Mitä opimme Lilyssä tällä viikolla + huippuarvonta

1. Black Lips, riemukas remuretkue Amerikasta, keikkaili Suomessa ja herätti ainakin Tomin ja Nitroglycerinen mielenkiinnon. Katso heppujen Go Out And Get It -videolta, kuinka rannalla kuuluu juoksennella. Kaiken maailman drumsit voivat mennä kotiin häpeämään!
2. Huuliehostuksen perimmäinen tarkoitus on nyt paljastettu. Saara Sarvas -palstan tyhjentävä master class huulipunista, -kiilloista ja -hoidoista tekee meistä kaikista huuliasiantuntijoita. Ei kun sitten vaan lipomaan ja pussailemaan You Are My High -videon malliin!
3. Häkkilintu käsitteli palstallaan itsemurhan syitä ja seurauksia. Vakavaa aihetta sivusi myös hieno Harold ja Maude -leffa, jossa itsemurha-aikeilla morbidisti leikittelevä Harold ystävystyy elämänjanoa huokuvaan Maude-rouvaan.
4. N.HOO kannusti kaikki seurustelun päättymisen herättämien tunteiden kanssa kamppailevia. Yksinolossa on paljon hyviä puolia, vaikka aluksi riipaiseekin. Leonard Cohenin kuuntelusta voi myös olla apua.
5. Toimituksessa on naureskeltu Nooramarin hulluille hepoille sekä koululaisten vahingossa roiseille koevastauksille ja oudosti kahdella jalalla tepastelevalle hiirelle. Pidimme myös hytkyvästä koirasta!
Ps. Lataa kommenttilokeroon paras video, joka sinua on hämmästyttänyt, naurattanut tai muuten vain ällöttänyt tällä viikolla, ja voita palkinto!
Kaikkien Lilyyn rekisteröityneiden vastaajien kesken arvotaan maanantaina klo 12 Ziajan kosmetiikkapaketti, johon kuuluu appelsiiniset suihkusaippua, vartalovoi, vartalokuorinta, huulivoide ja vartalovoide. Palkinnon arvo on 40 €.
Kaikki videoviikkomme arvontojen voittajat ilmoitetaan maanantaina.
Ziajan kosmetiikkapaketin voitti Luminosa. Onneksi olkoon!

Rekisteröityminen on superkätevää ja voit tehdä sen nopeasti tästä!
Helmeilevää viikonloppua kaikille toivottavat Jenna, Ninni, Anna N. ja Anna K.!


Kommentit
Kissat ovat selkeästi tämän viikon juttu mulle:
-nw
Ulkomailla kesän asuva poikaystävä linkkasi kesken Skype-keskustelun - hymyilytti astetta enemmän :--)
http://youtu.be/KlyXNRrsk4A
Tämä jaksaa etenkin näin perjantaina edelleen naurattaa. :)
-BLqofUXc&ytsession=NDSJaaRVeVraihgcz0Kr_pF-f5Vtv1QP3446PV58nfFn-fqi5xu_3fXtY1hA2CrfICLwnA7XGy_Qh_NkBr7AQaKe7wTBmivFnC7zFrf7gOOkq6DhRO3w6rZuAkenImkPrLu_RhWY9H80tnWXtQqfGW1HbBUMgXiu2J3SEyDbe8eJNdi1qtiY4HQvqGgbqzbjUsda2q2b5EWez2rMSwfA-E56ZIEg4sp7Sm4HX46KYc8v3P7WuANVPKgEdVTlfMxeK5uQ3gYOfM7G-BGNRDB95WxFkRWZc4mf
Tämä ilahduttaa minua aina. Laura
http://youtu.be/hhbKovroSgg
Mielettömän hienoa taidetta hiekasta Ukrainan Talentissa! Tän jaksaa katsoa aina vaan uudestaan..
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8-1F-CokXNU
tää jaksaa huvittaa koska oma kissa on just samanlainen dramaqueen :D
http://youtu.be/jQgdeHaXsqc
sarjassamme hämmästyttäneet videot: missä se painike oikeasti on?! luojan kiitos en ostanut imacia pohtimisista huolimatta, en varmaan tähän päivään mennessäkään olisi saanut koko konetta auki.
&feature=feedrec
ihanaaaa <3
ehdottomasti tämä!
En liiemmin seuraile videopätkiä jollei minulle jostain syystä oikein suositella, mutta nyt annoin itseni eksyä juutuubiin hetkeksi ja törmäsin pian tähän hellyttävään vauvavideoon:
Hämmentävän ilahduttava :)
Ziajan kosmetiikkapaketin voitti Luminosa. Onneksi olkoon!
Kommentoi