Unohda ikäkriisit: Nämäkin tyypit vain paranevat vanhetessaan

Ladataan...
Lilyn toimitus

Heinäkuu vaihtuu elokuuksi, ja ympäri Suomen lomilta palaavat ihmiset havahtuvat siihen, kuinka nopeasti aika kuluu. Kesä on jo reilusti puolenvälin paremmalla puolella, ja äkkiäkös siinä kehittää kriisin myös omasta vanhenemisestaan.

Lilyläisten (ja omia) ikäkriisejä helpottaakseen Lilyn toimitus mietti tuttuja kasvoja, jotka ovat vain parantuneet vanhetessaan.

lily_vanhempi3.jpg

1. Angelina Jolie

Nuorempi Angelina Jolie päätyi otsikoihin kertoessaan rakastavansa veitsiä, huumeita ja sadomasokismia ja kantavansa mukanaan silloisen miehensä Billy Bob Thorntonin verta.

Nykyään Angelina, 37, on kuuden lapsen äiti ja YK:n hyvän tahdon lähettiläs, joka tunnetaan hyväntekeväisyystyöstään. 

Moni jäi kaipaamaan kreisi-Angelinaa, mutta rauhoittuminen ja suurperhe Brad Pittin kanssa on tuonut mukanaan entistä enemmän faneja. Seestyminen on tehnyt hyvää Jolien uralle: toimintaleffojen ohelle on tullut yhä enemmän luonnerooleja, ja tekipä Jolie myös ohjaajadebyyttinsä Bosnian sodasta kertovassa elokuvassa In the Land of Blood and Honey. 

lily_vanhempi5.jpg

2. Samuli Edelmann

Lilyn toimituksessa on huomattu, että siinä missä muut vanhenevat, Samuli Edelmann, 44, tuntuu nuortuvan vuosien myötä.

90-luvulla iltapäivälehtiä lukeneet muistavat Edelmannin bilereissut ja hurjat tempaukset, kuten Ruotsin-laivan kannelta mereen putoamisen. Muutama vuosi sitten Edelmann kertoi Maarit Tastulan haastattelussa käyttäneensä vuosia julkisuutta ja alkoholia oman sisäisen kaaoksensa peittämiseen.

Villien vuosiensa jälkeen Edelmann on perustanut perheen, näytellyt lukemattomissa kotimaisissa ja ulkomaisissakin elokuvissa sekä levyttänyt muun muassa kolme levyllistä virsiä.

Sisäisen rauhan löytyminen näkyy näemmä myös ulospäin. 

lily_vanhempi4.jpg

3. Kate Winslet (+Leonardo DiCaprio)

Nuoruutta palvovassa Hollywoodissa etenkin naisnäyttelijät arkistoidaan usein Ö-mappiin, kun ikä ei enää ala kakkosella.

Onneksi poikkeuksiakin löytyy, yhtenä niistä Kate Winslet, 36, joka alkoi toden teolla kahmia palkintopystejä ja kiinnostavia rooleja vasta kolmenkympin rajapyykin ylitettyään.

Lisäksi omien sanojensa mukaan kauneusleikkauksia vastustava Winslet tuntuu vain kaunistuvan vuosi vuodelta. Mitä tuumaatte, lilyläiset - koskeeko sama myös Leonardo DiCapriota?

lily_vanhempi2.jpg

4. George Clooney

George Clooney, 51, on ollut seitsemän kertaa Oscar-ehdokkaana, kunnostautunut näkyvästi poliittisena aktivistina ja kohonnut Hollywoodin rakastetuimmaksi tyypiksi, jonka kanssa kaikki julkkikset haluavat kaveerata. Ja tehnyt tämän kaiken neljänkympin paremmalla puolella.

Ei ollenkaan huonosti mieheltä, joka olisi helposti voinut jäädä vain 90-luvun telkkarisarjan kauniiksi kasvoksi.

Ja niin paljon kuin Teho-osaston tohtori Douglas Rossia rakastimmekin, joudumme myöntämään, että Clooneyn charmi tuntuu lisääntyneen jokaisen harmaan hiuksen myötä.

lily_vanhempi6.jpg

5. Betty White

Tähdeksi tuleminen seniori-iässä on toki harvinaisuus jo sinänsä, mutta se lienee ainutlaatuista, että ura lähtee uuteen nousuun kahdeksankympin paremmalla puolella.

Rakastetusta 80-luvun Tyttökullat-sarjasta tuttu Betty White on elänyt uransa uutta nousukautta viime vuodet. 90-vuotiaalla rouvalla on parhaillaan kaksi TV-sarjaa, oma kalenteri, Twitter-tili sekä ennätys: hänestä tuli juuri kaikkien aikojen vanhin Emmy-ehdokas.

Whiten suosio perustuu siihen, että hän on paitsi herttainen mummo, myös terävä humoristi ja räävitön suustaan. Kaksi vuotta sitten White pyydettiin juontamaan Saturday Night Live -komediaohjelmaa, kun tätä vaatinut Facebook-kampanja keräsi 500 000 tykkääjää.

Mitä opimme tästä?

Seestyminen, bailaamisen vähentäminen ja virsien laulaminen tekevät ihmeitä iholle.

Aikuistuminen ei välttämättä tarkoita tylsistymistä. Tylsempää olisi, jos ihminen jatkaisi nelikymppisenä samoja tempauksia kuin parikymppisenä.

Elämä ei lopu siihen, kun täyttää kolmekymmentä tai neljäkymmentä. Joissain tapauksissa se saattaa vasta alkaa siitä. Tai siitä, kun täyttää yhdeksänkymmentä.

Mitä hyvää ikääntyminen on tuonut sinun elämääsi - vai oletko edelleen sitä mieltä, että olisit mieluiten ikuisesti nuori?

Teksti Eeva Kolu, joka oikeastaan odottaa sitä, että muuttuu herttaisennäköiseksi mummoksi, joka voi päästää suustaan ihan mitä huvittaa
Kuvat Splash News/AOP sekä Warner Music/A-lehtien kuvatoimitus, Häjyt-elokuva, IMDB.com

 

Share

Kommentit

Ihana teksti! Joskus ikäkriisi meinaa muka vahingossa iskeä, mutta sitten tulen taas järkiini. Olen oikeasti tosi onnellinen tässä vaiheessa elämääni ja juuri tässä iässä. Vastauksena kysymykseenne: Monet asiat ovat asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin, kun on saanut uutta perspektiiviä vuosien ja elämänkokemuksen myötä. Huomaan myös, että liika mustavalkoisuus on karsiutunut ajattelustani pois. Myös elämän perusarvot ovat kohdallaan eikä pienet tuulet heilauta venettä enää liiaksi. Tehtyäni töitä nuorten parissa välillä salaa hymähtelen sille, kuinka iso kriisi elämässä kuukauden mittaisen "suhteen" kariutuminen voikaan olla teini-iässä.

En väitä, etteikö vanheneminen koskaan ja milloinkaan pelottaisi ryppyineen kaikkineen. Mutta ulkonäkö on elämässä muutenkin jatkuvasti muuttuvaa, sisäisen nuoruutensa voi säilyttää tyylikkäästi, kun pitää elämänilosta kiinni. Ja uusien asioiden kokeileminen ja tekeminen elämässä virkistää paljon. Oma äitini on nyt kuusissakymmenissä ja isälleni sanottiin eräissä juhlissa, että miten onkin löytänyt naisen, joka vuosi vuodelta on upeampi. Äitini, joka ei vieläkään käytä ryppyvoiteita ja aloitti silmänympärysvoiteen käytönkin vasta muutamia vuosia sitten, on kaunis ja näyttää suurinta osaa ikäisistään ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta.

Ikääntyminen ei pelota, kun vuosissa on sisältöä, ja siitä voi jokainen itse pitää huolen.

Ihanaa ikääntymistä kaikille lilyläisille :)

Ihana ihana juttu! Mä bloggasinkinnjotain siitä sunnuntaihesarin hidastusartikkelista, missä puhuttiin myös nuoruuden liiasta ihannannoinista - siis siitä että ei opita menneestä tai kasvamista ja aikuistumista ei meidän kulttuurissa arvosteta, mutta nämä esimerkit  osoittavat kyllä nuo väitteet vääriksi! Eläköön vanheneminen!

( kun Edelmann ja Loiri esiintyivät tv:ssä (idols finaalissa?) kaikki kohisivat Loirin laihtumisesta, mutta mä vaan tuijotin Samulia. Se oli niinWAU. Miten kukaan ei ihmetellyt sitä? (ennen kuin sä nyt :))

Evil Dressmaker

En koskaan tykännyt DiCapriosta koska se oli niin babyface. Nythän Leonardo alkaa vihdoinkin näyttää aikuiselta!
Kai se johtuu omastakin vanhenemisesta mutta 40 vuotta ylittäneet miehet näyttävät nyt varsin charmanteille: George Clooney, Johnny Depp, Viggo Mortensen, ketä näitä nyt on.

Omasta puolestani voin sanoa että ikä on tuonut sitä paljon mainostettua elämänkokemusta ja maalaisjärkeä. Tunnen oikeasti olevani seesteisempi, enkä ollenkaan niin mustavalkoinen kuin nuorena. Kärsivällisyyskin on lisääntynyt jollain tapaa. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Rypyt naamassa eivät pelota, ennemmin sitä toivoo että saisi elää kohtalaisen terveenä vielä useamman vuosikymmenen.

Vierailija(Ei varmistettu)

Kate Winslet on uskomattoman upea!! Samoin kuin moni Oikeasti Aikuinen ihminen, ikä tuo vaan karismaa:)

chirp

Työssäni vanhainkodissa olen oppinut suhtautumaan rennommin ikääntymiseen ja unohtamaan ikäkriiseilyn. Täytyy vain toivoa että saisin itsekin jonain päivänä olla samanlainen 87-vuotias mummeli joka tanssii vauhdikasta valssia rollaattorin kanssa ja kujeilee hölmöjen kesätyttöjen kustannuksella :)

jjjohanna(Ei varmistettu)

Kun täytin 30 ei ollut minkäänlaista ikäkriisiä. Nyt 36-vuotiaana on sitäkin pahempi. Onko 36 keski-ikäinen? Henkisesti olen edelleen 28 vuotta, koska se oli kiva aikuisikä.

Vierailija(Ei varmistettu)

Aaaahhahhaaaa! Ai että nykyinen omituinen ja douppilaiha Angelina jotenkin voisi vetää vertoja reippaalle, hyvässä lihassa olevalle ja just sopivan räävittömälle Angielle? Never! Muutenkin kaipaan 90- luvun hulluja ämmiä- kaikki on nykyään heppoisanhaaleita runotyttöjä, jotka ei jaksa nostaa mitään muotilehteä painavampaa.

No Sex and the City

Pakko kommentoida, että olen edellisen vierailijan kanssa samaa mieltä - nykyinen Angelina Jolie ei minustakaan ole mitenkään ihannoitava, oli tällä sitten miten monta lasta tahansa. Sadomasokismista diggaamisessa ei ole mitään vikaa, kuten ei välttämättä vaikkapa veitsissäkään, eikä perhe automaattisesti tee jostakusta seestynyttä. Luurangonlaihalla ihmisellä ei selvästikään ole kaikki ihan hyvin.

Muuten olen listasta samaa mieltä. Monet Hollywood-komistuksista ovat ehdottomasti herkullisimmillaan nyt neli- tai jopa viisikymppisinä - Leonardot ja Johnnyt eivät silloin nättipoikakausinaan vedonneet minuun lainkaan, mutta nyt, nyt! Huh. Samoin on ihana nähdä Kate Winsletin kaltaisia naisia, jotka todellakin vain paranevat vanhetessaan. Ehkä se omakin ikäkriisi tästä joskus ottaa ja helpottuu...

Ich bin ein Nerd

tumblr_lok9cx1zla1qbulj2o1_500.png

Meryl Streep on myös yksi ihailtava tapaus.

Rautanaama(Ei varmistettu)

Minulle kyllä ikääntyminen on tehnyt nimenomaan sen, että enää *ei* stressaile ulkonäöstä. Joskus parikymppisenä se harmitti kun minusta ei tullutkaan missin näköistä (kuten olin lapsena toivonut), mutta nyt nelikymppisenä ulkonäköä ei enää ajattele niin paljon. On tässä tärkeämpiäkin asioita. Toki edelleen tykkään kivoista vaatteista ym, mutta tietyssä mielessä on oppinut hyväksymään sen että tällainen minusta nyt tuli.

color book

Jaa, näistä Hollywood-tapauksista tulee mieleen, että kuvien muokkaaminen ja kauneusleikkaukset ovat myös taitaneet yleistyä..

Vierailija(Ei varmistettu)

Kun olin kolmekymppinen, surin rumaa ulkonäköäni, vaikka valokuvien perusteella olinkin ihan nätti. Nyt kuusvitosena totean usein peiliin katsoessani, että olenpa kaunis. Olen pysynyt hoikkana, ja osaan arvostaa sitä nyt, kun se ikäluokassani alkaa olla harvinaista. Olen siis huomattavasti itsevarmempi ulkonäköni suhteen nyt vanhana kuin olin puolet nuorempana.

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen