Ladataan...
Lilou's Crush

Aasiassa puhelimet paljastavat omistajansa persoonallisuuden selvemmin kuin täällä meillä. Näin oli jo kolmetoista vuotta sitten, kun reissasin Malesiassa -silloin laitettiin kännykän näytön lasin taakse kuvallinen kalvo, ostettiin erikoisia näppäinmattoja ja koreita kuoria, jotka vaihdettiin puhelimen rungon mukana tulleiden tilalle.

Tokiossa näin VALTAVAN kokoisia, strassein koristeltuja, pulleita Hello Kitty -koteloita, jotka eivät edes mahtuisi käsilaukkuuni, kultaa, pehmoeläimeltä näyttäviä karvaisia kuoria ja kaikenmaailman lisäosin varusteltuja malleja, joiden käytännöllisyys on vähintäinkin kyseenalainen, hullun hauskoja kyllä! Sen lisäksi kännykän kuulokeliitäntään laiteltiin pienen tapin päässä killuvia koristeita, sienistä ja nimikirjamista niihin kaikkialla näkyviin Rilakkuma-nalleihin (oma suosikkini, ei tosin omassa kuoressani) ja Hello Kittyihin, ruuveihin ja pieniin muistivihkoihin. Rannelenkit, latausliittimen kohtaan kiinnitettävät kaulahihnat, tarrat ja vaikka ja mitä.

Kauppojen mukaan ainoa puhelinmalli näytti olevan iPhone 5, eikä omaan 4S-malliini tuntunut löytyvän uusia kuoria hajonneiden tilalle sitten millään. Tyttären kannustamana ostin sitten tuon valkoisen kawaiiiiii-nallen. Ja hörhöyksissäni tuollaisen "button seal" suojan koti-näppäimelle (käy myös iPadeihin, ei niin mitään virkaa, mutta vaan hauska)

Jokapäiväinen reissumuisto :)

 

PS. lupasin tovi sitten postata hyviä iPad Mini-suojia. Olen viimein löytänyt omani, tulossa siis juttua lähiaikoina :)

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Ajattelin vinkata, että Lilou's Crush on ollut jo jonkin aikaa myös Instagramissa. Tykkään palvelusta kovin, ja kuvaan sinne paljon kaikenmoista pientä kivaa ja inspiroivaa ja seuraan innoissani virtuaalikavereiden näpsyjä.

Jos haluat kurkata, löytyvät kuvaseni palvelusta nimellä lilouscrush.

 

PS. Jos instagram on vielä vieras, kyseessä on siis puhelimeen ladattava kuvien napsimis- ja jakopalvelu, jossa kuvia voi hienosäätää erilasin filtterein, tosi helposti. Kun applikaatio on käytössäsi, voit joko kuvata vain itseäsi varten, jakaa sen tiettyjen kavereiden kanssa tai pitää tilin vallan avonaisena, kuten lilouscrush-tilini on. Kuvia voi sitten jakaa FB:ssä, Twitterissä, Flickrissä, Tumblerissa ja Foursquaressa, tai kuvalinkin voi lähettää meilitse. Palvelu on ilmainen.

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

Luulenpa, että Nykin ostoksista paras ja pisimpään iloa tuottava on vitivalkoinen ja ikioma iPad2:seni. Meidän perheessä oli jo yksi laite, mutta mokoma oli aina miehen tai lapsen (tai appiukon, joka myös hurmaantui, ja osti omansa!) käsissä, joten vähän tuumittuani hankin sitten ikioman.

Ja on se vaan näppärä; loppulomalla en nimittäin edes koskenut läppäriin, kaikki touhut hoitui tuolla -bloggaamista lukuunottamatta, on se harmi, kun Lilymme ei vielä tue tätä systeemiä. Toivottavasti pian :) Lentokin sujuin sutjakkaasti mm. jenkkielleä lueskellen; tilasin lehden viidellätoista dollarilla vuodeksi.

Ei paha hinta minusta. Padi-Ellen käytettävyys oli aika hyvä, tosin etenkin kollaasikuvissa pienimpiä tekstejä oli toisinaan vaikea lukea, zoomatessa menivät suhruksi. Arvosana 8 1/2 siis :)

Kuvat: appstore.

Share