Ladataan...
Lilou's Crush

Jatkan vielä eilisen työelämää sivuavan postauksen jälkeen työaatteissa, palataanpa myöhemmin taas hömppähommiin. Työskennellessäni mainostoimistossa, jouduin usein vastaamaan kysymykseen, mikä on sillä hetkellä parasta mainontaa. Tein alusta saakka töitä muutamien yhteiskunnallisten mainostajien parissa, ja usein löysinkin omat suosikkini vastaavanlaisten kampanjoiden parista.  Yhteiskunnalliset asiakkuudet ovat usein mainonnan tekijälle niitä antoisimpia projekteja, näin ainakin omassa toimistossani, jonka asiakkuuksista noin 30% koostui näistä. Antoisien duunien lisäksi ne olivat myös niitä töitä, jotka todella menevät ihon alle, syvälle tunteisiin.

Asiakkaiden pienet budjetit vaativat nerokkaita oivalluksia, jotta viestin saa tehokkaasti läpi kansainvälisten brändien valloittamassa mediatilassa. Arvostan visuaalisen laadun lisäksi valtavasti hyvää tekstisuunnittelua ja kaikissa kohtaamisissa toimivia killerikonsepteja, jotka aukeavat vastaanottajalleen samantien vaatimatta selittelyä, ja näissä nuo seikat usein kävivät käsi kädessä.

 Suuria rahoja nämä toimistolle harvemmin tuovat, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa, moni mainonnantekijä (ja työnantajansa) antaa mielellään ammattitaitonsa hyvän asian puolesta mahdollisuuksien niin salliessa. Toki usein tunteella tehdyistä kampanjoista tulee onnistuneita, ja näin kampanjoiden kyljessä tulee myös mainetta ja hienoja työnäytteitä, jotka saattavat sitten kiertokautta johdattaa mammonankin ääreen. Ilahduttavaa ja vallan suotavaakin, ainakin näin kirstunvartijan näkökulmasta ;)

Tämä kaikki jutustelu liittyy näiden  "Beauty tips by Reshma" -videoiden herättämiin fiiliksiin. Loistava esimerkki, kuinka tehokas viesti on, kun se tulee luo tuttujen ilmiöiden kautta, pääsee yllättämään. Ogilvylle ja tuotannosta vastanneelle 1st Decemberille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Kampanja taitaa pysyä mielessä vielä silloinkin, kun kursori liikkuu jo kohti seuraavaa videota.

Ladataan...
Lilou's Crush

Hei helsinkiläiset vanhusten ystävät. Törmäsin niin hienoon ja helppoon tapaan auttaa, että en malta olla jakamatta sitä, vaikka en vielä itse flunssani vuoksi päässyt hakemaan lisätietoa paikanpäältä. Asialla on jälleen kerran suosikkilaitokseni, kirjasto.

Helsingin kaupunginkirjasto etsii vapaaehtoisia lukijoita hoitokoteihin. Osa ikäihmisistä ei enää pysty itsenäisesti lukemaan, vaikkapa siksi, että näkö on heikentynyt tai voimat eivät enää riitä kirjan pitelyyn. Jos sinulla on hetki aikaa, voisitko ehkä lahjoittaa sen lukuhetkeksi?

Jännittää ei tarvitse, että tulisi sitoutuneeksi johonkin, joka nielaiseen tulevaisuudessa kaiken vapaa-ajan, sillä lukemista voi käydä kokeilemassa, eikä kampanjaan tarvitse sitoutua. Kirjasto on etsinyt valmiiksi hoivakodit ja sairaalat, joissa lukuhetkiä järjestetään, ja kun osalliseksi ilmoittautuu, kirjastosta saa mukaan sopivaa luettavaa.

Lukemishetken luonteen ja pituuden voi määritellä itse, ja lukemassa voi tosiaan käydä vaikka vain yhden kerran.

Kerron myöhemmin, miten asia omalta kohdaltani etenee, toivottavasti löydän itselleni lukukaverin täältä meiltäpäin.

Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.

 

PS. Kuva on ystävien kesäisistä häistä, mutta rakkaudesta, lähimmäisenrakkaudesta, ja leikistä ja ilosta tässäkin on kyse. 

Ladataan...
Lilou's Crush

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme aikalailla tasan neljä vuotta. Se on pitkä aika kaltaiselleni nomadille, joka aiemmin muutti vuoden-parin välein  lukuunottamatta kymmentä viimeiseksi lapsuudenkodiksi jääneessä kodissa vietettyä vuotta. 

Tästä pitkästä aikaajaksosta on seurannut eräs meidän perheessä ihan uusi juttu: tavaraa alkoi kertyä ihan huomaamatta. Entisessä kolmen huoneen ja keittiön kodissa sellainen olisi ollut sula mahdottomuus(kuten tietysti myös aiemmissa kaksiossa-kolmiossa-yksiössä-kaksiossa-yksiössä-kaksiossa... mitä näitä nyt onkaan ollut). Yhtäkkiä huomasin, että jestas, ruuhkavuodet ja lapsiperhearki ovat tuoneet huomaamatta mukanaan myös perkaamattomat lastenvaatesäilöt, ja omissakin oli hiukan tekemistä. Kirppiksellä kävin toisinaan, ja säkkitolkulla olen lahjoittanut pieniä vaatteita eteenpäin, mutta silti näin pääsi käymään. Ei mitenkään tukalaksi elo mennyt, mutta omalla mittapuulla poikkeukselliseen tilaan kyllä päästiin.

Vajaan vuodenverran olen siis karsinut kertynyttä, silmäillyt, pohtinut ja karsinut vähän lisää. Niin omia kuin yhteisiäkin kamppeita. Sisäinen hurraa-huuto, ja samalla haikea häilähdys tuli, kun ensimmäiset vauvatavarat on nyt saatu kiertoon. Sinne pääsi sitteri uuteen kotiin, samoin yhdet rattaat, ja pikkuhiljaa muutakin. Tarpeettomiksi käyneiden tavaroiden, esineitten ja vaatteiden päästyä kiertoon on tullut jotenkin mukavasti ilmava ja kevyt olo. 

Sitten kuulin Konmari-aatteesta. Luin häthätää  englanninkielisen tiivistelmän, ja laitoin heti ruksin jonotuslistalle kirjastoon. Viimein reissusta palatessani sain japanilaisen järjestelijägurun Marie Kondon Siivoamisen elämänmullistava taika -kirjan käteeni, ja ahmin sen samalta istumalta. Aivan mahtava opus! Inspiroiva, vähän lapsellinen, helppo ja selkeä, hauska, herättelevä ja kertakaikkiaan toimeen pakottava, jos asia millään lailla kiinnostaa ja koskettaa -kun kirjan lukee Suomi-suodatin silmillä, saa japanilaiseen elinpiiriin kirjoitetun kirjan kyllä toimimaan täälläkin.

Tiivistettynä, Marie Kondo toteaa, että elämänsä saa järjestykseen, ja hyviä asioita alkaa tapahtua, kun yhdellä rysäyksellä laittaa koko kotinsa kuntoon hävittämällä turhat tavarat, jotka eivät tuota iloa. Sain mainioita oivalluksia kirjan sivuilta, yksi suurimmista kenties se, että tavaraa ei perata totuttuun tapaan hylly tai kaappi kerrallaan, vaan laji kerrallaan.  Aloitetaan vaatteista, ja kasataan vaikkapa kaikki yläosat kodin joka ikisestä nurkasta esiin, ja tehdään huolellinen läpikäynti. Ja samaa rataa siis kaikki muut esineet, tähän on oma tarkka järjestyksensä.

Filosofiaa aivan sen kaikkine mutkineen en allekirjoita, enkä oikeastaan pystykään, sillä kuudessa kuukaudessa en kertakaikkiaan pysty käymään omaa kotiamme läpi sen joka kolkalta, vaikka uskonkin, että vähän kerralla järjestäessä työ ei lopu koskaan... Koetan siis järjestää "vähän enemmän kerralla". En koskaan todennäköisesti tule tyhjentämään laukkuani päivän päätteeksi ja laittamaan tavaroita sieltä omille paikoilleen ja keräämään niitä taas aamulla. Edelleen alennan joitakin vaatteita "edustusvaatteista kotiasuiksi", sillä olen viimeisen vuoden aikana yhtäkkiä alkanut käyttää farkkuja myös kotona, mikä ennen olisi ollut ennenkuulumatonta. Kirjojen karsintaan en taida myöskään pystyä ihan konmari-aatteen mukaisessa määrin, mutta siihenkin kirjasta sain ehkä hitusen pontta, että nyt hyllystä nousevat lempikirjat paremmin esille.

Hihittelin lukiessa moneen otteeseen, että "odotappa, kun saat lapsia" mutta moni pikku juttu todella toimii, ja tuo kovasti iloa -järjestin esimerkiksi kokeilumielessä toppi-, t-paita-, alusvaate- ja sukkalaatikkoni konmari-opein, ja mikä nautinto onkaan nyt sielä vaatteita poimia. Näen kaiken, ja ne vievät vähemmän tilaa, ja jotenkin liukusävyyn vaaleasta tummaan edestä taakse asetellut laatikot tyydyttävät sisäisen pikku perfektionistini (joka on suosiolla laitettu pitkälle etelänmatkalle näiksi ruuhkavuosiksi) aisteja. Tänään tein saman systeemin vauvan vaatteille, aaaaah mikä selkeys laskeutui ritiläkorikaappiin! Mies seurasi mielenkiinnolla sivusta, ja nyt kun tovin aikaa olen konmari-aatteita mukaellen toteuttanut, on huomannut hänkin hyödyt, ja "konmaroi" jo itsekin joitain juttuja, ja on aika innostunut muutenkin tästä kevyemmästä tavaramäärästä. -Enäähän emme tokikaan taittele pyykkejä, vaan verbi "konmaroida" on tullut jäädäkseen tähän huusholliin niin tuolle rullaustekniikalle kuin kaikelle sortteerauksellekin.

Siellä konmarointia harrastavia? Etenkin jos olet todella laittanut puolessa vuodessa kaiken uusiksi, KERRO! Ja jos siinä sivussa taloudessasi asuu muitakin ihmisiä, jaa taikasi!

PS. Tarttuvaa on, tämä konmarismi, sillä eilen tartutin taudin myös kyläilevään ystävääni, jolla samankaltainen karsimisvaihe on ollut menossa kuin itsellänikin. 

Ladataan...
Lilou's Crush

Heippa kaverit, moikatkaa Leenaa, ensimmäistä lauantaityttöä! 

Aina silloin tällöin lauantaisin esittelen jonkun mainion tyypin, joiden tekemistä, olemista ja elämistä katselen hyvillä mielin ja hatun puutteessa ponnariani nostaen, ja uskoisin heidän inspiroivan teitäkin. Lauantaitytöt ovat siis hauskoja, hyväsydämisiä, ajattelevia naisia, mutta samalla ihan tavallisia tyttöjä, joilla on kiva ote elämään. Leenalla kävin kylässä pari viikkoa sitten hänen uudella työhuoneellaan Töölössä.

Meidän tarinamme Leenan kanssa alkoi yhteisten ystävien kautta joskus viitisentoista vuotta sitten. Hipattiin ja hihitettiin, noin suurinpiirtein. Missä Leena on, on myös hyvä fiilis ja ilma täynnä hulvatonta huumoria ja hyväntahtoisuutta. Eräs yhteinen tuttumme kuvailikin Leenaa suunnilleen termillä "botox", koska kohtaamisella on aina nassua kohottava vaikutus. Vuodet vieri, aikuistuttiin, ja tätänykyä Leena on yrittäjänä omassa kauneusalan Love Beauty -yrityksessään.

1. Kuka olet, mitä teet?

Olen Leena Ristaniemi, kauneusalan yrittäjä, 36 vuotta.  Kosmetiikka-alan maahantuonti- ja tukkumyyntiyrityksessäni teen töitä mm. Vita Liberatan, Balmin, ja Ecotoolsin sekä suomalaisen Mia Höytö cosmeticsin parissa, brändistä riippuen esimerkiksi maahantuonnin, markkinoinnin ja brändinrakennuksen merkeissä. Edustan siis sellaisia merkkejä, joissa on jokin hieno idea kuten esimerkiksi sertifioidut raaka-aineet, orgaaniset tuotteet, jokin aivan uusi innovaatio tai vaikkapa arjen ylellisyys. Vita Liberatasa esimerkiksi on tullut vähän kuin oma vauva, brändin rakentamisesta on tullut todellinen intohimo!

2. Kuinka olet päätynyt siihen pisteeseen, missä olet nyt?

Olen työskennellyt liike-elämässä koko työhistoriani ennen oman yrityksen perustamista. Pääsin näkemään, miten suuret ja hyvin johdetut yritykset toimivat. Mutta olen kuitenkin ollut aina omat tieni kulkija... ja vuonna 2005 päätin, että kauneusalalalle olisi saatava uutta. Nykyiseen työhöni ja yrittäjyyteen kuljin monivaiheisen polun, rakensin kuviota huolella ja ennenkaikkea tein valtavasti töitä.

3. Mikä sinulle on tärkeintä elämässä ja työssä?

Tärkeää elämässäni on tietysti oma perheeni ja lähimmäiset. Työssä merkityksellistä on se, että saan toteuttaa itseäni ja tehdä asioita hyvien tyyppien kanssa ja toimia oman arvomaailmani mukaan.

4. Mikä on ollut haastavinta, mitä polullesi yrittäjänä on sattunut

Olen sellainen herkkä ja syvällinen tyyppi, joten se saattaa olla joskus haaste, mutta kovasta päästä puolestaan on hyötyä. Haastavaa yrittäjyydessä on ollut se, että olen aika kova kantamaan huolta kaikesta. Välillä tuntuu myös, että omia visio uhkaa hukkua sen alle, mitä odottaa muiden toivovan itseltään. Toki muiden mielipiteet ovat tärkeitä mutta rohkeus luottaa siihen että itse osaa ja saa ihan toimia sen mukaan on nyt (yrittäjänä) oikeus.

5. Mitä toivot tulevaisuuden tuovan tullessaan?

Toivon, että tulevaisuudessa oma paikka vielä vahvistuu -kuviot voivat olla isot tai pienet, kunhan olen onnellinen ja tulen toimeen. Missään vaiheessa yrittäjyyteni itseisarvona eivät ole olleet suuret kuviot tai muille näyttäminen.

Plus yksi: kuinka meidän tiemme kohtasivat?

Tapasimme ensi kertaa Eerikinkadun yläpäässä olevassa kahvilassa yhteisten ystävien myötä. Sinulla oli punainen Mikki t-paita päällä. 

---

Sellaisia jutteli siis yrittäjyydestä Leena. Toivoisin, että Leenan tarina toisi ehkä rohkaisua yrittäjyyttä mielessään pohdiskeleville. Leena on pysynut alusta saakka uskollisena omille arvoilleen, ja se on vienyt hänet kohti sellaista työuraa, jossa hän voi aidosti sanoa rakastavansa työtään. Olen seurannut tätä polkua aivan alkumetreiltä saakka, ja olen tosi onnellinen hänen puolestaan. Samaa toivon kaikille, jotka uskaltavat hypätä kohti omia unelmiaan, suuria tai pieniä. 

 

 

 

Ladataan...
Lilou's Crush

"Hyvä asiakkaamme. Lainaamiesi teosten laina-aika päättyy kahden päivän kuluttua".

Voi miten tuttu ja harmaita hiuksia aiheuttava viesti postilaatikossani.

Äitiyslomalla olen taas viettänyt aikaa lempipalveluni eli kirjaston hellässä huomassa. Jaksan iloita verovaroin ylläpidetystä luksuksesta jokainen asiointikerta. Miten voi olla mahdollista, että menen vain nettiin, kliksuttelen kirjoja koriin, ja päivän-parin-tai-viikon päästä postilaatikossani odottaa viesti, että lukemiseni on noudettavissa. Ihan ilmaiseksi. Muuttaessa yksi ensimmäisistä hommista on aina kartoittaa, missä lienee kirjasto, ja käydä nuuskimassa sen henki. 

Mutta niihin harmaisiin hiuksiin. Ne eivät johdu kirjastosta vaan ihan minusta itsestäni. En nimittäin juuri koskaan ennätä lukemaan lainaamiani teoksia laina-ajan puitteissa, niin (kirjasto-)kortilla on aika nykyisessä elämäntilanteessa. Nytkin noista yöpöydän kirjoista luettuna on puolihuolimattomasti Hyvän mielen vaatekaappi (ihan mukiinmenevä, ja aion suositella anopille luettavaksi), silmäilty tehoiskuin Vauvan ja taaperon keittokirja (vielä paljon sisäistettävää), ja tuo kiinnostavin eli Nainen ja rikastumisen taito on vielä ihan alkutekijöissään. Kääk! Nyt meidän kuitenkin täytyy jo erota, sillä bestsellereitä eli naisia rikastumassa ja taaperoita ruokapöydässä ei niin vain uusitakaan samalta istumalta.  Kirjat takaisin, äkkiä jonon hännille ja odottamaan uutta lainavuoroa siis. Ja täytyypä samalla kertaa muistaa hankkia jotakin viihdelukemistakin näiden kevyesti asiapitoisten päälle.

Joku voisi nyt kertoa, miten saada tunteja vuorokauteen, käytän jokaikisen lukemiseen. Ja kertoa voisi myös kaikista hyvistä kirjoista, joita voin jättää kesken ;)

 

PS. Seuraavana lukuvuorossa on Hotakaisen uusin, jonka sain tänään ostettuani Stockalta opuksen. Hän ei onneksi karkaa, oma kun on.

Pages