Ladataan...
Lilou's Crush

Nyt se alkaa todellakin hiipimään mieleen, tuleva pieni ihminen. Välillä liikutuksen pyrskähdyksinä, kutituksena mahanpohjassa ja konkreettisesti esille hiipivinä vauvatavararöykkiöinä. Meille todellakin syntyy noin kymmenen viikon sisällä pieni vauva. Voi Jestas. Mahtavaa!

 

Päässäni on tänään leijaillut hurja määrä "hajatuksia" odotusajalta, ja aikani kuluksi kirjailin niitä tähän.

 

Fysiikan lait

Tähän mennessä odotusaika on noudattanut prikulleen samaa kaavaa kuin esikoisesta. Ensin etoi ja ällötti, sitten hetki auvoisaa aikaa, sitten tutut, sinnikkäät supistukset ja kovat kivut kylkikaaren alla ja selässä -se on ehdottomasti vaivoista kivuliain joskin vaarattomin. Ja ne muut loppuraskauden vaivat, eipä niihin kannata edes mennä. Paitti sanon, että hiki o, huh huh. Elämä noin fyysisesti on tällä hetkellä suoraan sanottuna aika syvältä suosta, mutta tuo kliseinen toteamus, mitäpä sitä ei lapsensa eteen kärsisi, on kyllä ihan täyttä totta. Mitäpä ei.

 

Maman habitus

Olen tainnut päästä tähän mennessä tosi helpolla noin niinkus ulkoisesti. Maha on kompakti ja minusta aika söpö, painoa on tullut makaamisen määrään nähden maltillisesti reilut kuutisen kiloa, turvotukset eivät vaivaa, iho ei kuki eikä arvetkaan ole vielä saapuneet mahanahkaa koristamaan. Kaikki voi vielä tietysti muuttua viimeisten viikkojen aikana kovastikin, ja sittenpä niin käy. -Tukkaa minulta tosin lähtee nyt odotusaikana jonkin verrankin, vaikka usein hiusten lähtö kuulemani mukaan pysähtyy odotusaikana.

 

Henkien kätkemä

Henkinen puoli on ilahduttavan valoisa ja seesteinen. Pelottavimmat ja stressaavimman viikot, jolloin pienellä ei olisi vielä ollut selvitymismahdollisuuksia vatsani ulkopuolella ovat takanapäin, ja jokainen yhdessä kasvettu päivä ollaan yhä vain tukevammin turvallisilla vesillä. Osansa tähän mielentilaan rauhaan suonut tämän raskauden tiheä seuranta, olen ollut koko ajan ymmärryksessä, missä mennään. Pinna on toisinaan tiukalla, mutta kai se olisi sitä ilman näitä hormoneitakin... Ehkä tosin silloin vähän pidempi?

 

Ajatukset alkaa siirtyä yhä enemmän itse vauvaan ja hänen persoonaansa pelkästä raskauden ihmettelystä. Miltähän se näyttää? Onkohan tukka tumma kuten äidillään, isällään ja siskollaan syntyessä, vai saapuuko meille pieni pellavapää? Tuleeko taas koliikit ja allergiat, vaiko helppo ja tyytyväinen tyyppi? Kuinkahan paljon tulokas muistuttaa siskoaan? 

 

Pesänrakennusta

Pesänrakennusivietti heräili kevään lintujen myötä ja huutelee kauhean kovaa, ihan niinkuin nuo tintit karjuvat kaiken yötä. Harmittaa, kun kroppa ei voi sen kutsua kuunnella, ainakaan vielä näillä viikoilla. Vietti laittaa myös mieheen vipinää, terassipuut saapuivat tänään, pohjatyöt on jo tehty, ja kohta alkaa vimmattu sahaus, poraus ja naputus. Ja on sitä puuhaa vielä täällä sisälläkin, listaa sinne sun tänne ja maalia muutamaan paikkaan. Hoitotaso on kuitenkin jo seinässä ja vauvan sängyn paikka mallattu, vaikka sänky itsessään vielä nipussa onkin. Paljon tarvittavaa on säästössä esikoiselta, mutta muutamia pikkujuttuja vielä on hankittavanakin, etenkin pienimpiä vaatteita. Sekin on aika mukavaa, kerätä pesätarvikkeita kaikessa rauhassa.

 

Kun hetki lyö..

Ensi viikolla kuorrutan Tempurin (patjan, siis) vesiesteellä vahinkojen välttämiseksi (miksi, miksi, miksi lapsivedet niin usein menevät yöllä...). Seuraavalla viikolla pakkailen sen kuuluisan sairaalakassin. Nämä molemmat seikkoja, jotka esikoisen odotusajan loppuhuipennuksen yllätettyä meikäläisen niin sanotusti "housut kintuissa" haluan hoitaa kuntoon hyvissä ajoin, kuulostakoonkin hätävarjelun liioittelulta.  Sitä seuraavalla ehkä muistuttelen kotiavuksi hälyytystilaan suostuneita tytön kummeja kainosti pitämään puhelimia päällä myös yöaikaan... Taidan jännittää enemmän esikoisen hoidon järjestymistä kuin itse synnytystä!

Muutoin suhtaudun varsinaiseen loppurutistukseen rauhallisin mielin. Synnytystä en ole suunnitellut, vaan kuten viimeksikin, koitan heittäytyä hetken vietäväksi. Ainoa tärkeä muistisääntöni synnytykseen on rakkaalta ystävältäni, neljän lapsen äidiltä saamani ohje: "ole kuin kissa -rennosti vaan". Sillä pärjäsin viimeksikin hienosti. No, toivon kyllä myös, että mies ihan vain varmuuden vuoksi lukee, mitä pitää tehdä, jos synnytys hoidetaan kotona, niin epätodennäköistä kuin se olisikin.

 

Yhteenveto

Kroppa prakaa, mutta muuten tuntuu hyvältä, odottavalta, ei vielä kärsimättömältä ja kovin onnelliselta. Koska mitä todennäköisimmin tämä on viimeinen kertani raskaana, koitan nyt painaa tarkasti mieleeni, miltä tuntuu pienen myllerrys masussa, potkusarjat ja hento hikkaaminen. Ainutlaatuista, ihmeellistä aikaa, ja koetan nauttia tästä parhaani mukaan.

 

 Olisi niin kiva kuulla muiden odottajien mietteitä, olitte sitten viime metreillä tai alkutaipaleella. Mikä jänskättää, mitä odotatte eniten, miltä nyt just tuntuu!

 

 

Share