Ensimmäisen Lily-vuoden parhaat hetket. Kerro omasi!

Lily täytti tällä viikolla vuoden. Toimitus sukelsi pää edellä muistojen virtaan ja mietti, mitkä jutut ovat erityisesti sykähdyttäneet hienon vuoden aikana. Mikä jäi sinun mieleesi omalta palstaltasi tai muiden jutuista?
MAHTAVIA TRENDIRAPORTTEJA
Sandra Hagelstam, tunnetuin suomalaisemme eurooppalaisessa blogiskenessä raportoi Lontoon muotiviikkojen kulisseista heti Lilyn ensimetreillä, helmikuussa 2011. 5 inch and up -Sandralla on muotiblogimaailman täydellisimmät asukuvat ja pettämätön katutyylitutka. Siksi olemme äärettömän ylpeitä, että Sandra palaa taas tänään Lily-vierailulle vielä paremmalla postaussetillä kuin koskaan aiemmin. Sandran palstan löydät täältä.
ROHKEAA AVAUTUMISTA ELÄMÄSTÄ
Suhde-kategoriassa julkaistut avautumiset ovat oivaltavia, ajatuksia herättäviä ja rohkeita. Toimituksen salaiset haaveet kävivät toteen, kun Jemina aloitti No Sex and the City -palstansa. Fiksua, feminististä ja nokkelaa kirjoitusta seksin ilosanomasta.
KIPAKKAA KESKUSTELUA
Atlas Saarikoski avasi elokuussa Punakynä-palstan reippaasti Feminismi-postauksellaan. Moni suuttui, mutta veikkaan, että useampi ilahtui.
UUTISOINTIA MUOTIASIOISTA
Viime vuoden helmikuussa Laura de Lille pohti, onko Celinén pääsuunnittelija Phoebe Philo todella alan kuivin tyyppi, syyskuussa Laura uutisoi Vogue-maistereita kouluttavasta muotiakatemiasta ja tänä vuonna häntä on mietityttäni Diorin tulevaisuus. On mahtavaa, että Lilyssä on voinut paitsi katsella kauniita päivän asukuvia myös kuulla muotijuoruja suoraan Pariisin muotipiireistä. Emme malta odottaa, mitä kaikkea New Yorkiin vasta muuttanut Laura kertoo meille tänä vuonna muodin pääkallopaikalta.
NAISEUDEN YLISTÄMISTÄ
Olemme ilahtuneet erityisesti erilaisien naisten rohkeita avatumisia oman itsensä hyväksymisestä. Olemme kaikki erilaisia ja omalla tavallamme kauniita. Eräs mieleenpainuvimmista oli Saaran kertomus oman kehonsa hyväksymisestä.
Kiitos tästä vuodesta kaikille lilyläisille. Porskutetaan yhdessä eteenpäin!
Mikä juttu on jäänyt sinun mieleesi? Kerro kommenteissa!


Kommentit
Saara Sarvaksen meikkivinkit ovat olleet hyviä! Sain loihdittua pikkujoulumeikin video-opastuksen avulla :D
Ihania reseptejä! Varsinkin on tullut leivottua Lilyn resepteillä.
Hmm, no ihan ekaks Jenna K:n kaikki postaukset (ja hurmaava ulkonäköki :)) on aina vaan niin ihania! Ja toiseks Jenna K:n aniosta mä sain hankittua uudet ihanat samis-rillit, jotka saapu just eilen <3
Toiseks, ainaki Roosan shoppauspostaus oli kova, se ihan oikeesti tais tehä pysyvän vaikutuksen omaankin shoppailukäytökseeni!
Sitten, koko Lily on vaan jotenkin tosi semmmonen terapeuttinen sivu joka kantilta. Pus!
Ihan ehdottomasti tässäkin jutussa mainittu Saaran tarina. Palstoista No Sex and the City, Sosiaalipornoa, Fanni & Kaneli, Jenna K. Hyvä Lily, ja onnea!
Kun löysin tänne :)
Oo, suurkiitos ja syvä kumarrus toimituksen ihanalle tiimille! Tälle listalle pääseminen on valtava kunnia.
Lily on antanut myös tälle kirjoittajalle paljon, ja parhaita hetkiä olisikin vaikea valita. Mutta panopuheilla jatketaan varmasti tämäkin vuosi, se on varmaa.
Keskustele