Jos jäisin, en ikinä lähtisi

Long Story Long

 

En ikinä ymmärtänyt kuinka jotkut palaavat samoihin kohteisiin kerta toisensa jälkeen. He suunnittelevat jo paluulennolla seuraavaa matkaa tuttuihin nurkkiin.

Kunnes tavallaan ymmärsin. Kun olet kaukana kotoa, paikassa josta et tiedä mitään ennen ensi kertaa. Sitten hiljalleen opit paikallisen rytmin ja edellytykset huolettomaan elämään: mistä ostaa eväspähkinät, missä kuppilassa on hyvännäköinen baarimikko. Osaat ehkä opastaa jo muita turisteja vaikka hetki sitten olit itsekin yksi kyselijöistä. Päiviisi astuu ihmisiä, jotka antavat merkityksen kaikille niille vaelletuille kilometreille.

Ja sitten lähdet.

Istut tunteja junassa, bussissa, veneessä ja lentokoneessa. Mietit tunteja olisiko sittenkin pitänyt jäädä. Kohta olet taas uudella asemalla, etkä edes tiedä mistä ovesta pääset ulos, mihin suuntaan lähteä.

Kuinka monesti olenkaan asettunut ja sitten riuhtaissut itseni irti. Jos jään, en saa tietää minkälainen seikkailu toisaalla odottaa. Mutta toisaalta onko se sittenkään kaiken menetyksen arvoinen?

Kun haluaa lähteä ja jäädä. 

En kaipaa, koska olen päättänyt niin. Jos kaipaisin, kiintyisin. Jos kiintyisin, en pystyisi lähtemään. Lähtiessä haalin ajatuksiini kaiken sen mitä paikka on minulle antanut. Ja aina totean, että vaikka jäisin enkä ikinä lähtisi, vaikka palaisin takaisin uudestaan ja uudestaan, en siltikään tavoittaisi sitä kaikkea mitä haluaisin. Siksi tämä riittää. Siksi voin jatkaa matkaa.

 

Share

Kommentoi