Näin vältyt rakoilta: 5+1 niksiä uusille kengille

Taas yksi syy toivoa, että olisi syntynyt prinsessaksi: siniveriset eivät tarvitse rakkolaastareita. Joku muu ajaa uudet kengät sisään kuningatar Elisabetin puolesta, paljastaa kuningattaren hovipukija The Daily Beastille.
Me tavalliset kuolevaiset joudumme tyytymään kikkakolmosiin pahimmat rakot ja hiertymät välttääksemme. Jos uudenkarhea kenkä puristaa, kokeile näitä niksejä.
Niksit toimivat parhaiten nahkakenkiin, sillä keinomateriaalit ja tekstiilit eivät välttämättä muotoudu käytössä.
1. Ota apuun hiustenkuivaaja
Hiustenkuivaajasta voi olla apua tiukoilta tuntuvien kenkien venyttämisessä, kertoo The Guardian. Laita jalkaasi paksut sukat ja ahda räpyläsi uusiin kenkiin. Suuntaa hiustenkuivaajalla kuumaa ilmaa kiristäviin kohtiin samalla, kun venyttelet ja liikuttelet jalkojasi. Anna kenkien jäähtyä jalassa. Testaa kenkien väljyys ilman paksuja sukkia ja toista tarvittaessa.
2. Peruna pelastaa
Kuori suurikokoinen, raaka peruna ja työnnä se kengän kärkeen. Perunan tulisi olla riittävän suuri, jotta nahkaan syntyy pullistuma. Anna perunan olla kengässä yön yli, niin aamulla kengät ovat sopivasti venyneet, väittää The Beauty Department.
3. Vettä ja viinaa sukissa
Tämä niksi on peräisin Eevan kenkämyyjänä työskenneeltä kaverilta: kastele villasukat ja käytä niitä kotona uusien kenkien kanssa, niin nahka venyy. Lifehackerin mukaan prosessia voi nopeuttaa entisestään, jos veden sijaan käytät seosta, josta puolet on kirkasta viinaa ja puolet vettä. Jos kengät pääsevät kastumaan, anna niiden kuivua rauhassa. Märkien kenkien kuivattaminen liian nopeasti, esimerkiksi patterilla, voi kutistaa niitä.
4. Kokeile rakonestopuikkoa
Jos käytät kenkiä ilman sukkia, apteekeissa myytävät rakonestopuikot saattavat estää hankaumia. Huulirasvan näköisessä puikossa on ainetta, joka liukastaa ihon. Puikko toimii parhaiten, jos laitat sitä jalkoihisi jo kotona - jo alkaneita hankaumia se tuskin helpottaa.
5. Anna ammattilaisen hoitaa homma
Tällä emme viittaa kuningatar Elisabetin hovikengänvenyttäjään, vaan osaavaan suutariin. Jos kotikonstit eivät toimi, ammattilainen saattaa pystyä venyttämään ja pehmentämään kiristävät tai jähmeät jalkineet.
+ Älä osta liian pieniä kenkiä (ihan oikeasti)
Yllä olevilla nikseillä voit venyttää kenkiä, jotka puristavat hieman, tai joiden nahka on vähäisestä käytöstä johtuen jäykkää. Aidosti pieniin kenkiin tepsii vain yksi niksi: älä osta niitä, älä edes 70 prosentin alennuksesta.
Liian pienet kengät aiheuttavat paljon rakkoja pahempiakin terveyshaittoja - aina liikavarpaista polviongelmiin.
Teksti Eeva Kolu, joka on tänä kesänä käyttänyt jo kaksi pakettia rakkolaastareita, vaikka on vasta toukokuu
Kuva Splash News


Kommentit
Ha, toi eka kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Itse olen tehnyt kenkien venyttämistä töissä: teen istumatyötä, jolloin hiukkasen naftit kengät eivät tunnu liian pahalta ja vieressä on sitten ne "oikeat" kengät, jolla liikutaan työmatkat.
Heh, taidanpa kokeilla joskus tuota viinavinkkiä ;)
Itse ostan mielestäni oikean kokoisia kenkiä mutta niiden sisäänajo on joskus todella tuskaista, yleensä kuljen kesän ensimmäiset 2 viikkoa rakkolaastarit jaloissa..
Näistä paras vinkki on toi +1, ainakin omalle kohdalleni on sattunut näitä vähän liian pieniä kenkiä muutamakin pari...
Bonus vinkki: Kenkaan minigrip pussi, pussiin vetta, kenka pusseineen pakastimeen yoksi. Jaatyessaan laajentuva vesi venyttaa nahkakengat sopiviksi.
Loistovinkkejä, menevät testaukseen! Nimim. uusien kiilakorkosandaalien nahkanauhat potentiaalisesti pilaavat päiväni tänään.
Kiitos vinkeistä Eeva. Pistin villasukat ja Swedish Hasbeensin kesäkengät jalkaan ja ryhdyin föönailemaan. Kyllä toimi!
Kommentoi