Ladataan...
Lilou's Crush

Jatkan vielä eilisen työelämää sivuavan postauksen jälkeen työaatteissa, palataanpa myöhemmin taas hömppähommiin. Työskennellessäni mainostoimistossa, jouduin usein vastaamaan kysymykseen, mikä on sillä hetkellä parasta mainontaa. Tein alusta saakka töitä muutamien yhteiskunnallisten mainostajien parissa, ja usein löysinkin omat suosikkini vastaavanlaisten kampanjoiden parista.  Yhteiskunnalliset asiakkuudet ovat usein mainonnan tekijälle niitä antoisimpia projekteja, näin ainakin omassa toimistossani, jonka asiakkuuksista noin 30% koostui näistä. Antoisien duunien lisäksi ne olivat myös niitä töitä, jotka todella menevät ihon alle, syvälle tunteisiin.

Asiakkaiden pienet budjetit vaativat nerokkaita oivalluksia, jotta viestin saa tehokkaasti läpi kansainvälisten brändien valloittamassa mediatilassa. Arvostan visuaalisen laadun lisäksi valtavasti hyvää tekstisuunnittelua ja kaikissa kohtaamisissa toimivia killerikonsepteja, jotka aukeavat vastaanottajalleen samantien vaatimatta selittelyä, ja näissä nuo seikat usein kävivät käsi kädessä.

 Suuria rahoja nämä toimistolle harvemmin tuovat, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa, moni mainonnantekijä (ja työnantajansa) antaa mielellään ammattitaitonsa hyvän asian puolesta mahdollisuuksien niin salliessa. Toki usein tunteella tehdyistä kampanjoista tulee onnistuneita, ja näin kampanjoiden kyljessä tulee myös mainetta ja hienoja työnäytteitä, jotka saattavat sitten kiertokautta johdattaa mammonankin ääreen. Ilahduttavaa ja vallan suotavaakin, ainakin näin kirstunvartijan näkökulmasta ;)

Tämä kaikki jutustelu liittyy näiden  "Beauty tips by Reshma" -videoiden herättämiin fiiliksiin. Loistava esimerkki, kuinka tehokas viesti on, kun se tulee luo tuttujen ilmiöiden kautta, pääsee yllättämään. Ogilvylle ja tuotannosta vastanneelle 1st Decemberille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Kampanja taitaa pysyä mielessä vielä silloinkin, kun kursori liikkuu jo kohti seuraavaa videota.

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Hei helsinkiläiset vanhusten ystävät. Törmäsin niin hienoon ja helppoon tapaan auttaa, että en malta olla jakamatta sitä, vaikka en vielä itse flunssani vuoksi päässyt hakemaan lisätietoa paikanpäältä. Asialla on jälleen kerran suosikkilaitokseni, kirjasto.

Helsingin kaupunginkirjasto etsii vapaaehtoisia lukijoita hoitokoteihin. Osa ikäihmisistä ei enää pysty itsenäisesti lukemaan, vaikkapa siksi, että näkö on heikentynyt tai voimat eivät enää riitä kirjan pitelyyn. Jos sinulla on hetki aikaa, voisitko ehkä lahjoittaa sen lukuhetkeksi?

Jännittää ei tarvitse, että tulisi sitoutuneeksi johonkin, joka nielaiseen tulevaisuudessa kaiken vapaa-ajan, sillä lukemista voi käydä kokeilemassa, eikä kampanjaan tarvitse sitoutua. Kirjasto on etsinyt valmiiksi hoivakodit ja sairaalat, joissa lukuhetkiä järjestetään, ja kun osalliseksi ilmoittautuu, kirjastosta saa mukaan sopivaa luettavaa.

Lukemishetken luonteen ja pituuden voi määritellä itse, ja lukemassa voi tosiaan käydä vaikka vain yhden kerran.

Kerron myöhemmin, miten asia omalta kohdaltani etenee, toivottavasti löydän itselleni lukukaverin täältä meiltäpäin.

Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.

 

PS. Kuva on ystävien kesäisistä häistä, mutta rakkaudesta, lähimmäisenrakkaudesta, ja leikistä ja ilosta tässäkin on kyse. 

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme aikalailla tasan neljä vuotta. Se on pitkä aika kaltaiselleni nomadille, joka aiemmin muutti vuoden-parin välein  lukuunottamatta kymmentä viimeiseksi lapsuudenkodiksi jääneessä kodissa vietettyä vuotta. 

Tästä pitkästä aikaajaksosta on seurannut eräs meidän perheessä ihan uusi juttu: tavaraa alkoi kertyä ihan huomaamatta. Entisessä kolmen huoneen ja keittiön kodissa sellainen olisi ollut sula mahdottomuus(kuten tietysti myös aiemmissa kaksiossa-kolmiossa-yksiössä-kaksiossa-yksiössä-kaksiossa... mitä näitä nyt onkaan ollut). Yhtäkkiä huomasin, että jestas, ruuhkavuodet ja lapsiperhearki ovat tuoneet huomaamatta mukanaan myös perkaamattomat lastenvaatesäilöt, ja omissakin oli hiukan tekemistä. Kirppiksellä kävin toisinaan, ja säkkitolkulla olen lahjoittanut pieniä vaatteita eteenpäin, mutta silti näin pääsi käymään. Ei mitenkään tukalaksi elo mennyt, mutta omalla mittapuulla poikkeukselliseen tilaan kyllä päästiin.

Vajaan vuodenverran olen siis karsinut kertynyttä, silmäillyt, pohtinut ja karsinut vähän lisää. Niin omia kuin yhteisiäkin kamppeita. Sisäinen hurraa-huuto, ja samalla haikea häilähdys tuli, kun ensimmäiset vauvatavarat on nyt saatu kiertoon. Sinne pääsi sitteri uuteen kotiin, samoin yhdet rattaat, ja pikkuhiljaa muutakin. Tarpeettomiksi käyneiden tavaroiden, esineitten ja vaatteiden päästyä kiertoon on tullut jotenkin mukavasti ilmava ja kevyt olo. 

Sitten kuulin Konmari-aatteesta. Luin häthätää  englanninkielisen tiivistelmän, ja laitoin heti ruksin jonotuslistalle kirjastoon. Viimein reissusta palatessani sain japanilaisen järjestelijägurun Marie Kondon Siivoamisen elämänmullistava taika -kirjan käteeni, ja ahmin sen samalta istumalta. Aivan mahtava opus! Inspiroiva, vähän lapsellinen, helppo ja selkeä, hauska, herättelevä ja kertakaikkiaan toimeen pakottava, jos asia millään lailla kiinnostaa ja koskettaa -kun kirjan lukee Suomi-suodatin silmillä, saa japanilaiseen elinpiiriin kirjoitetun kirjan kyllä toimimaan täälläkin.

Tiivistettynä, Marie Kondo toteaa, että elämänsä saa järjestykseen, ja hyviä asioita alkaa tapahtua, kun yhdellä rysäyksellä laittaa koko kotinsa kuntoon hävittämällä turhat tavarat, jotka eivät tuota iloa. Sain mainioita oivalluksia kirjan sivuilta, yksi suurimmista kenties se, että tavaraa ei perata totuttuun tapaan hylly tai kaappi kerrallaan, vaan laji kerrallaan.  Aloitetaan vaatteista, ja kasataan vaikkapa kaikki yläosat kodin joka ikisestä nurkasta esiin, ja tehdään huolellinen läpikäynti. Ja samaa rataa siis kaikki muut esineet, tähän on oma tarkka järjestyksensä.

Filosofiaa aivan sen kaikkine mutkineen en allekirjoita, enkä oikeastaan pystykään, sillä kuudessa kuukaudessa en kertakaikkiaan pysty käymään omaa kotiamme läpi sen joka kolkalta, vaikka uskonkin, että vähän kerralla järjestäessä työ ei lopu koskaan... Koetan siis järjestää "vähän enemmän kerralla". En koskaan todennäköisesti tule tyhjentämään laukkuani päivän päätteeksi ja laittamaan tavaroita sieltä omille paikoilleen ja keräämään niitä taas aamulla. Edelleen alennan joitakin vaatteita "edustusvaatteista kotiasuiksi", sillä olen viimeisen vuoden aikana yhtäkkiä alkanut käyttää farkkuja myös kotona, mikä ennen olisi ollut ennenkuulumatonta. Kirjojen karsintaan en taida myöskään pystyä ihan konmari-aatteen mukaisessa määrin, mutta siihenkin kirjasta sain ehkä hitusen pontta, että nyt hyllystä nousevat lempikirjat paremmin esille.

Hihittelin lukiessa moneen otteeseen, että "odotappa, kun saat lapsia" mutta moni pikku juttu todella toimii, ja tuo kovasti iloa -järjestin esimerkiksi kokeilumielessä toppi-, t-paita-, alusvaate- ja sukkalaatikkoni konmari-opein, ja mikä nautinto onkaan nyt sielä vaatteita poimia. Näen kaiken, ja ne vievät vähemmän tilaa, ja jotenkin liukusävyyn vaaleasta tummaan edestä taakse asetellut laatikot tyydyttävät sisäisen pikku perfektionistini (joka on suosiolla laitettu pitkälle etelänmatkalle näiksi ruuhkavuosiksi) aisteja. Tänään tein saman systeemin vauvan vaatteille, aaaaah mikä selkeys laskeutui ritiläkorikaappiin! Mies seurasi mielenkiinnolla sivusta, ja nyt kun tovin aikaa olen konmari-aatteita mukaellen toteuttanut, on huomannut hänkin hyödyt, ja "konmaroi" jo itsekin joitain juttuja, ja on aika innostunut muutenkin tästä kevyemmästä tavaramäärästä. -Enäähän emme tokikaan taittele pyykkejä, vaan verbi "konmaroida" on tullut jäädäkseen tähän huusholliin niin tuolle rullaustekniikalle kuin kaikelle sortteerauksellekin.

Siellä konmarointia harrastavia? Etenkin jos olet todella laittanut puolessa vuodessa kaiken uusiksi, KERRO! Ja jos siinä sivussa taloudessasi asuu muitakin ihmisiä, jaa taikasi!

PS. Tarttuvaa on, tämä konmarismi, sillä eilen tartutin taudin myös kyläilevään ystävääni, jolla samankaltainen karsimisvaihe on ollut menossa kuin itsellänikin. 

Share

Pages