Ladataan...
Looking for...

Kun vuosi vaihtui 2018 koin ehkä elämäni yhden ihanimmista hetkistä. Kokki nouti shampanjaa ja kun kello oli 00.01 hän kysyi: "mennäänkö tänä vuonna kihloihin?" Minä olin pakahtua riemusta. Oli ihanaa, että mieheni varmisti minulta, että vastaus olisi kyllä, kuitenkaan kosimatta. Olen ollut hyvin selvä siitä, kuinka vihaan merkkipäivinä kosivia ihmisiä. Sen verran pitää vaivautua kalenteriin merkkaamaan vain meille tärkeät päivät. Mummoni, isäni ja Kokin siskonlapset ovat kyselleet jo pitkään sormusten perään. Mummo on kyllä tässä ollut kampanjapäällikkönä alusta lähtien. Koska hän on jo yli 90 sekä rakkaimpia sukulaisiani, pyysin Kokkia ottamaan mummoa vähän huomioon. Miestä ei onneksi tarvinnut paljoa suostutella. Tuntuu varmaan hölmöltä, että oikeasti haluan mummoni mukaan kosintaan! Minua ei haittaa kuitenkaan jakaa, sillä on ollut ihanaa kuulla Mummon reaktiosta sormuksiin ja kuinka innoissaan tuo on tuputtanut Kokille sormusten kuvia, jotka on huolella leikattu lehdestä. On ollut ihanaa kuunnella muisteluita vaarin kosinnasta, omista sormuksista ja kuinka häät menivät. Lisäksi hän on osannut painostaa sanoilla: "Ainoa asia, mitä enää odotan on teidän kihlat". Lyön pääni vetoa, että kyllä kohta puhe muuttuu häihin tai vauvaan!

Olisimme jo varmaan kihloissa, elleivät suomessa sormukset maksaisi jalkaa sekä kättä. Niimpä päädyimme tilaamaan sormukset lopulta netistä. Minun ensimmäiseni oli titaania ja kolho kuin hautuumaa. Luojan kiitos se oli aivan liian iso! Kokki katsoi ilmettä kun sovitin sitä ja totesi: "ei, tätä sä et pidä. Sä ansaitset jotain kaunista". Niimpä etsimme toisen ja pian hopeinen sormus sinisellä korukivellä oli valittu. Se on niin näköiseni! Nyt odotan sen saapumista innolla. Ihanaa, että mies ymmärsi minun vaatimattomuuteni päälle ja sanoa myös stopin, kun tajusi etten oikeasti ollut iloinen sormukseen. Hän osaa opettaa, että on täysin oikein haluta kauniita asioita.

Olemme päättäneet pitää kihlajaisjuhlat ja moni odottaa vain päivämäärää. Aiheuttaisin varmaan sydänkohtaus alloon, jos vitsailisinkin ei:stä. On ihanaa kuulla, kuinka molempien suvuissa asiaa odotetaan. Teknisemmät nuoret ovat kuulemma aina tarkistaneet kuvistani, ettei ole uusia sormuksia tullut ja raportoivat edelleen. 

Jos sormukset ovat täällä ennen äitienpäivää, uskon kihlajaisten olevan sen lähellä mummon riemuksi. Olen pyytänyt, että kokki tekisi jotain vähän romanttista. Tiedän kyllä tismalleen mikä sormus minua odottaa eikä se ole spontaani yllätys. Oikeastaan olen tyytyväinen siitä. Minusta oli Kokilta ihana veto varmistaa, että olen valmis. Hän tietää, että stressaantuisin liiaksi yllätyksistä ja kun olen neuvomassa hän saa hetkestä meille helpomman. Mieheni ei ole kovinkaan hyvä yllätyksissä tai suunnittelussa... 

Isältäni kokki ei pyydä kättä ja mummon siunaus sormuksille pitää saada. Oikeastaan sen jälkeen pitää vain miettiä, koska me haluamme käydä maistraatissa. Minulle kihlat todellakin nimittäin ovat lupaus naimisiin menosta. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Looking for...

Viime kerrasta on liian kauan, mitä teille kuuluu?

Minä ja kokki olemme yhä onnellisesti yhdessä. Muutimme omakotitaloon, jossa on puutarha. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tekisin sillä. Olemme muuttaneet elämäämme huimasti. Kokki ei ole enää kokki, sillä hän päätti vaihtaa alaa minun ja meidän tulevaisuutemme sekä oman mielenterveytensä vuoksi. Ravintola-ala ei sovi, jos haaveilee suhteellisen selvästä työyhteisöistä, kohtuullisesta palkasta sekä työajoista, jotka eivät aja kaikkia osapuolia hulluiksi. Lisäksi tällä alueella fiinein ravintola on s-ryhmän ketju. Minä sain vakituisen työn, mutta lähdin muutaman kuukauden päästä kun pomoni heitti minua kohti mukin. Luonnollisesti työkkäri rankaisti tästä törkeästä koeajan lopetuksesta karenssilla. Olisi kuulemma pitänyt antaa liiton tms. tulla työpaikalle ja sotvia asia. Minä en ole ollut ikinä ylpeämpi kun pystyin kerrankin asettamaan oman mielenterveyteni ykköseksi. 

Luonnollisesti tosin masennuin uudelleen, sillä suorittajana tunnuin epäonnistumista ja jatkuvat takaiskut työnhaussa olivat hurjia. Olen yhä työtön ja harkitsen itse amikseen lähtöä. En sovi bisnes maailmaan. Oli kamalaa tuhlata sen opiskeluun kolme vuotta vain huomatakseen, että olen täysin väärällä alalla. 

Lätinät sikseen, sillä otsikkohan on oikea clickbait queen. Istuin hetki sitten pöntöllä tikku kädessä ja ensimmäistä kertaa elämässäni rukoilin kaikilta jumalilta maailmassa kahta viivaa. Kyllä, kahta. Jos joku ei tiedä, mitä se tarkoittaa suomennan tässä: kaksi viivaa = raskaana. En ole saanut edes hyvin tarkalla katseellani kuin yhden. Myönnän, että tein testin tosin ennen kuin edes kuukautisteni piti alkaa. Mahdollisuus on siis yhä olemassa. Pelkään, että olen kuvitellut kaikki oireet. Me nimittäin päätimme jättää ehkäisyn. Epäilin yhä ehkä hieman omaa haluani, kunnes tosiaan tajusin pidättäväni henkeäni tikun yllä sillä viime päivinä nännini olivat tulessa ja koin päivittäin huimausta. Minä haluan tulla äidiksi. Olen aina pyöritellyt asiaa päässäni, mutta jokin siitä teki tänään konkreettista. 

Rakastuminen on saanut minusta esiin uusia puolia. Olen antanut itseni oikeasti jopa uskoa onneen ja pieneen perheeseen. Jotenkin tämä on saanut masennuksen katoamaan, kun on vihdoin myöntänyt että minun menestystäni tuskin koskaan mitataan rahassa tai omaisuudessa. Olen onnellinen kun voin mennä auttamaan läheisiäni, tehdä kotitöitä sekä rakentaa sujuvaa arkea. Työttömyys on, kiitos hallituksemme, tällä hetkellä uskomattoman stressaavaa. Minä en päässyt minnekkään aktiivimallissa todistamaan, että olen aktiivinen. Miksi? Työkkärin kaikki kurssit olivat täysi ja vapaaehtoistyö ei ole työtä. Luonnollisesti leikkuri heilahtaa. Olen leimattu huonoksi kansalaiseksi kun en pärjää vastavalmistuneen papereilla kilpaillessani 80 muun kanssa, joista varmasti osalla on jopa kokemusta.

Silti tässä kaikessa kaamoksessa päätimme, että lapsi on tervetullut. En usko, että koskaan on aika, jolloin voi sanoa: nyt, nyt on hyvä. Aina tulee olemaan jotain. Lisäksi haluamme vauvan tuntevan isomummonsa, olevan mahtavan perheemme ympäröivä ja meidän nuoria. Kaiken tämän sidoimme kun aloimme etsiä kihloja. Niistä lisää myöhemmin. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Looking for...

Suurimmalle osalle ihmisistä näytän terveeltä kaksikymmentä jotain, nuorelta naiselta. Olen juuri näillä päivillä valmistumassa ja valitettavasti menen kortistoon. Sieltä kuitenkin haluan pois ja töihin. Eli en ole edes syrjäytymässä. Minulla on hyvä parisuhde, jossa on toki omia ongelmiaan, mutta periaatteessa kaikki on hyvin. Lisäksi olen perustanut aktiivisen harrastaja ryhmän alueelleni. Jotenka, kuka olisi uskonut, että olen sairastanut ja jälleen sairastunut masennukseen? Harva. Todella harva. 

Kun aloin puhua masennuksesta, moni järkyttyi. Kun vielä olin sinkku ja elin pienessä maailmassani, kukaan ei epäillyt ettenkö voisi olla sairas. Jostain syystä moni on perustellut uskoaan terveydestäni miehelläni: kun sulla on niin hyvä parisuhdekkin. Uskokaa pois, vaikka minulla olisi maailman paras, ei se olisi este masennukselle. Mieheni kuitenkin voi olla hyvin suuri tuki kun alan puhumaan enemmän asioista, mutta en aio purkaa niitä hänelle. Hänen ei tarvitse joutua kohtaamaan esimerkiksi sitä, mitä tunteita raiskaus jätti minuun ja miten huono itsetunto minulla on. Olisi oikeastaan väärin laittaa ne mieheni niskaan ja olettaa, ettei suhde kärsisi. Hän on todellakin puolueellinen kaikkeen mitä sanon. Osa näistä voi tuntua hänestä täysin epäreiluilta tai hölmöiltä, jolloin hän myös saattaisi tehdä hallaa minulle sanomalla niin. On siis viisaampaa kääntyä jälleen depressio hoitajan puoleen, joka on ollut kanssani ensimmäisestä pilleristä lähtien. Ihana hoitaja, nimittäin otti minut jälleen asiakkaakseen vaikka nykyään on keskittynyt väkivaltaisiin miehiin. Hän myös totesi, että kanssani puhuminen on aina ollut ilo, sillä en tappele todellisuuden kanssa ja ymmärrän oman parhaani.

Yksi asia, jonka epäilemme nostaneen masennuksen pintaan on juuri parisuhde. En ole ollut pitkässä suhteessa, johon olen sitoutunut näin suurella tavalla. Kun lopetin terapiani, olin täysin sinut itseni kanssa. Olin käsitellyt tunteet niin, että käytännössä olisin voinut elää loppu elämäni onnellisena, jos olisin kokenut vain lyhyitä suhteita. Kokin kanssa olemme lisäksi joutuneet keskustelemaan jo nyt aiheista, jotka moni pariskunta saa sivuuttaa. Lisäksi minä en luota helposti ihmisiin, sillä kun isä on ollut alkoholisti ja eksät tehneet kaikkensa murtaakseen minut, on aika luonnollista rakentaa puolustusjärjestelmä. Olen siis jatkuvassa ristiriidassa itseni kanssa ja jotkin kokin teot saavat päässäni isomman merkityksen kuin olisi tarvetta. Esimerkiksi torjutuksi tuleminen on minulle todella kova paikka. Se menee tunteisiin, vaikka järki sanoisi mitä. Lisäksi otan syyllisyyttä itselleni enemmän, kuin tarvitsisi. Tämän vuoksi puhun hoitajalle, enkä miehelleni, jottei hän ala varomaan tai loukkaannu ja minä tunne syyllisyyttä. 

Lisäksi taustalla on pelko tulevasta. Olen aina ollut hyvä tyttö ja saanut taiteiltua itselleni koulupaikan sekä työharjoitteluja. Olen todella surkea kuulemaan, etten saanut jotain. Haluan myös äidiksi niin, että sattuu. Ette voi kuvitella miten syövää on katsoa raskaana olevia naisia ja tiedostaa, että sinulle se ei ole mahdollista vielä hetkeen. Lisäksi masennukseni on iso riski raskauden jälkeiseen masennukseen. Lisäksi en voisi olla hyvä äiti, jos jätän käsittelemättä omia traumojani ja vahingossa siirrän pelkojani lapseen. Moni sanoo minulle, että olisin hyvä äiti, mutta tiedän vielä itsekkin, etten olisi. Perhe on kuitenkin minulle asia, jonka haluan enemmän kuin mitään muuta. Erityisen tärkeää minulle on se, että perheeni olisi hyvinvoiva ja turvallinen. 

Tällä hetkellä masennus näyttäytyy syömisenä, mitään saamattomuutena sekä ajatuksina. Kaverina ovat myös haluttomuus ja ihon nyppiminen sekä asioiden suurentelu. Tämä on rankkaa, sillä pääni on hyvin looginen ja systemaattinen, mutta tunteeni eivät. Pääni hillitsee kuitenkin niin vahvasti, etten näytä edes 25% siitä, mitä pidän kurissa. Lisäksi minun epäillään olevan erityisherkkä. Kun kuulin sen, olin paiskata pääni pöydän läpi ja ulvoa: miksi minä? Tajusin kuitenkin, että olen koko ikäni jollain tavalla tiennyt asian ja kääntänyt sen jopa hyödykseni. Minusta ei ikinä tule juhlien keskipistettä, mutta haluaisinko edes olla? En. 

Näillä eväillä on nyt jatkettava. Minä olen tehnyt itselleni tavoitteen: mielen rauha. Se on ehkä simppelin kuuloinen, mutta tiedän ulvovani matkalla sinne kuin tapettava. 

Share

Pages