Jalkapallohuumaa

Tällä viikolla Vietnam meni sekaisin jalkapallosta. Tiistaina Vietnam voitti Qatarin Aasia cupin nuorten semifinaalissa ja nousi näin ensimmäistä kertaa maan jalkapallohistoriassa finaaleihin. Me emme Nguyenin kanssa yleensä ole juurikaan kiinnostuneita urheilun seuraamisesta, mutta tällä viikolla jalkapallohuuma imaisi meidätkin mukaansa. Peli oli edelleen käynnissä, kun pääsin töistä tiistaina ja normaalin viiden ruuhkan sijaan kadut olivat täysin autiot, sillä kaikki olivat katsomassa peliä. Me katsoimme pelin lopun kotona ja sen ratkettua lähdimme ajelemaan kaupungille ihmettelemään meininkiä. Ajamisesta ei tosin tullut juuri mitään, sillä kadut olivat aivan tukossa autoista, moottoripyöristä ja Vietnamin lippuja heiluttelevista ihmisistä. 

Joka paikassa oli Vietnamin väreihin pukeutuneita ihmisiä huutamassa kuorossa "VIETNAM VO DICH!" ("Vietnam voittoon!"). Monet olivat ottaneet kotoa mukaan kattiloita ja kauhoja ja paukuttivat niillä rytmiä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt vietnamilaisia niin riehaantuneina ja iloisina kuin tiistaina! Sitä meininkiä oli tosi hauska katsoa, tosin skootterin selässä välillä hieman pelotti!

Eilen lauantaina pelattiin cupin finaali, Vietnam vastaan Uzbekistan. Me olimme ystäväporukalla ravintolassa katsomassa peliä screeniltä ja ravintola oli täynnä Vietnamfaneja lippuineen ja torvineen ja tunnelma oli korkealla koko pelin ajan. Harmillisesti peli päättyi Uzbekistanin jatkoajalla tekemään 2-1 voittomaaliin, mutta lyhyen pettyneen hiljaisuuden jälkeen huuto ja kannustus alkoi uudestaan. Toinen sijakin on Vietnamille historiallinen voitto ja ihmiset ovat ylpeitä joukkueestaan. Tiistain tapaan kadut täyttyivät taas juhlivista ihmisistä ja bileet olivat jatkuneet aamuun asti. Videoita juhlinnasta voi nähdä mun Instagram-tilillä, @lindajokine. 

Jalkapallopelien välipäivät käytin sopivasti sairastamiseen. Mun pitkittynyt flunssa yltyi niin pahaksi, että jouduin olemaan pari päivää pois töistä, mikä tietysti harmittaa kovasti, sillä täällä kaikki poissaolot ovat aina palkattomia. Jouduin kuitenkin itse hankkimaan itselleni sijaisen ja lähettämään tälle tuntisuunnitelmat. Nyt olo alkaa onneksi olla parempi, joten toivottavasti tuossa oli koko loppuvuoden poissaolot! Eilen lauantaina olo oli jo sen verran hyvä, että pääsin oppilaitteni järjestämään uuden vuoden juhlaan. Niin kuin Suomessa juhlitaan pikkujouluja, Vietnamissa useat tahot järjestävät uuden vuoden juhlia ennen vietnamilaista uutta vuotta. Oppilaitteni juhlissa syötiin, juotiin ja palkittiin hyvin menestyneitä oppilaita. Pointsit oppilaille myös opejen kutsumisesta ja viinin tarjoamisesta! Näitä juhlia on luultavasti tulossa monta lisää seuraavien viikkojen aikana, sillä vietnamilainen uusi vuosi on ihan pian!

Linda

 

 

Kommentit

Piiuska (Ei varmistettu)

Hei Linda! Kommenttini ei liity jalkapalloon mutta siis kiitos ensinnäkin todella mielenkiintoisesta blogista! Löysin sen joulukuun lopussa kun etsin Vietnamista tietoa. Kävin juuri ensimmäistä kertaa Aasiassa 3 viikon reissulla ja olin Hong Kongissa, Saigonissa, Bangkokissa ja Ao Nangissa ja vielä Dohassa. Nha Trangiin oli myös tarkoitus mennä mutta sää näytti liian sateiselta. Vietnamissa viehätti erityisesti ruoka..niin hyvää ja tuoretta juuri niin kuin olet kertonutkin! Osaatko sanoa, mikä tuo ruoko tai vihannes on tuossa Morning gloryssä? Ja kastike on siinä sitruunaa ja mitä muuta? Sitä oli hotellin aamupalalla Saigonissa ja ravintolassa myös ja Thaimaassa annos oli samanniminen ja yhtä hyvä siis Krabilla kuin Saigonissakin.

Moikka ja kiitos kivasta kommentista! Morning glory on sen kasviksen nimi, toiselta nimeltään water spinach :) Ja sitä kokataan eri tavoilla, me tilataan morning glory aina valkosipulin kanssa keitettynä, joten en ole varma miten millaisella kastikkeella sitä muualla tarjoillaan. Mutta se on kyllä niin herkkua!! 

anniinaw (Ei varmistettu)

Hei Linda! Ja ensinnäkin kiitos mahtavasta blogistasi! Täältä löytyy niin paljon mielenkiintoisia vietnam-juttuja kulttuurista ja tavoista, joita on muuten tosi vaikea löytää varsinkaan suomeksi. :D
Olemme tällä hetkellä vanhempieni kanssa Huessa, ja tarkoituksena suunnata Tet-juhlan viettoon Nha Trangiin. Olisiko sinulla antaa vinkkejä mille alueelle suunnata ja missä majoittua, koska emme halua pahimpien turistihotellien keskelle...myös muita vinkkejä nha trangista ja lähialueista otetaan vastaan! Kiitos jo kovasti :)

Hei ja kiitos ihanasta kommentista! :) Tervetuloa Nha Trangiin! Täällä sopivasti kylmä tuuli alkaa hiipumaan ja ensi viikolla pitäisi olla tosi hyvät kelit. Majoituspaikkoja täältä löytyy ihan joka lähtöön. Budjettimatkailijoille suosittelen aina Min hostellia. Se on joen varressa ihanalla rauhallisella paikalla, parin kilometrin päässä turistikeskuksesta. Jos haluaa hieman laadukkaamman hotellin, niin pahin turistialue on central parkin ja Sheraton hotelllin välillä, joten sen ulkopuolelta löytyy mukavia paikkoja. Nha Trangin vieressä on myös toinen ranta, Hon Chong, mikä on Nha Trang beachia rauhallisempi alue ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Suosittelen ehdottomasti käymään joku päivä Long Beachilla (Bai Dai vietnamiksi) ja siellä The Shack ravintolassa. Ajomatka sinne on upea ja biitsi tosi kiva. Taksikuskin kanssa voi tehdä sopimuksen edestakaisesta matkasta n. 20 dollarilla. Toinen kiva päiväretki on Ba Ho vesiputouksille. Sinne kannattaa ottaa hyvät kengät mukaan, koska reitti itse putoukselle on haastava!

Jos snorklaus/sukellus tai retket Nha Trangin lähialueille (täällä on esim. vesiputouksia, hienoja temppeleitä ja kaunista maaseutua) kiinnostaa, niin mulle voi laittaa sähköpostia jokinenlindak (at) gmail . com ja voidaan järkätä jotain. :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.