Berliinin muotimunkit

Ostan kaiken. Kaiken ostan. Ohimoissa sykkii, päässä kohisee ja kädet hikoavat vaeltaessamme Berliinin vintageputiikista toiseen. Vaikka normaalisti materiasta kieltäytymisen kykymme hipoo buddhalaisen munkin kieltäytymisharjoitusten ylintä vaikeustasoa, petti itsehillintämme tällä kertaa ihan täysin. 

Ja ymmärtäähän sen, siirtymämme Kööpenhaminasta Saksan puolelle oli haastava. Ensimmäinen kohtaus:  Havahdumme todellisuuteen krapulassa Cecilian laivan kannelta kymmenen yli kolme, juna lähtisi neljänkymmenen minuutin kuluttua ja vielä pitäisi pakata! Ei tässä näin pitänyt käydä. Seisottuamme hetken matkalaukun kanssa keskellä risteystä taksi poimii meidät säälistä kyytiin. Ehdimme kuin ehdimmekin. Toinen kohtaus: Muutamaa tuntia myöhemmin Tanskan ja Saksan rajaterminaalissa: raivohullu mies juoksee lasioven läpi, verta ja paniikkia on kaikkialla. Molemmat luulevat, että miehellä on ase ja että päädymme seuraavan pohjoismaisen tragedian otsikoihin. Kolmas kohtaus: Huomaamme olevamme autolautalla. Vessassa iäkäs nainen huuhtoo aiemman välikohtauksen veriläiskiä kesäleningistään ja päivittelee saksaksi. Taxfree tursuaa ja joka paikassa haisee viina ja friteerattu liha. Ei tässäkään näin pitänyt käydä. Tän lauttavaaranhan piti olla vältetty! Jos nainen ei mene valotikkudrinkin luokse, valotikkudrinkki tulee ilmeisesti hänen luokseen.

Matkan jälkeen retail therapy oli paikallaan. Suosittelemme mm. näitä: kahdessa myymälässä ihania vintage-kenkiä myyvä Calypso , hipsterin unelma Singblackbird ja Prentzlauerbergin 70- ja 80-luvun muotiin keskittyvä Tragfläche (Pappelallee 10.) Viimeisen kaupan omistaja Marco oli masentunut: "Turistit ovat pilanneet kaupunkini", hän huokaili tunkiessaan Lean ostamia nahkasaappaita muovipussiin. Kritiikki hämmentää, kun kassaan kilahti juuri 120 euroa riihikuivaa turisti-Visa Electronia.

Sliipatun Prentzlauerbergin ohessa turistit vaeltavat myös Kreutzbergiin, joka oli 1970-luvulla Länsi-Berliinin köyhimpiä ja syrjäisimpiä kaupunginosia. Nyt siitä on tullut berliiniläisen kulttuurin keskus, jonka muotia, kahviloita ja katukulttuuria tullaan ihailemaan kaukaa. Siellä mamun on sentään hyvä olla; kaupunginosan asukkaista poikkeuksellisen suuri osa on maahanmuuttajia, etenkin turkkilaisia tai heidän jälkeläisiään. Vuonna 2006 Kreuzbergin asukkaista 31,6 % ei ollut Saksan kansalaisia. Kreuzbergille ominaista on myös asukkaiden suuri työttömyysprosentti, ja Berliinin alhaisin tulotaso. Turismi tuo alueelle tuloja mutta myös raastaa asukkaiden hermoja. Kaiken maailman suomalaiset mukabloggaajat vaativat soijamaitoa kahviinsa ja "siis sellast niinku aitoo berliiniläist meininkii" kellon ympäri. Ymmärtäähän kummankin.

Berliinin kävijöille suositellaan yleensä jotakin kaupungin lukuisista aamiaisbuffeteista. Niitä piisaa, ja döneriäkin myydään aamuseitsemästä lähtien. Varteenotettava vaihtoehto on marssia kulmakauppaan, ladata syli täyteen hedelmiä, vihanneksia ja marjoja (suuri rasia vadelmia maksaa 3 euroa!) ja valmistaa aamiainen itse. Jos on ystävän lautalattia-asunto, jossa avokadoa pilkkoa ja munakasta paistaa, se on tietysti suuri etu.

Elämä tien päällä käy välillä raskaaksi ja omassa todellisuudessa lilluminen alkaa tuntua typerältä. Näissä tilanteissa pakenemme elokuviin. Olemme käyneet jo kahdessa: Köpiksessä näimme Weekend:in, joka tarjosi ajatuksia ja kaunista kuvaa rakkaudesta ja -seksistä homoparin viikonloppukohtaamisen kautta. Berliinissä oli aika Wes Andersonin uusimman, Moonrise Kingdomin, jonka hellyyttävä rakkaustarina, ainutlaatuinen estetiikka ja musiikki hypnotisoivat meidät teatterin penkkiin. Suosittelemme molempaa! Huomenna Batmaniin (Berliinissä emme kehdanneet, koska seurassamme oli elokuvaconnoisseur.)

Kuulimme luotettavasta lähteestä, että struudeli on parhaimmillaan hiukan Saksaa etelämpänä. Wien, kaikkien kakkujen ja lukemattomien turkkilaisiirtolaisten koti olkoon siis matkamme seuraava etappi! Siellä meitä odottaa nurkka yliopiston asuntolasta ja lainakoira Carlos. 

Seuraava otos on junasta, missä asetuimme heti taloksi: märät pyykit kuivumaan, ompelutarvikkeet esiin. Lea osti valtavan mummojen kotimekon, jota aikoo tuunata pitkin matkaa ainoana välineenään sakset ja teippi. Meerin päivittäinen venyttelyhetki käyntiin ja tietokone parranajokoneen pistokkeeseen blogipostaamista varten.

Kaapin paikan meille näytti junan konduktööri: In your room zere iz a man. He sleep UP, you two, DOWN!  "Ze man up" osoittautui herttaiseksi teatterinäyttelijäksi, jonka ansiosta koko Wienin kakkuskene on nyt takataskussamme. Siitä lisää seuraavaksi! Aiomme myös viimein ehtiä museoon. Pus!

Vuorokeskustelua 12-tuntisen junamatkan jälkeen metrin leveällä yhteissängyllä ennen päiväunia:

Meeri: Haisenks mä?

Lea: Joku täällä haisee.

Meeri: (puolustuskannalla) No kyllä mä sen tiedän!

Lea: (sovittelevasti) Mäkin haisen ihan juopon kuselle.

Meeri: Ei nää petivaatteetkaan hirveen hyvältä haise.