Ladataan...
Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö, Sensai

Mitä teille sanovat sanat "saho" ja "koishimaru"?

Itselleni eivät aikaisemmin kovinkaan paljoa, viittasivat ehkä jonneki Japanin suunnalle, mutta siinä kaikki. Pääsin kuitenkin muutama viikko sitten Sensai-kouluttaja Tuija Lindströmin oppiin Sensain päämajaan Helsingissä, ja sukelsin niin syvälle luksuskosmetiikan ja erityisesti ihonhoidon saloihin kuin vain yhdessä illassa oli mahdollista. Voin kertoa, että nautin valtavasti siitä, että pääsin kädestä pitäen ja kokeillen kyselemään kaiken, mitä mieleen ikinä juolahtikaan! 

Nuo sanat, sitten: ne ovat asioita, joille rakentuu Sensain ihonhoito:

Saho on Sensain luoma ihonhoidon hoitorituaali, joka pohjautuu japanilaiseen teeseremoniaan -oikeat tuotteet oikealla tavalla, oikeassa järjestyksessä. Ihonhoidon Saho koostuu kaksoispuhdistuksesta ja kaksoiskosteutuksesta, joista kummassakin on kaksi erilaista vaihetta ja tuotetta. Jokaisen neljän vaiheen läpikäynti on tärkeää, ja aivan erityisen tärkeää se on iltaisin. Kerron tästä jonkin ajan kuluttua tarkemmin, kun olen oikein kunnolla siinä sisällä -asiaan kuuluu tuotteiden lisäksi myös tietty hieronta. Voin kertoa, että aikaisempi "ohimennen suihkussa puhtaaksi sutaisten" -tapa on muuttunut aivan päinvastaiseksi, ja tämä rutiini on jotenkin kovin rauhoittava.

Koishimaru puolestaan on yksi arvokkaimmista silkkilaaduista (-muinoin pyhitetty vain keisariperheen ja ylimystön käyttöön), josta Kanebo, Sensai-kosmetiikan valmistaja ja silkkiteknologian uranuurtaja on  pitkän tutkimustyön ja teknologian avulla jalostanut hoitavan uutteen, joka löytyy jokaisen Sensai -kosmetiikkatuotteen koostumuksesta.

Aikanaan, jo 1930-luvulla, silkin ihme paljastui hyvinkin arkisella tavalla: silkkikuitua kehränneiden naisten käsien iho oli sileä ja hyväkuntoinen. Silkin ja ihon aminohappokoostumukset muistuttavat kuulemani mukaan toisiaan, ja silkillä on erinomainen kyky sitoa kosteutta. -Iholla kun on taipumus kuivua, silkki taas sitoo kosteutta. Hyvästä tasapainosta syntyy sitten se pehmeä, sileä ja kimmoisa iho. Ja kuten ehkä tiedättekin, silkki on yksi lempimateriaalejani, mikään ei tunnu sen ihanammalta iholla -minun oli helppo uskoa silkin hyvät vaikutukset, kun jo niin pintapuolinenkin kosketus tuntuu hyvältä.

Koska oma ihoni alkaa näyttää nyt ensimmäisiä vahvempia ikääntymisen merkkejä, olen päättänyt pitää siitä parasta mahdollista ja hellintä huolta, mikä kotikonstein onnistuu -eli paitsi annan koishimarun hemmotella sahon rauhoittavin taioin, suojaan myös täällä reissunpäällä huolellisesti ja koetan panostaa myös muuhun hyvinvointiin. 

Näissä kuvissa näkyy minun ihoni tarpeisiin valittuja tuotteita -ajatuksena kaksivaiheinen puhdistus ja sen päälle kaksivaiheinen kosteutus tuntui hankalalta, mutta käytännössä ei laisinkaan. Juuri sopiva iltatoimet päättävä päivittäinen hemmotteluhetki. Erityisen ihastunut olen kaksoiskosteutukseen, jossa käytetään tuolta itämaisesta kosmetiikasta tuttua hoitovettä, joka minulle olikin jo tuttu tuote. Hauska oli muuten kuulla, että me täällä Suomessa tavataan käyttää sitä hyvinkin säästeliäästi, kun esimerkiksi japanittaret suorastaan hölvaavat hoitovettä iholleen ennen hoitovoidetta! 

Nyt sattuu olemaan erityisen hyvä aika, jos kiinnostaisi tutustua ylellisen Sensain maailmaan edullisemmin: Sokoksella on tällä viikolla taas tutut Kutsu Kauneuteen -viikot, ja siellä on erikoistarjouksessa Cellular Performancen hoitovesi ja emulsio koko viikon ajan. Sensain ikioma päivä on ylihuomenna, 8.3, jolloin Sensain omat asiantuntijat ovat paikalla isoissa tavarataloissa. Stockmannilla puolestaan on paraikaa käynnissä (viikot 9-10) Kauneuden juhlaa -tapahtuma, jossa tarjouksessa ovat Extra Intensive -linjan tuotteet.

Nyt sipaisen aurinkovoidetta pintaan, vaikka mollukka onkin pilven takana -siinä yksi ihoni vuoksi tekemäni päätös, josta aion vissisti pitää kiinni. Palataan testikuulumisiin siis tuonnempana.

 

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö, Lancôme

Voitte ehkä aavistaa, että menneet viikot tai parisen kuukautta ovat olleet jokseenkin hektiset tällä tanrereella. Ruuhkavuodet gone wild.

Nykykodin myyntikuntoon laittaminen remontin viimeistelyineen ja pihatöineen, superpuunaussiivous, myynti-ilmoituksen laatiminen valokuvineen, näytön organisointi ja pikaisesti sen jälkeen asuntokaupan tekoon liittyvät muodollisuudet ja samalla uuden asunnon etsiminen, pankkihommat sun muut paperiasiat tässä perusarkeen kuuluvan parin lapsen hellimisen, huollon, huomioinnin ja harrastusten sekä omien töiden ja muutaman avustusprojektin seassa ovat nostaneet käsityksen "hoppu" uusiin sfääreihin. Kaikki nämä asiat ovat mieluisia ja itse valittuja, ja olen niistä kiitollinen. Onnellistahan se on, että aika ei ole tullut pitkäksi ja asiat etenee kaikessa monimutkaisuudessaankin kuin juna. Täyttävät vain kalenterin niin totaalisesti, että toisinaan pitää vähän puhista.

Olen huomannut, että kun pitää huolta itsestään niin sisäisesti kuin ulkoisesti, jaksaa pitää pallotkin paremmin hyppysissä. Siksi yritän parhaani mukaan löytää sen verran aikaa, että en itseäni aivan unohtaisi, vaikka houkutus normaaleista rutiineista laistamiseen leijuukin ilmassa. On se sitten riittävä unensaanti (tämä minulle hankalinta kaikista toteuttaa!), hyvä ruoka, liikunta ja kauneudenhoito, tai jotakin ihan muuta, roti pitää olla, että jaksaa olla avuksi muille ja hoitaa omat hommansa kunnialla ja hyvillä mielin.

Hoidan ihoani aina täsmällisesti ja säännöllisesti, en esimerkiksi ikinä ole mennyt nukkumaan meikit kasvoillani, ja skippaan nassun pesun ainoastaan jos olen todella sairas.Tämä parin kuukauden tehorutistus, liian lyhyet yöunet ja tulevan muuton aiheuttama elämänmuutokseen liittyvä jännääminen on todellakin "näkynyt naamasta". Ryhditön, epätasaisen värinen iho ja kuivuutta siellä täällä kurkkasi eräänä iltana peilistä. Jotakin muutosta omiin normaaleihin ihonhoitorutiineihin siis kaipasin pikaisesti.

Universumi oli sen verran armollinen, täydellisen sopivaan aikaan lähetti minulle tiedustelun, haluaisinko tutustua Lancômen uutuuteen, Énergie de Vie -ihonhoitolinjaan, joka paperilla näytti kuin tilauksesta minulle juuri tähän hetkeen tehdyltä. Énergie de Vie on tällaiselle vauhdikasta elämää elävälle naiselle tehty tuotesarja, joka lupaa kosteuttaa intensiivisesti ja antaa energiaa ja hehkua kattamalla purkkeihin aktiiviaineita ihon superfoodeista goji-marjasta, sitruunamelissasta ja katkeronjuuriuutteesta, ilman monimutkaisia vaiheita.  (Tarkempia tietoja tuotesisällöistä ja sarjasta muutenkin voit katsoa täältä.) Eli arvaatte, että tuumasin tiedusteluun "voi kyllä, kiitos!"

Sain testattavakseni kolme tuotetta. Virkistävän Pearly Lotion -kauneusveden, heleyttävän Liquid Care -hoitonesteen ja palauttavan Sleeping Mask-naamion. Olen ennättänyt tutustua tuotteisiin nyt hyvän tovin ja nyt on hyvä hetki niistä kertoa.

Koostumukseltaan Énergie de Vie -sarja on aivan erilainen tuotekokonaisuus, millaista olen koskaan käyttänyt. Nestemäisistä, ohuista tuotteista koostuva sarja on saanut inspiraationsa Aasiasta  -kuinkas muuten, sieltä tuntuvat kaikki mielenkiintoisimmat jutut kosmetiikan saralla saapuvan.

Pearly Lotion -kauneusvesi.

Käytän tätä aamuin illoin puhdistetulle iholle (en laita kasvovettä alle, mutta sen voi sujauttaa tähän väliin ennen Pearly Lotionia)

Kauneusveden tehtävänä on sitoa kosteutta ihoon ja raikastaa ja virkistää. Pearly lotion on todellakin kauneusvesi, myös olemukseltaan. Paksuhko neste sisältää läpikuultavia helmiäishiukasia, ja on koostumukseltaan jotakin ohuen ohuen öljyn ja veden välimaastossa. Itse kaadan tilkan käsille ja levitän kasvoille, mutta pumpulillakin tuotetta voi levittää. Pearly Lotion ei jätä millään tapaa samanlaista öljyttyä pintaa kuin muut kokeilemani kasvoöljyt. Olen alkanut lämmetä kasvoöljyille pikkuhiljaa, ja pidän tästä enemmän kuin mistään muusta kokeilemastani öljymäisestä tuotteesta juuri tuon keveyden vuoksi, oikein öljyisen tuntuisia tuotteita edelleen vierastan.

Liquid Care -hoitoneste

Tätä käytän Pearly Lotionin jälkeen kosteusvoiteena

Tämä tuote on hämmästyttävä! Siinä kerrotaan yhdistyvän kasvoveden raikkaus, seerumin ravitsevuus ja Lancôme-voiteiden kosteuttavuus. Ja olen ihan juuri täsmälleen tästä samaa mieltä! Olin skeptinen, kun ensimmäisen kerran pumppasin nestettä kämmenelleni. Ajattelin, että koklaanpa tätä, ja laitan sitten päälle rasvaa, kun alkaa kiristellä. Mutta eipä alkanut. Pearly Lotion että tämä Liquid Care ovat ehkä kivoimmat ihonhoitotuotteet, joita olen koskaan käyttänyt. Koostumukset ovat hämmästyttävän kevyet. Iho jää kosteutetuksi, mutta ei tahmeaksi: meikkivoide ei rullaannu, vaikka sen levittäisin lähes samantien Liquid Caren jälkeen. Nenänpää ei hilseile, poskipäitä ei kiristä, vaan iho tuntuu todella hyvältä. Ja se tuoksu: olen tainnutkin mainita, että ihonhoitotuotteissa pidän useimmiten hennosta tuoksusta, ja tässä se tuoksu on vielä kaikenpäälle aivan hurmaava. -Ja myös hento, eli kun tuote on imeytynyt ja haihtunut iholta, ei se jää enää leijailemaan.

Palauttava Sleeping Mask -yönaamio

Naamion levitän puhdistetuille kasvoille (siis Liquid Caren sijaan) yhtenä tai parina iltana viikossa yön ajaksi. Ei jätä jälkiä tyynyliinaan vaan imeytyy hyvin

Yönaamiot ovat selvästi tulleet jäädäkseen. Siinä jos jossain on minulle sopiva ihonhoitoinnovaatio, sillä en yleensä millään jaksaisi enää suihkun jälkeen laittaa naamiota, koska se pitää tietenkin huuhdella myöhemmin pois. Yönaamiota sen sijaan ei tarvitse

Sleeping Mask on suunniteltu käytettäväksi erityisesti kiireisen päivän päälle, tai elvyttävänä pikahoitona tavallisen naamion tapaan (eli huuhdellaan vartin päästä pois). Tunnustan, että ylikäytin tätä alkuun ensimmäisenä viikkona lähes joka ilta, sillä niin kovasti pidin iholla vesimäiseksi muuttuvan naamion ihon lämpötilaa alentavasta vaikutuksesta. Kerta-pari viikkoon on kuitenkin se oikea tapa naamion käyttöön, eli älä tee kuten minä tein, vaan tee kuten on tarkoitus.

Tällä hetkellä sarja on ollut käytössäni reilun kuukauden, ja olen siihen kovin tyytyväinen. Niin siihen, miltä ihoni näyttää ja tuntuu, että siihen, kuinka hämmästyttävän riittoisia nämä ohuet nestemäiset tuotteet ovat, etenkin tuo päätuote eli hoitoneste, verrattuna tavalliseen kosteusvoiteeseen. Tuoksusta puhumattakaan, joka on vain mielestäni aivan hurmaava.

Näillä eväin, ainakin nassun osalta paljon virkeämpänä jatketaan kohti kesää ja tämän remontti-pakkaus-muutto-purku- vaiheen loppurutistusta.

 

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Olin viime viikolla Lancomen Juicy Shake-huulikiillon lanseeraustilaisuudessa, ja täytyypä jakaa kokemukset tuosta uutuudesta tuoreeltaan, kun sitä on tullut joka päivä tupsuteltua huulille.

Juicy Shake on nimittäin aika hauska juttu. En ole huulikiiltotyttöjä, erityisesti applikaattorilla lisättävät ovat makuuni yleensä liian tahmaisia. Huuliöljy sensijaan jätti huulet liukkaiksi ja selvästi kosteiksi, mutta ei laisinkaan tahmaisiksi. Juicy Shakeria nimensä mukaan sheikataan ennen käyttöä, niin saadaan sekoittumaan hoitavat öljyt (mm. persikka-, manteli-, ja karpaloöljyä) ja väripigmentit. Sheikatessa tuo söpö, pehmeä applikaattori imaisee sisäänsä sopivasti väriä siveltäväksi huulille.

Värin huulilla ei ole kovin pitkä, mutta ei se oikeastaan haittaa, sillä tuolla tupsuttimella sitä taputtelee huulilleen ihan mielellään. -Ja jälleen omaan makuuni oleva juttu, homma nimittäin onnistuu hyvin ilman peiliä. Useamman kerroksen kanssa väristä saa intensiivisemmän, itse tykkään yhden kerroksen taktiikasta, luonnollinen ja freesi, ainakin tämä oma oranssin-pinkki Mangoes Wild -sävyni.

Kiva, ihan uudenlainen huulituote siis! Käytän jo nyt, mutta luulen, että kesällä etenkin on aivan luottopeluri meikkipakissa.

Share

Pages