soft touchin voidemainen kuivan ja normaalin ihon putsari puolestaan oli riittävän hellä ja posti meikit kasvoilta. Sen jälkeen rutiini onkin sama kuin aamulla: sups kasvovesi, sen päälle yövoide. Simppeli homma.

Saunailtoina iltapesuun tulee hiukan kierroksia mukaan: meikit ja muut päivän kuonat pesen pois samaan tapaan kuin normaalistikin, mutta ennen saunaa kuorin ihon hellin ottein -käytän myös rakeisia tuotteita, vaikka niitä harvoin suositellaan couperoottiselle iholle mutta raeversioiden kanssa otteeni ovat tosiaan todella hellät, enkä käsittele omaa ongelmakohtaani eli poskipäitä ollenkaan -vain nenänpielet, otsan ja leuan. Vuorottelen yleensä rakeisemman Matt touch-sarjan deep cleansingin ja Bright touchin detoxifying -naamioiden kanssa, en tosin tasan täsmällisesti joka kerta vaihdellen, vaan ihan fiiliksen mukaan. Kuorinnan jälkeen, ennen löylyihin pujahtamista, levitän kasvoille aina reilun kerroksen kosteuttavaa naamiota. Naamionani on ollut vuosia Sensitive touchin Total comfort -naamio, joka onkin lempituotteeni koko Lumenen valikoimasta. Ilman naamiota en mielelläni käy saunassa, sillä löylyt tuntuvat ikävältä. Saunan jälkeen huuhtelen naamion pois (en käytä tässäkään vanulappuja) ja sen jälkeen viimeistely hoituukin taas kasvovesisuihkeella ja yövoiteella.

Siinäpä tuli asiaa meikäläisen naamasta ja sen kuuraamiseesta. Lumenella on näihin putsareihin liittyen hyvät uudet sivut, joilta tuotteista saa tarkkaa tietoa ja vinkkejä itselleen sopivimman putsari-hoitovesi-kombon löytämiseksi, jos pesutavat tai ihotyyppi on ihan jotain muuta kuin meikäläisellä :)

Näine juttuineni hiljenen ja meillä napsahtaa sauna päälle. Säästin teitä ensin suunnittelemaltani "Hertta ja Saunalakki" -kuvalta, se olisi liian julmaa arkiviikon päätteeksi kelle tahansa :D

 

PS. Muiden lilyläisten ihan toisenlaisia putsauskokeiluita ja rutiineita löytyy Natalta ja Piretiltä sekä Saaralta varsinainen puhdistuseepos!

 

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Yhteistyössä City Shopparin kanssa

Oltiin ihan  villejä miehen kanssa eilen. Karattiin heti aamusta tref-feil-le!

Olen mukana Cityshopparin kampanjassa, jossa valita yhden edun testattavaksi. Valitsin syömistä, tietysti, ja vielä sellaiseen aikaan, että päästiin harvinaisella tapaan ihan kaksistaan ja rauhassa pöydän ääreen Radisson SAS Bluen Superaamiaiselle. Enpäs muista ihan äkkiä, koska viimeksi tällainen tilanne olisi ollut, joten nautittiin kyllä ihan täysillä. Kamerasta löytyi jopa yksi super-cheesy kädestäpitelykuva, mutta se oli kyllä liian siirappista tähän laitettavaksi.

Jututin Radisson SAS:in iloista ravintolapäällikköä, koska halusin tietää vähän lisää aamiaiskonseptista. Superaamiainen oli nimittäin tosi hyvä, monipuolinen, ja sain kuulla, että mahdollisimman pitkälti luomua ja tuoreista raaka-aineista. Lämpimän aamiaisbuffetin (paras pekoni aikoihin!) lisäksi tarjolla oli salaatteja, marjoja, kasviksia ja jyviä jos jonkinmoisia, ja tietty erilaisia leipiä ja kahvileipiä. Ekstrakivana juttuna, aamiaisen hintaan kuuluu myös keittiöstä tilattavat erilaiset aamiaismunakkaat, uppomunat ja sen semmoiset,  sekä erikoiskahvit -me tilattiin molemmille latet.

Kun kerran treffit ja kaikki.

Superaamiaisen hinta on normaalisti 19,90 -Cityshopparilla syö kuitenkin kaksi tuohon hintaan itsensä killilleen. Käytin etua maksaessani muuten cityshopparin mobiiliversiota. -Se muovinen kortti itselläni on ollut varmasti 15 vuotta, mutta takaisin en enää vaihda:  onneton onnistuin aina hukkaamaan korttini ennenkuin vuosi tuli edes täyteen. Cityshopparin (24€) voi ostaa suoraan mobiiliin (täällä ohjeet), ja se toimii ilmaisella Cardu-sovelluksella, johon voi latailla sitten muitakin etukortteja.

Täytyy sanoa, että olipa harvinaisen hurmaava päivän aloitus -vaikka en edelleenkään mikään romantikko myönnä olevani, toisin kuin ihan hupsu mieheni ;) Hotellia aamiaispaikkana ei kannata muuten yhtään arastella, itse kävin ennen perheellistymistä ja muuttoa kauemmas keskustasta hotelliaamupaloilla kavereiden kanssa, ihan vain poikkeamassa ja irtautumassa arjesta hetkeksi.

 

PS. Bonarina, istuttiin hyväntuulisen Lipposen Paavon vieressä! Päivän julkkisbongauskin siinä samassa siis.

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö yhdessä H&M:n kanssa.

Voin sanoa viime päivien olleen aikalailla unenomaiset, nyt kun niitä täällä kotisohvalla mutustelen. Matka Pariisiin, huikea muotishow ja kirsikkana kakussa sain haastatella Isabel Marantia ja ja Margarita van den Boschia, H&M:n luovaa johtajaa, yhteistyön tiimoilta. Tämä on ollut kyllä blogiurani ehdoton kohokohta ja tähtihetki. Toivottavasti onnistun välittämään tunnelmani ja sinne teille kaikille!

Minua kiinnosti tietää erityisesti suunnittelijan omat mielipiteet termeistä, jotka häneen yleensä yhdistetään, ja toki se, millaisena hän näkee trendien vaihtelun ja ylipäänsä edustamansa parisian chic-tyylin. Pidän suunnittelijasta vielä entistäkin enemmän näiden suorien ja kruusailemattomien vastausten jälkeen!

 

- What is the concrete thing (or item) you would like to be remembered as a fashion designer?


For having perfected the ideal, flattering, superbly-fitting pair of skinny trousers, and in general for having created some perfectly-proportioned daily staples. You know, even a plain white tee requires a lot of work to fit well.


- If you have to choose just one girl ever lived who is the perfect image of a Isabel Marant -girl, who would that be and why?


I would not do that: that would be so limiting and narrow, don't you think? As a designer who wants to dress real women in their real lives, i accept diversity as a defining characteristic of my work. I mean, i myself am the embodiment of the Marant style, not last because i try on myself everything i design, but i would never, ever propose myself as a role model. Let's say: the perfect image of the Marant girl is a woman of any age who is self-confident, free, strong willed and independent.



- What do you think is the most common misconception in the term of Parisian Chic? Or is there even a good definition to the term?

Parisian Chic can mean something very bourgeois or something quite free and slightly rebellious: i adhere to this second school. For me Parisian chic is all about nonchalance and perfect imperfection: looking good, without looking like you tried too hard. Never too coifed or utterly precious, in other words.


- Is there a fashion trend that irritates you/you don't like? What it is, and why is it so?


I hate when i see looks from the catwalk recreated on the street: it is such a lack of personality. I love to see personal interpretations, and sometimes mistskes are way better that having everything perfectly in place.


Margareta van den Boschilta, master mindilta suunnittelijayhteistöiden taustalla ja bisnesnerolta, en malttanut olla kysymättä hänen henkilökohtaista mielipidettään halutuimmista vaatekappalesta.


- What do you expect to be the most coveted item of the selection, and why so?
I am sure people will like the collection as a whole. Isabel did a wonderful job in creating a wardrobe, for women as well, for the first time, for men, in which clothing and accessories can be mixed in individual ways. It will be hard not to buy everything. I particularly like the furry knit coat, which is a smart way of wearing fur that is not fur in such a fur-oriented season, and the Navaho-print duffel coat, which is a finely-reworked classic. The skinny studded belts are a must have, too.

 

 Kuvituksena käytetyt "behind the scenes" -kuvat ypösen yksinoikeudella vain Lilou's Crushissa Suomessa.

I got the amazing chance to interview Isabel Marant & MArgareta van den Bosch about Isabel Marant for H&M collection.  The pictures here are only to be published by me in Finland.

 

Share

Pages