Lily-gallup: Mistä tietää, että on aika erota?
1. Anniina, 22: Kun huomaa, ettei ole enää mitään puhuttavaa. Ero on väistämättä edessä, jos tuntuu, ettei löydy enää mitään yhteistä. Vaikka yrittäisi aloittaa keskustelun itselleen tärkeästä asiasta, toinen ei vain tajua. Painostavaa hiljaisuutta ei voi olla erottamatta hyvästä, luonnollisesta hiljaisuudesta.
2. Hannis, 26: Kun ei tee mieli mennä kotiin. Suhde ei toimi, jos päivän jälkeen ajatus kotiin palaamisesta ahdistaa tai jännittää tai huomaa, ettei voi olla omassa kodissaan oma itsensä.
3. Veera, 23: Ero on lähellä, kun huomaa toisen vetäytyvän suhteesta. Jos tyyppi ei vastaa puheluihin, välttelee tapaamista ja vihjailee, ettei juttu toimi, ei ole mitään järkeä jatkaa.
4. Maarit, 22: Uskon sisäiseen vaistoon. Intuitio voi pelastaa ihmisen vaikka kuolemalta - ja huonolta ihmissuhteelta. Vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvin, mutta homma tuntuu itsestä väärältä, kannattaa erota. Jokainen miettii tietysti toisinaan eroa, mutta jos asiaa pyörii jatkuvasti päässä, omaa sisäistä ääntään pitää kuunnella.
5. Hanne, 25: Jos tuntuu, että olisi onnellisempi yksin. Varsinkaan uutta suhdetta ei kannata jatkaa, jos heti alussa huomaa oman kiinnostuksensa hiipuvan. Kun tapailemani tyyppi otti minut treffien lopuksi kainaloonsa ja tunsin oloni vastenmieliseksi, tajusin, että tämä loppuu nyt tähän.
Mikä näistä vastauksista on sinusta varmin suhteen lopun merkki? Entä mikä hetki, ajatus tai tapahtuma sai sinut ymmärtämään, että on aika erota?
Kommentit
Mielestäni toi viimeinen on aika varma juttu. Jos toinen ei sytytä, ei kemiaa ole jatkossakaan. Itse hylkäsin yhden pojan, koska se oli tosi huono pussaamaan eikä sitä tehnyt mieli pussailla. Ei ole kaduttanut.
Olen siinä mielessä pälli, etten tajua ihan vähästä, vaan yritän viimeiseen asti. Vasta siinä vaiheessa, kun poikaystävä totesi "Meidän pitäisi erota, mutta en aio jättää sinua, koska kaikki yhteiset ystävämme vihaisivat sitten minua." homma oli selvä minullekin.
Viimeinen vastaus oli aika hyvä. Mutta silti, ei se ainakaan helpompaa ole kun vuosia on takana kohta 10, kuten itselläni.
Kun asuin ex-poikaystäväni kanssa aloin ahdistumaan siitä ettei minulla ollut koskaan omaan aikaa ja rauhaa. Käyn töissä ja koulussa ja joskus olisi ollut ihana tulla tyhjään kotiin. Luulin aluksi että kaipasin vaan ja ainostaan välillä omaa rauhaa, mutta tajusin pian etten halunnut mennä kotiin kun toinen oli siellä. Hän oli siellä mielestäni aina ja jos joskus ei ollut, niin olin onnessani. Toinen myös otti mielestäni liikaa yhteyttä (työn ja koulun välissä kun kävin kaupassa häneltä tuli puhelinsoittoja että mitä kuuluu ja olin aina ihan vittuuntunut). Eroaminen oli silti vaikeaa koska oli yhteinen koti, meni monta viikkoa ennen kuin uskalsin sanoa etten ole onnellinen. Kuukausi sen jälkeen yhteisessä kodissa eronneena oli kamala kokemus.
Kun ei enää esim. odota toista matkalta kotiin. Kun ei enää odota yhteistä tulevaisuutta. Jos yrittää ja tuntuu, ettei toinen enää yritä. Lapsetkaan eivät ole tarpeeksi hyvä syy jatkaa, jos tuntuu, että oma oleminen alkaa kutistua olemattomaksi. Jos ei enää tunnista itseään. Jos toinen ei kunnioita eikä rakasta sinua sellaisena kuin olet.
Mielestäni kommentti intuitiosta oli todella kuvaava.
Itse olin aluksi on-off-suhteessa erääseen veikkoseen, joka ei ymmärtänyt sitä miten hyvin voisimme sopia yhteen. Minulla oli kuitenkin koko ajan sellainen tunne, että tästä voisi tulla jotain, joten en antanut periksi, vaan otin henkisiä iskuja vastaan toisensa jälkeen vain luottamalla intuitiooni siitä, että jos itse tunnen näin vahvasti, en voi olla täysin väärässä.
Nyt tällä hetkellä olemme vieläkin yhdessä, paljon, paljon vakaammalla pohjalla. Poika kertoi juuri hiljattain että on vihdoin tajunnut että minä olen se oikea ja on kiitollinen siitä, että minä en luovuttanut meidän suhteen silloin kun hänellä oli suuria epäilyksiä.
Luotan siis itse intuitioon sataprosenttisesti. Niin kauan kun itse uskoo onnistumiseen ja haluaa toista, kannattaa pitää henkilöstä kiinni, vaikka välillä olisikin rankkoja aikoja. Kyllä sen sitten aistii ja tuntee jos toinen on täysin väärä ja suhde polkee vain paikallaan ilman tulevaisuutta.
Kiitos mahtavista huomioista ja kokemuksista - uskon, että niistä on apua monille.
Jos ei tunne ikävää ja kaipausta pitemmässäkään erossa, niin on aika erota - tai miettiä tarkkaan suhteen tila.
Tästä olen jutellut usein kanssa! Jotkut ovat sanoneet, etteivät kaipaa etäällä asuvia poikaystäviään, vaan keskittyvät hetkeen. Mutta nyt kun asiaa ajattelen, monet näistä pareista ovat lopulta eronneet. Eli ei varmaan ollenkaan huono merkki!
Seurustelin poikaystäväni kanssa n.4 vuotta siitä ajasta asuimme yhdessä 2 vuotta. Välillä oli vaikeaa ja mikään ei tuntunut enään miltään. Poikaystäväni matkusteli töiden vuoksi paljon. Aluksi kaipasin häntä mutta kaipaus loppui akojen kuluessa kun seksistä tuli ns. "tabu". Se oli ensimmäinen asia hänellä mielessä kun tuli matkoiltaan kotiin..Aloin kuvitella , että olen hänelle vain seksiväline. Intohimoni poikaystävääni kohtaan loppui pikkuhiljaa. Rakastin häntä edelleen mutta mikään ei sytyttänyt. Hän sai töitä ulkomailta ja ajattelimme, että se on ehkä hyvksi suhteellemme muutamme pois. No n.2kk kerettiin asua muualla kun ero tuli. Nyt olen takaisin Suomessa enkä saa häntä mielestäni. Mieleeni kumpuaa pelkästään hyvät asiat suhteestamme ja mietin olisiko minun vielä pitänyt koettaa kovemmin eikä luovuttaa?? Kääk umpikujassa???
Todella paha paikka! Olematta millään tavalla tilanteen asiantuntija pohtisin, kannattaisiko vielä odotella ainakin hetkinen. Heti eron jälkeen nimittäin koittaa väkisin vaihe, jossa muistaa vain hyvät jutut ja ainoa asia, jota toivoo on, että kaikki palaisi ennalleen. Välillä pelkkä puhelu entiselle poikaystävälle saattaa palauttaa mieleen eron syyt ja tuoda omat ajatukset takaisin maan pinnalle - paitsi tietysti silloin, kun puhelu tai näkeminen vain vahvistaa kaipuuta. Tässä on kyllä nyt kasassa uuden ihmissuhdegallupin ainekset: Mistä tietää, että pitäisi palata yhteen? Lily-siskot: Onko ideoita?
Tässä on ilmeisesti vain käsitelty seurustelusuhteita. Mielestäni, jos on naimisissa ei voi vaan erota, jos ei ole toista ikävä. Silloin pitää selvittää juurta jaksaen suhteen ongelmat ja käydä pariterapiassa ennenkuin luovuttaa. Etenkin, jos perheessä on lapsia.
Milloin naimisista saa erota? Ja miksi siihen on eri säännöt?
Kun mennään naimisiin luvataan olla toisen kanssa loppuelämän.
Kun aletaan seurustelmaan katsotaan, jos elämä yhdessä toisen kanssa toimii.
Kun on luvannut toiselle olla yhdessä loppuelämän, pitää myös yrittää kaikkensa ennenkuin eroaa. Monille on ollut apua pariterapiasta. Tänä päivänä erotaan mielestäni liian helposti. Ehkä sitä olisikin onnellisempi sen saman ihmisen kanssa, kun ongelmat on saatu selvitettyä.
Jos suhteessa on väkivaltaa tai pettämistä, ero voi olla väistämätöntä ja paras ratkaisu.
Ymmärrän pointin, mutta kaikki eivät mene koskaan naimisiin - ja suhteet ovat ihan yhtä vakavasti harkittuja. En usko mantraan 'erotaan liian helposti' --> Jos se on helppoa, ei ole syytä olla eroamatta.
itse aviokriisin keskellä olevana nuorena naisena ja pienen lapsen äitinä: välillä tuntuu että yksin ois parempi, kotiin ei huvita mennä, ollaan riidelty paljon ym ym. kaikesta huolimatta rakastan miestäni mielettömän paljon ja en todellakaan luovuta. mennään keskustelemaan ja setvimään välejämme ulkopuolisen avun voimin.
aina kannattaa yrittää, jos ei keskenään saada asioita selvitettyä niin kannattaa kokeilla ja yrittää ulkopuolisen tahon avulla!!!
viime yö nukuttiin sylikkäin ja tuntui samalta kuin suhteen alussa - tuntuu että toivoa on! ei se rakkaus aina ole kuollut, se on vaan voinut hukkua jonnekkin ja löytyy jos halua on tarpeeksi ja yritystä.
vaikeuksien kautta voittoon!
Keskustele