Ladataan...
Lilou's Crush

Loppuun kaluttuja purkkeja onkin nyt tulossa useampia, kuten normaalia, kaik loppuu aina samaan aikaan. Lyhyesti, tämä loppuun kaluttuhan on teema sellaisille kosmetiikkatuotteille, jotka olen käyttänyt purkin pohjia myöten, ja kipitän hetimiten ostamaan uuden samanmoisen.

Tällä kertaa kyseessä on Nivean 3 in 1 Micellar Cleansing Water eli suomeksi misellivesi. Oikeastaan mikä vain testaamani misellivesi kävisi tuon purkin paikalle, ovat kaikki olleet hyviä, mutta edullisemmassa putsariarsenaalissa Nivea on ollut luottokamaa, joten pysyn nyt tässä sortissa jatkossakin ainakin hetken.

Misellivesihän on sellainen tuote, joka kuulostaa ensin lupaavan liikoja. Esimerkiksi tämä Nivean misellaarivesi kertoo puhdistavansa meikin kasvoilta ja silmistä sekä kosteuttaa ihoa.  Miselliveden teho perustuu teknologiaan, jossa misellihiukkaset houkuttelevat epäpuhtaudet ja liat pois ihosta itseensä, mutta jättävät veden ulkopuolelle -tästä johtuu se, että misellaarivesi ei kuivata samalla tapaa kuin esimerkiksi alkoholipitoinen tai muutenvain tujakka kasvovesi. Kuten kasvovesi, misellivesikään ei vaadi huuhtelua, toki kosteusvoiteen jälkeensä, vaikka vähän kosteuttaakin.

Ei nämä ainakaan kovin kauas lupauksistaan jää, sillä oma naamani on pysynyt misellivesiin siirtymisen jälkeen vähintäänkin yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen niitä, eikä kasvoja kiristele puhdistuksen jälkeen -eivät siis ole ainakaan kuivattaneet liikaa.

Itse käytän tällaista tuotetta kahdella tavalla

1. Puhdistuspyyhkeiden sijasta (tulee huomattavasti edullisemmaksi läträtä veden ja vanulappujen kanssa) aamupuhdistukseen joka aamu

2. Viimeisimpien (silmä)meikin rippeiden poistamiseen iltaisin, jos eivät ole ihan kaikki pakkelssonit lähteneet suihkussa normaalilla putsarilla -näin käy yleensä silloin, jos olen tehnyt tuhdit tummat rajaukset tai käyttänyt kestohuulipunaa.

Nivean vedessä ei ole parabeeneja, väri- tai hajuaineita, joten se sopii tällä hetkellä hitusen herkistyneelle iholleni hyvin.

 

Muita misellivesileikkeihin siirtyneitä?

Share

Ladataan...
Lilou's Crush

On aina superkivaa kertoa, jos on löytänyt jotakin todella mielenkiintoista ja hyvältä vaikuttavaa uutta kosmetiikan saralta. Mutta mietin hetki sitten, että olisipas vähintään yhtä kiva esitellä myös niitä juttuja, jotka on käytössä osoittautuneet niin hyviksi, että purkista on tiristetty viimeisetkin pisarat, tuubi leikattu auki jämien jäänteitä kaivellessa ja suihkepulloista suihkuteltu viimeisetkin sumut ilmoille.

Näistä aarteista kerron tästä eteenpäin silloin tällöin Loppuun kaluttu-alkuisissa postauksussa. Kalutuista saattaa löytyä aiemmin esiteltyjä tuotteita, tai tuntemattomampia staroja, mutta yhtä kaikki, loistovalintoja.

Ekana esittelyssä on ainakin tällaiset rasvoittuvat pitkät hiukset omistavien blondiinojen aarre ja pitkien kampaamovälien mahdollistaja, Batisten "A hint of colour Light & Blonde". Heti ensimmäisten testien jälkeen vaikutti siltä, että tässä on kyllä voittajatuote, ja näin se todella oli. Rasvoittunut vaalean tukan tyvihän nyt vain on tummempi, ja tällainen kevyt vaalea suihke auttaa kummasti sekä freesauksessa olon että sävyn puolesta.

Batisten kuivashampoissa ylipäätään on loistava hinta-laatusuhde. Tuoksut ovat usein kovin voimakkaat ja aika usein hyvinkin teinimäuset "tropical punch" -tyyppiset, mutta tässä tuotteessa tuoksu mielestäni miedompi kuin muissa batiste-tuotteissa. Kuten (etenkin edullisemmat) kuivashampoot yleensä, tämäkin tekee hiuksista melko tönköt -joku toinen voisi sanoa, että antaa rakennetta. Itse pidän siitä, sillä hiukset ovat helposti käsiteltävät, ja nutturat syntyy tokan ja kolmannen päivän tukkaan näppärästi.

Vuorottelen itse yleensä tällaisten rakeisempien ja "uuden sukupolven" kevyempien ja hienojakoisempien kuivashampoiden välillä. Jos aikeissa on ponnarikampaus, silloin päädyn yleensä aina tähän, jos pidän hiukset auki, kevyemmät tuntuvat toimivan vielä paremmin, sillä hiukset pysyvät hiukan ilmavampina.

Muutama käyttövinkki:

  • suihkuta riittävän etäältä kohti tyveä, ellet halua vaaleita täpliä
  • ravista pulloa jokaisen suihkutuskerran välillä -tuote riittää pidempään
  • hiero kevyesti sormenpäillä hiuksiin, niin rasvaisuus kaikkoaa

Kuten tuosta pullon suihkeosasta näkyy, tämä on tosiaan värillinen suihke, itselläni ainakin toimii oikein hyvin myös sävyn keventäjänä, kun tällä hetkellä pidän pidempää kampaamoväliä.

Pullo on siis nyt typötyhjä, ja uusi hankitaan tilalle takuuvarmasti.

Share