Ladataan...
Looking for...

Suurimmalle osalle ihmisistä näytän terveeltä kaksikymmentä jotain, nuorelta naiselta. Olen juuri näillä päivillä valmistumassa ja valitettavasti menen kortistoon. Sieltä kuitenkin haluan pois ja töihin. Eli en ole edes syrjäytymässä. Minulla on hyvä parisuhde, jossa on toki omia ongelmiaan, mutta periaatteessa kaikki on hyvin. Lisäksi olen perustanut aktiivisen harrastaja ryhmän alueelleni. Jotenka, kuka olisi uskonut, että olen sairastanut ja jälleen sairastunut masennukseen? Harva. Todella harva. 

Kun aloin puhua masennuksesta, moni järkyttyi. Kun vielä olin sinkku ja elin pienessä maailmassani, kukaan ei epäillyt ettenkö voisi olla sairas. Jostain syystä moni on perustellut uskoaan terveydestäni miehelläni: kun sulla on niin hyvä parisuhdekkin. Uskokaa pois, vaikka minulla olisi maailman paras, ei se olisi este masennukselle. Mieheni kuitenkin voi olla hyvin suuri tuki kun alan puhumaan enemmän asioista, mutta en aio purkaa niitä hänelle. Hänen ei tarvitse joutua kohtaamaan esimerkiksi sitä, mitä tunteita raiskaus jätti minuun ja miten huono itsetunto minulla on. Olisi oikeastaan väärin laittaa ne mieheni niskaan ja olettaa, ettei suhde kärsisi. Hän on todellakin puolueellinen kaikkeen mitä sanon. Osa näistä voi tuntua hänestä täysin epäreiluilta tai hölmöiltä, jolloin hän myös saattaisi tehdä hallaa minulle sanomalla niin. On siis viisaampaa kääntyä jälleen depressio hoitajan puoleen, joka on ollut kanssani ensimmäisestä pilleristä lähtien. Ihana hoitaja, nimittäin otti minut jälleen asiakkaakseen vaikka nykyään on keskittynyt väkivaltaisiin miehiin. Hän myös totesi, että kanssani puhuminen on aina ollut ilo, sillä en tappele todellisuuden kanssa ja ymmärrän oman parhaani.

Yksi asia, jonka epäilemme nostaneen masennuksen pintaan on juuri parisuhde. En ole ollut pitkässä suhteessa, johon olen sitoutunut näin suurella tavalla. Kun lopetin terapiani, olin täysin sinut itseni kanssa. Olin käsitellyt tunteet niin, että käytännössä olisin voinut elää loppu elämäni onnellisena, jos olisin kokenut vain lyhyitä suhteita. Kokin kanssa olemme lisäksi joutuneet keskustelemaan jo nyt aiheista, jotka moni pariskunta saa sivuuttaa. Lisäksi minä en luota helposti ihmisiin, sillä kun isä on ollut alkoholisti ja eksät tehneet kaikkensa murtaakseen minut, on aika luonnollista rakentaa puolustusjärjestelmä. Olen siis jatkuvassa ristiriidassa itseni kanssa ja jotkin kokin teot saavat päässäni isomman merkityksen kuin olisi tarvetta. Esimerkiksi torjutuksi tuleminen on minulle todella kova paikka. Se menee tunteisiin, vaikka järki sanoisi mitä. Lisäksi otan syyllisyyttä itselleni enemmän, kuin tarvitsisi. Tämän vuoksi puhun hoitajalle, enkä miehelleni, jottei hän ala varomaan tai loukkaannu ja minä tunne syyllisyyttä. 

Lisäksi taustalla on pelko tulevasta. Olen aina ollut hyvä tyttö ja saanut taiteiltua itselleni koulupaikan sekä työharjoitteluja. Olen todella surkea kuulemaan, etten saanut jotain. Haluan myös äidiksi niin, että sattuu. Ette voi kuvitella miten syövää on katsoa raskaana olevia naisia ja tiedostaa, että sinulle se ei ole mahdollista vielä hetkeen. Lisäksi masennukseni on iso riski raskauden jälkeiseen masennukseen. Lisäksi en voisi olla hyvä äiti, jos jätän käsittelemättä omia traumojani ja vahingossa siirrän pelkojani lapseen. Moni sanoo minulle, että olisin hyvä äiti, mutta tiedän vielä itsekkin, etten olisi. Perhe on kuitenkin minulle asia, jonka haluan enemmän kuin mitään muuta. Erityisen tärkeää minulle on se, että perheeni olisi hyvinvoiva ja turvallinen. 

Tällä hetkellä masennus näyttäytyy syömisenä, mitään saamattomuutena sekä ajatuksina. Kaverina ovat myös haluttomuus ja ihon nyppiminen sekä asioiden suurentelu. Tämä on rankkaa, sillä pääni on hyvin looginen ja systemaattinen, mutta tunteeni eivät. Pääni hillitsee kuitenkin niin vahvasti, etten näytä edes 25% siitä, mitä pidän kurissa. Lisäksi minun epäillään olevan erityisherkkä. Kun kuulin sen, olin paiskata pääni pöydän läpi ja ulvoa: miksi minä? Tajusin kuitenkin, että olen koko ikäni jollain tavalla tiennyt asian ja kääntänyt sen jopa hyödykseni. Minusta ei ikinä tule juhlien keskipistettä, mutta haluaisinko edes olla? En. 

Näillä eväillä on nyt jatkettava. Minä olen tehnyt itselleni tavoitteen: mielen rauha. Se on ehkä simppelin kuuloinen, mutta tiedän ulvovani matkalla sinne kuin tapettava. 

Share

Ladataan...
Looking for...

Jossain tänään jymähti takaraivoon. Tää ei ole normaalia. Miten sä taas olet tässä pisteessä? Koska sä viimeksi olit aidon onnellinen? 

Olin juuri tajunnut, etten valmistu tällä viikolla ja aloin itkemään. Nyrkki puristui kurkkuun ja halusin kiljua. Sitten tuijotin seinää puolituntia, tunnin. Pää kävi läpi asioita ja yhtäkkiä tulin ajatelleeksi: "olenko mä masentunut? Taas!" Yllättäen aloin kysymään itseltäni niitä testin kysymyksiä, joissa tiedustellaan omaa onnellisuutta ja ajatuksia. Tajusin, että vaikka kaikki näyttää hyvältä, kaikki ei ole hyvin. Jossain vaiheessa on yksi lonkero hivuttautunut päähäni ja nyt kun havahduin, on siellä mustekalojen bileet. 

Masennus. En ikinä ole ollut itsetuhoinen tietoisella tasolla, tiedostomatta kyllä. Jätän asiat hoitamatta. En avaa kirjekuoria. En juuri toivo mitään. En pyydä mitään. Syön salaa roskaruokaa. En liiku. En välitä. Tuijotan netflixiä silmät lasittuneina. Nauran, mutta se ei tule syvältä sisimmästä. Ilo on hyvin hetkellistä. 

En ole antanut itseni edes ajatella asiaa, mutta nyt kun portit aukesivat, pääsi päähäni oikea tsunami. Olen kieltänyt jälleen kerran itseltäni masennuksen mahdollisuuden. Olen väittänyt olevani normaali. Olen väittänyt olevani kunnossa. Olen pärjännyt, mutten elänyt. Koska kaikki näyttää olevan hyvin, kun se ei ole. "Muilla on asiat huonommin", on lempi ajatukseni kun jokin mene väärin.

Epäilen, että suoritin hoidot ja hetken ehkä tuntui hyvältä, mutta taannuin. Enkä myöskään uskaltanut pyytää juttelua isompaa apua. Mies oli jotain ihanaa ja uutta. Nyt kun se on viemässä johonkin, kyseenalaistan itseni. En tavallaan vieläkään usko olevani kaunis sekä asioiden arvoinen. Vastoinkäymiset otan näennäisesti helposti vastaan, mutta kun kukaan ei näe kaivaudun sänkyyn ja nukun. Voi miten rakastankaan peittoani. Sen alle piiloutuminen tekee niin hyvää. 

Varasin lääkärin ajan huomiselle viikkoja sitten astman ja allergioiden takia. Taidan joutua puhumaan tästäkin. Vihaan sitä. Vihaan naamion riisumista ja tunnen epäonnistuneeni jälleen. Olin niin varma, että olisin parantunut. Olin niin varma, että en enää ikinä. Tässä sitä taas ollaan. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Looking for...

Olen itse suuri videopelien rakastaja ja pelaan aktiivisesti, mutta harvoin mainostan sitä. Olen joutunut todistelemaan itseäni liian usein, sillä olen muka pelannut vääriä pelejä (jos ne ovat pelejä niin eivätkö ne muka ole silloin oikeita?) tai olen ollut liian huono niissä, vaikka pidän niiden pelaamisessa. Yllättäen Kokin myötä suostuin myös pelaamaan sotapelejä kuten Battlefield 1 ja olen kehittynyt siinä todella hyväksi. Pelityylini on varovainen, mutta kuolettava ja kun ammun, osun todella suurella prosentilla. Pidän siitä, että kokki on ohjeistamassa minua välillä ja nykyään istuu enemmän hiljaa ja ottaa lähes muistiinpanoja. Pelaamme yhdessä niin, että hän vahvistaa minun peliäni ja minä hänen. Se on kivaa.

Mistä en pidä? Pelaajien puheesta ja siitä huudosta, minkä peli saa aikaan yleensä rauhallisessa miehessäni! Istuin sohvalla ja luin twitteriä sekä muuta sosiaalista mediaa. Säikähdin todella kun kokki huusi: "VITUN HOMO!!!!" Tuijotin hänen niskaansa järkyttyneenä. Jotenkin olen alkanut kerta kerran jälkeen huomaamaan tätä enemmän. Lisäksi juttelin asiasta muiden tyttöjen kanssa ja he vahvistivat kokemukseni. Miehet ovat uskomattoman rasistisia ja seksistisiä pelatessaan! 

Peleissä ei ole mielestäni mitään ongelmaa ja kilpailuhenkisyys on vahvaa, jotenka tunteet ymmärrän kyllä. Niiden ilmaisu kuitenkin on kaukana hyvästä! Itse sihahdan välillä ärtyneenä ja palaan pelaamaan päättäväisempänä ja keskittyneempänä. Tunnen suurta tyydytystä kun saan napattua jonkun toisen pelaajan. En kuitenkaan villeimissäkään tunne kuohuissani huuda vitun homo tai saatanan mulkku. Nämä molemmat kuuluivat eilen olohuoneessamme. Lisäksi näppiksen heittäminen, hiiren paukuttelu ja muu kuuluvat kokilla peliin. Se on aika pelottavaa. 

Koetin eilen jutella hänen kanssaan eilen heti pelin jälkeen asiasta, mutta hän ei ymmärtänyt, mikä ongelmani oli. Hän totesi, että peli on turvallinen tapa purkaa agressiota, koetin kuitenkin selittää, miksi minusta tuntuu pahalta kun hän käyttää niin karmeaa kieltä. Esimerkiksi homoksi haukkuminen on todella, todella, kamala tapa! Homoudessa ei ole mitään vikaa ja se ei saisi kuulua haukkumasanastoon milloinkaan! Muut haukkumasanat ovat myös hyvin sekstisiä ja usein naisiin tai alapäähän liittyviä. Vittu sanaa olen aina vihannut, koska se on vain vulgaari ja alentava. Lisäksi miehen sukupuoli elimistä ei löydy mitään vastaavaa. Mulkku ei vain ole tarpeeksi vahva ja se on ainoa, minkä keksin. Naisesta löytyy montakin halventavaa, miehestä ei. Ongelmani sanojen kanssa on se, että kun niitä viljelee pelissä, missä muualla? Ruudulle huutaminen on tottakai eri asia kuin ihmiselle, mutta se on ensimmäinen askel. Eikä haittaisi vaikka hän karjuisi häviötään, mutta siihen vain ei kuulu muiden haukkuminen. Erityisesti kun fyysistä haittaa ei tapahdu ja heräät henkiin kymmenen sekunnin päästä. 

Lisäksi kokki ei tiedä, millaista on oikeasti pahimmillaan olla ainoa nais pelaaja. Laitoin kerran mikrofonin päälle jutellakseni tiimin kanssa - ei mennyt hyvin. Eräs kehoitti näyttämään tissit, toinen tiukkasi minulta peli infoa ja minua mollattiin kun en tiennyt lyhenteitä. Olen pelannut yksinpelejä tämän takia. Lisäksi sama kieli kuului muille pelaajille, tosin englanniksi ja ymmärrän sitä amerikkalaisten tv sarjojen takia hyvin. Seksismi on oikeasti ongelma pelatessa ja vie kyllä osan hauskuudesta. En siis ole avannut mikrofonia tämän episodin jälkeen saatikka kuunnellut puheita. 

Aion nostaa asian vielä pöydälle, mutta tänään aion harjoitella hieman lisää snaippaamista. GG

Share
Ladataan...

Pages