Köpis keinuttaa

Hyvät ystävät. Nyt on paikallaan pieni tunnustus. Suomi sijaitsee interrailillisesti haastavassa paikassa. Kööpenhaminaan päästäksemme mahdollisuutenamme olisi ollut ahtautua ruotsinlaivaan, ostaa valotikkudrinkki kumpaankin käteen, kerätä niihin tyrmäystippoja mausteeksi ja päätyä raiskatuksi peräkannella. Sen jälkeen koettaa körötellä oksentamatta bussilla ja junalla Etelä-Ruotsin läpi Kööpenhaminaan. Tämän sijaan päätimme oikaista hiukan ja aloittaa interrailimme lentäen. Hups vaan, ja olimme hetkessä Kööpenhaminassa! Mikä nerokas ratkaisu! Mikä aikakoneen ja teleportin ohittava ajansäästötemppu!

Tosin, hups vaan, ja Meerin iPhone jäi Riian vaihtokoneeseen. Ja hups vaan, matkatessamme unenpöpperössä pummilla lentokenttämetrolla keskustaan "Kyl me ne tarkastajat huomataan", niskaan rapsahti 140 kruunun sakot liputta matkustamisesta. (Mukava tarkastaja myös neuvoi, kuinka olla maksamatta: "Kun saatte perintäilmoituksen, kerrotte, että kadotitte antamani sakkolapun. Liikenneyhtiö ei tule ikinä lähettämään sitä uudestaan.") Virtsaputkentulehduskin ilmoitteli tulostaan. Aika paljon scheissea aamukolmen ja -yhdeksän välillä. Ehkä InterRailin jumalat kostivat törkeän käyttäytymisemme. 

Mutta heti perille päästyämme onni kääntyi: Metro saapui kahvilaan, jossa myytiin maailman parasta raparperipullaa. Parisadan metrin päässä siinsi majapaikkamme: Cecilian ja Jess-koiran purjelaiva. Talot olivat kuin pastelliliiduilla väritettyjä ja jokaista seinää pitkin kiipeili köynnösruusuja. Iltapäiväkahviin menneessä tunnelma oli jo euforinen. 

Teimme retken Christianiaan. Vapaakaupunkialue on Kööpenhaminan ja koko Tanskan suosituimpia turistikohteita, joka vetää vuosittain noin miljoona turistia. Christianian perusperiaatteet, peace, love and understanding mielessämme kävelimme porteista sisään hymyillen kaikille vastaantulijoille. Se ei kannattanut. "If you don't pay, get the fuck out of here, man!", sylki eräs herrasmies Meerin päälle (kulmakarvat ehkä hämäsivät luulemaan mieheksi), kun yritimme lainata hänen pyöräänsä. Seuraavaksi iskimme silmämme muuan Nikolaksen tandemiin, mutta siihenkään ei saanut koskea. Tunnelma jointtien myyntiin keskittyvällä Pusher Streetillä oli aggressiivinen (ja koska kadulla ei saa kuvata, kohtaamamme iva ja henkinen väkivalta ei tallentuneet nähtäväksenne). Pako tuntui välttämättömältä, pyöräilimme lähimetsään.

Mutta se ruoka! Kasvisbaarista kauhoimme kolme rasiallista raakaruokaa ja vielä porkkanoita kaupan päälle. Verhouduimme sadekuurolta maasta löytyneellä sateenvarjonjämällä. Komea herrasmies otti valokuvankin:

Pyöräilijäystävällisyys on Kööpenhaminan parhaita puolia. Tilavat pyöräkaistat reunustavat autoteitä ja kaupunkipyörän saa käyttöönsä kahdella eurolla. Katukuvassa näkyy mitä erilaisimpia pyörämalleja. On nahkasatulaa, pajukoria, vaunua lapsia ja miestä varten, neonväriä ja alumiinirunkoa. Tässä mankelien top3: 

Nyt matkaamme Tivoliin, missä koetamme sluibautua ilimatteeksi laitteisiin. Kakkuroskiksetkin odottavat, niistä lisää seuraavassa postauksessa! Tuleman pitää myös vintagelöytöjä jahka parhaat putiikit avaavat ovensa huomenna. Meeri aikoo ostaa kaikkein epäkäytännöllisimmän hienostoleningin Sneaky Fox-liikkeestä.

Vuorokeskustelua kahvila Living Roomissa:

Lea: Mä haluun tota suklaakakkua.

Meeri: Mä tota porkkanaa. Tai juustokakkua.

Lea: Nii. Meillä ei kyllä riitä rahat kaikkiin.

Meeri: Ei niin. Valehdellaan, että ollaan jostain lehdestä, ehkä ne antaa meidän maistaa kaikkia. 

AND SO THEY DID!