Ladataan...
Lindalauriina

Moi, mitä vanha ystävä? Mitä siulle kuuluu? On mennyt aika pitkään kun on viimeksi juteltu. Sori, kun en oo pitänyt yhteyttä. On ollut aika kreisi kevään loppu. Ei se nyt sinänsä ole mikään selitys, mutta tiedäthän, näin se arki vie mukanaan. 

Huhtikuu meni ohi ihan silmänräpäyksessä. Irtisanouduin pitkäaikaisesta työpaikastani, ja vaikka olin miettinyt lähtemistä jo vuosia, viimeiset työvuorot ja tavaroiden palauttaminen tuntuikin käyvän todeksi vähän jopa liian äkkiä. Lähtöä en kuitenkaan ehtinyt juurikaan prosessoimaan, sillä Rentin viimeiset treenirypistykset lähtivät käyntiin saman tien. Seuraavat kolme viikkoa elin ja hengitin Renttiä. Elettiin työryhmän kanssa sellaisessa kuplassa, että kaiken muun tekeminen tuntui ainakin omasta mielestä jopa turhalta. Touhuiltiin kyllä meidän yrityksen uusia nettisivuja kovalla tohinalla siinä sivubisneksenä. 

Musikaalissa mukana olo oli kyllä jotain mitä ei voi oikein selittää. Se oli rankkaa ja superjännittävää ja samalla siisteintä ikinä. Joka päivä treeneissä tuntui siltä, ettei haluaisi olla missään muualla kuin siinä. Joka päivä koin ylitsepursuavaa ylpeyttä meidän jokaisesta näyttelijästä ja ylitin itsenikin päivittäin. Näytökset olivat rankkoja rupeamia, ja muistuttelin itseäni useaan otteeseen, että muista nyt nauttia tästä, tämä on hetkessä ohi. Ensimmäiset kolme näytöstä meni vähän jännittäessä ja suorittaessa, mutta viimeisistä kolmesta pystyi jo nauttimaan. Viimeinen näytös tuli eteen aivan liian äkkiä. 

Rent keräsi hyvää palautetta niin yleisöltä kuin medialtakin. Keskisuomalainen kehui esitystä koskettavaksi ja käännöstä tuoreeksi. Roolit olivat kuulemma samaistuttavia ja tarina herätti tunteita. Saatiin luotua jotakin sellaista, joka tuntui yleisössä kyyneliksi asti. Ja haikeuden kyyneleiksi se muuttui työryhmälläkin projektin loppuessa. Ympärillä olevista ihmisistä oli tullut käsittämättömän tärkeitä ja rakkaita.

Kun Rent oli haudattu, suunnistin Joensuuhun kolmeksi päiväksi. Ensimmäisenä päivänä lilluttiin spassa, toisena vietettiin ukin hautajaisia ja kolmantena juhlittiin äitienpäivää. Neljäntenä päivänä olin jo matkustanut takaisin Jyväskylään ja sieltä Helsinkiin, ja olin valmiina kouluttautumaan uuteen työhöni. Aloitin tarjoilijan työt uudessa ravintolassa, joka avataan Jyväskylään ensi viikolla. Koulutus kesti viisi päivää ja sitä seurasi vielä kolme harjoitteluvuoroa, yksi Helsingissä ja kaksi Tampereella. Tulevana maanantaina alkaa työt meidän omassa toimipisteessä.

 

Kevät on siis ollut yhtä muutosta, ja minä sopeudun melko hitaasti muutoksiin. On siis ollut vähän rankkaakin. Kun arki alkaa tasaantua ensi viikosta alkaen, voisin kuvitella, että meille jäisi myös enemmän aikaa. Olisi mukava jutella useammin. On ollut ikävä.

Ladataan...

Ladataan...
Lindalauriina

Edellisestä kirjoittelusta on taas kulunut aikaa. Ja mitä minä sitä selittelemään. Ehkä on nyt vain myönnettävä itselleen, ettei minusta ihan vielä tule sellaista bloggaajaa, joka ehtisi postailla useamman kerran viikossa. Arki on imaissut mukanaan ja vapaa-aikani olen käyttänyt palautumiseen ja lepoon. Hassua, että on sellainen olo, että pitäisi pyydellä anteeksi. Ehkä anteeksipyynnön sijaan vain kiitän: kiitos teistä jokaikiselle, jotka luette postauksiani pitkistä postausväleistä huolimatta. Ehkä jossain kohtaa lähitulevaisuudessa saan rakennettua itselleni sellaisen arjen, johon myös säännöllinen kirjoittaminen mahtuu.

Mutta sitten siihen, mistä  tulin teille kirjoittamaan! Olen tässä jonkin aikaa fiilaillut kaikkea luonnollista. Luonnonkosmetiikkaa, luonnollisempaa meikkiä ja nyt viimeisimpänä luonnollista hiusväriä. Olen selaillut instaa ja löytänyt upeita naisia, jotka kantavat omaa alkuperäistä hiusväriään pää pystyssä. En ole törmännyt yhteenkään kuvaan, josta olisin ajatellut ettei oma väri sovi kantajalleen. Kuvia katsellessa tuli sellanen fiilis, että ehkä miunkin oma väri vois olla kaunis. 

Olen aloittanut hiusten värjäämisen 12-uotiaana. Siihen aikaan oli pop värjätä tukka alta eriväriseksi kuin päältä, ja miun tukasta tulikin sellainen alta vaalea-päältä tumma -kammotus, mistä ei onneksi taida olla enää yhtään kuvaa missään. Samoihin aikoihin tukan värjäämisen kanssa alkoi perusteiniangstit ja aloin värjäämään kerta kerralta tummemmaksi. Sävy vaihteli lämpimän ruskeasta mustanruskeaan ja värjätä piti aina, kun juurikasvu pilkotti. Mittaakin haettiin, pitkästä poikatukkaan ja takaisin.

2012 kyllästyin tummaan kuontaloon ja aloin vaalentamaan. Onneksi maltoin tehdä vaalennuksen asteittain ja suurimmaksi osaksi kampaajalla, en tiedä missä kunnossa tukka olisi ollut kotivaalennusten jälkeen :D Vaikka sain paljon kehuja tuosta lämpimän keskiruskeasta väristä, en ollut itse tyytyväinen. Tähtäsin ihan blondiin, joten vaalensin vielä lisää.

Saavutin lopulta platinablondin ja tykkäsinkin siitä kovasti ihan jonkin aikaa. Jossain vaiheessa ihan koko pään blondius alkoi ahdistaa ja tykkäsin väristä aina eniten silloin, kun juurikasvu oli ehtinyt jo kasvaa kehystämään kasvoja. Koko tämän kuuden vuoden blondiajanjakson ajan olen kokenut olevani enemmän brunette, mutten ole uskaltanut lähteä muuttamaan hiuksia radikaalisti katumuksen pelossa. Ruskeasta takaisin vaaleaan kun on aika pitkä matka. 

Sain eilen äidiltäni kuvia niiltä ajoilta, kun en ollut vielä ajatellutkaan hiusten värjäämistä. Enkä näköjään laittamista, mutta se ei nyt ole pointti. Yllätyin, koska muistin oman värin olevan paljon vaaleampi! 

Miun silmään tuo oma väri näyttää potentiaaliselta. Sieltähän voi kasvaa ihan minkä vain väristä tukkaa nyt kaikkien näiden värjäysvuosien jälkeen, eikä lopputulosta pysty ennustamaan minkään viiden sentin juurikasvun perusteella. Mutta kiinnostaisi silti kokeilla. 

Miltä tämä teidän silmään näyttää? Onko teillä kokemusta omaan väriin palaamisesta?

Ladataan...
Lindalauriina

Tein viime viikolla uskomattoman löydön vintagekirppikseltä, nimittäin aidot Levikset, miulle sopivassa koossa! Olin jo pitkään toivonut törmääväni tällaisiin täydellisen rentoihin korkeavyötäröisiin momjeansseihin ja kotiutinkin nämä yksilöt saman tien melko huokeaan 16 euron hintaan. Farkuissa on tuommoinen vaalea kivipesu, ja muotoilu haiskaltaa kasarilta. I love it!

Viime viikko meni tiiviisti musikaalihommissa, sillä treenejä oli jopa neljänä päivänä. Projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että työryhmä tiivistyy ja treeneissä on ihan älyttömän kivaa. Oli meillä kivaa aiemminkin, mutta nyt ollaan jotenkin päästy oikein tekemisen makuun. Päivittelen joka päivä itsekseni, miten kivojen tyyppien kanssa saankaan tuota hommaa tehdä. Ihan huippua! Eilen vietettiin porukalla välikaronkkaa ja voi että, oli hauskaa! Tanssittiin ja laulettiin karaokea koko ilta.

Tämän viikon kalenteri näyttää lähes identtiseltä viime viikkoon verrattuna. Neljät treenit musikaalia, vähän töitä, vähän opetusta, treeniä ja vapaa-aikaa. Alan pikkuhiljaa tottua tähän rytmiin. Enää kaikki vapaa-aika ei mene sängynpohjalla vaan halu tehdä asioita ja kokeilla uusia juttuja alkaa palata. Kaamosmasennuksesta kevättä kohti?

 

Ladataan...

Pages