Ladataan...

Heeeeyyy!

Täällä ollaan taas, vaikka edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi jo toinenkin. En vain kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan ole löytänyt yhtään ylimääräistä hetkeä istuutua koneen äärelle, ja siksi meno somen vauhdikkaassa maailmassa on omalta osaltani ollut, noh, ei ihan niin vauhdikasta... Kesälomani jälkeen häntäni alla syttyi pikkuruisen kipinän sijaan massiivinen tulipalo, sillä uusi vuorotyö ja jälleen asteen verran tiukentunut preppi loivat yhdessä niin lyömättömän kombon, että pitkästä aikaa olen oikeasti saanut funtsata, miten saan tunnit päivissä riittämään! Muuttuneeseen arkeen totutteleminen on vienyt reilun viikon, mutta nyt, alun härdellistä selvittyäni, koen olevani jo aikas hyvin kartalla. 

 

 

Musta on ollut hauska huomata, miten viime aikoina sekä läheiset että puolituttavat ovat keskustelun lomassa aina kyseneet multa tästä fitnesstouhustani, ja olleet kiinnostuneita siitä, miten homma etenee. Siksi ajattelinkin päivittää teille nyt vähän kattavammin, ja ehkä avoimemmin kuin ennen, mitä mulle tämän fitness -otsikon alla oikeasti kuuluu. Erityisesti ne, jotka seuraavat lajia aktiivisemmin ja ovat huomanneet, miten syksyn skaboihin tähtäävät kilpailijat aloittelevat dieettejään ripotellen, ovat osanneet esittää mulle teräviäkin kysymyksiä. Tsekataanko, mitkä seikat ovat herättäneet tyyppien kiinnostusta, ja millaisiin kummasteluihin olen saanut vastata?

 

Mikä dieettisuunnitelmani on?

Hmm. Aika laaja kysymys. Noh, dieetin kesto tulee kokonaisuudessaan olemaan 23 viikkoa, joista takanapäin on nyt reilut kuusi. Ja koska dieetti eroaa aina perusharjoittelu-kaudesta, vaatii tämä kilpailuihin valmistava ajanjakso enemmän huomiota, entistä tarkempaa pelisilmää sekä tietysti puhdasta työntekoa treeneissä ja niiden ulkopuolella. Tähän mennessä se on tarkoittanut mm. paitsi muutoksia treeneihini ja ruokavaliooni, samalla myös perusarkiliikkumisen sekä elämän muiden osa-alueiden vaikutuksen huomioimista kokonaiskuvassa. Että joo, "dieettisuunnitelmani" on, että hela paketti pysyy kasassa tekemisen ilon sekä järkevän balanssin avulla, ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen sekä itse että valmennustahon puolesta! 

 

Mikä oli lähtöpaino ja mitä se on nyt?

Lähtöpaino oli 60 kiloa, ja alas on tultu pari samaista mittayksikköä.

 

Paljonko mulla on kaloreita? 

Sopivasti siihen, että kunto kiristyy, mutta tahti pysyy tarpeeksi rauhallisena. Tällä hetkellä mulla on käytössä pientä syklittelyä, jolloin lepopäivinä hiilaria vedellään vähän maltillisemmin kuin treenipäivinä. 

 

 

Kuinka monta treeniä teen viikossa?

Ensi viikosta lähtien otan uuden ohjelman käyttööni, jossa salimääräni tippuvat totutusta viidestä treenikerrasta neljään, kovan sykkeen lyhyehköjä intervallitreenejä sotkaisen kaksi ja luonnossa saan käppäillä kaksi noin puolen tunnin lenkkiä viikossa. Kehoa huollan aktiivisesti foam rollerin kanssa lattioilla rullaillen ja venytellen, ja tähänkin puuhaan hujahtaa nopeasti useampi tunti viikoa kohden. Niin joo, ja sitä esiintymistä on myös harjoiteltu jo tähän mennessä tuntikausia! Onneksi tääkin osa kokonaisuudesta on kuitenkin helpottunut huomattavasti, ja ne omat kikat ovat alkaneet löytymään, jipii!!

 

Eteneekö kunto toiveiden mukaan?

Etenee, koska niin oma kuin valmentajankin silmä kertovat, milloin vaaditaan tiukempaa treeniä, milloin enemmän lepoa, tai milloin fixauksia ruokavalioon. Tämä homma on vähän sellaista tasapainoilua, ja siksi ajantasalla pysymiseksi vaaditaan sekä sitä, että avaan itse oman suuni riittävän herkästi kaikista fiiliksistä ja tuntemuksista niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuin valmentajan nopeaa reaktiokykyä. Ja vaikka kisoihin tähdättäessä ei voidakaan enää puhua mistään hyvinvointiliikunnasta, on terveyttä osattava kunnioittaa kokonaisvaltaisesti koko ajan!

 

Entä miten harjoittelu ja ruokavalio on optimoitu huomioiden se fakta, että itse kisoihinhan on vielä ruuuutkasti aikaa, kokonaiset 17 viikkoa jäljellä? 

Kuten jo prepin alkumetreillä huutelin, aloitettiin dieetti tarkoituksella ajoissa, jotta treenien tehon ja energiamäärän ollessa normaalioloihin nähden ristiriidassa myös palauttavia jaksoja voidaan tarpeen tullen pitää huolehtimatta ajan riittävyydessä. Olisi inhottavaa painaa dieetti nasta laudassa maaliin asti miinuskaloreiden, alipalautumisen ja jatkuvan väsymyksen kera, kun hommaa voi toteuttaa ihan toisenlaisellakin otteella! Itse asiassa mulla alkoikin nyt tästä torstaista juhannuksen yli kestävä treenibreikki, ja ennen kuin palaan taas maanataina raudan pariin tankkailen noin seitsemän viikon aikana hitusen damagea kärsineet glykogeenivarastoni täyteen hiilarin voimin. Kokonaiskuva on siis huomioitu ja tilanne pyritään pitämään hallussa sekä treenien, levon että sapuskan (ja psyykeen) näkökannalta. 

 

Aluksi mietin, että näihin vastaaminen on hieman kiusallista... Ainakaan läheisteni kesken en nimittäin tahdo tehdä fitnessharrastamisestani suurta numeroa. En myöskään tohtisi kertoa liian yksityiskohtaisesti esimerkiksi tämän hetken kaloreistani tai treeneistäni puolituntemattomille, jotka voisivat vetää aiheesta omat johtopäätöksensä. Mutta toisaalta ajattelen, että niin kauan kuin päivitän etenkin fitnessjuttuja pääosin vain tämän blogin (enkä esim. snapchatin tmv.) kautta, voisi tämä olla yksi sellainen kanava, jonka kautta lajista vähääkään kiinnostuneiden olisi mahdollista saada ehkä lisää infoa, sekä ennen kaikkea yksi uusi, vaihtoehtoinen näkökulma fitnekseen. Hope so. Koska totta puhuen, sitähän joka ikisen omasta prepistään julkisesti avautuvan urheilijan tuottama sisältö on: vaihtoehtoisia näkökulmia. Tällä tarkoitan sitä, että yksikään tapa ei ole universaalisti oikea, eikä kenelle tahansa sopiva. Tavat, joilla näet mun, ehkä jonkun tuttusi, sometähden tai pro-kilpailijan toteuttavan lajia prepillä tai sen ulkopuolella (!), eivät välttämättä toimisi juuri sinulle! Kenenkään kopioiminen tuskin tuo just sulle sitä kaikista parasta hyötyä, jonka voisit saada, vaan tässä lajissa on vain oltava superutelias tiedonetsijä, ja rohkeasti kokeiltava, mikä itselle toimii ja mikä ei. Jos taustalla on lisäksi ammattitaitoinen valmentaja, kannattaa häneltä reippaasti kysyä asioista ja oikeasti reagoida, jopa kyseenalaistaa, eikä jäädä vain haavi auki tuijottamaan käteen saatuja ohjelmia. Henkilökohtaisesti ajattelen, että vastuu haluttuun lopputulokseen ohjaavista ohjeista ja neuvoista ei ole vain valmentajalla, vaan siinä suhteessa myös valmennettavalla, miten hän ne ohjeet ja neuvot ottaa vastaan ja hyödyntää itseään ja omia tavoitteitaan parhaiten palvelevaksi. Ja hei... vaikka mäkin oon saanut kuulla tätä"miksi" -kysymystä varsinkin prepin alettua yhä useammin, olen myös takuuvarmasti sitäkin enemmän itse myös esittänyt sitä! Etenkin mitä urheiluun tulee, on uteliaisuus lahja, eikä tyhmiä kysymyksiä ole oikeasti olemassakaan. ♥ 

 

Lopuksi haluan muistuttaa, että vaikka sitä omaa tavoitetta kohden menisi kuinka hyvillä mielin, innokkaasti ja valmiina, ei uutta ovea avatessa voi koskaan olla täydellisen valmis. Ei urheilussa, ei taidemaalarina, ei poliitikkona... ei missään, eikä koskaan. Enkä tarkoita tätä siten, ettäkö parhaimpaan mahdolliseen tulokseen, "täydellisyyteen" pyrkimisen pitäisi olla tekemisen aloittamisen torppaava, jo valmiiksi uupumusta aiheuttava ajatus - päinvastoin! Yhtä ainoaa täydellisyyttä ei luultavasti koskaan tulla saavuttamaan, koska aika se vain pyörii pyörimistään eteenpäin ja uusia kirkkaita tähtiä nousee jatkuvasti pinnalle vanhojen siirtyessä takavasemmalle. On kuitenkin aika siistiä ajatella, mitä kaikkea itse tekemänsä työn ja oman panoksensa siivittämänä voi saada ja saavuttaa, ja millaisiin ihmisiin voi saada mahdollisuuden tutustua. Mä itse en ainakaan koe olevani millään tasoa valmis - enkä haluiskaan. Siispä matka jatkuu hymyssä suin (...& vaihtelevan tason läppä saa itsensä nolaamisenkin uhalla jatkaa lentämistään)! 

 

xx Lotta

Ladataan...

Ladataan...

Jep, pian se on mun huikean viikon mittainen kesäloma kulkaa pian ohitse, ja paluu töihin kolkuttelee ovella jo uhkaavasti! On ollut virkistävää olla yli vuoteen edes jonkin moisella lomalla - ja totta puhuen taisin olla melkolailla loman tarpeessakin. Toukokuun viimeisimpien aamujen heräämiset eivät ehkä olleet ihan niin räjähtäviä kuin ennen ja unihiekkaa sai kaivella pois silmistään vielä työpäivän alettuakin. Niinpä viikko ilman herätyskelloa on ollut totisesti yhtä vaahtokarkki-maailmaa mulle! Ensi maanantaina aloitan kuitenkin työt uudessa kesäjobissani, eikä työn täyteiseen arkeen palaaminen haittaa lainkaan. Päinvastoin, on jännittävää nähdä millaista työ todellisuudessa on ja mitä kaikkea uutta voin sieltä oppia!

 

 

No mutta, mitä siihen kesälomaan nyt sitten sisältyikään? Kesälomastani ei tullut ihan sitä, mitä alkuperäiseen sotasuunnitelmaan olin kaavaillut. Lyhyt aurinkoloma jossakin etelän lämmössä sai vaihtua Suomen ei-niin-edustavaan-kesäkeliin itä-Suomessa ja yksi edestakainen, takamuksen puuduttava matka useampaan. Tämä tyttö on nimittäin kimpoillut ihan urakalla niin Salossa, Helsingissä, Turussa, taas Salossa, taas Helsingissä, Joensuussa, Ilomantsissa, kuin lopulta takaisin Tammisaaressakin oman ja vanhempieni residenssin välillä. Runsaasta reissaamisesta huolimatta en silti vaihtaisi lomastani päivääkään, sillä jokainen tehdyistä reissuista on antanut niin paljon ja tuonut mielettömän hyvän fiiliksen. Viikon aikana olen...

päässyt onnittelemaan kahta rakasta ystävääni heidän ylioppilasjuhliinsa ja samalla treffannut monia sellaisia frendejä, joita en muutoin kovin usein näe,

hoitanut pari juoksevaa, mutta sitäkin tärkeämpää asiaa,

imenyt valmentajani vetämästä poseeraustreenistä kaiken mahdollisen irti ja saanut aikaan monia aivan tajuttoman hyviä treenejä myös raudan parissa,

sekä käynyt sukuloimassa ja viettänyt laatuaikaa ihanan serkkutyttöni kanssa niin kaupunki- kuin korpimaisemissakin. 

 

Ja ihan by the way on pakko mainita, miten reissun päällä ollessa on ollut hauskaa nähdä myös prepin vaikutus ja/tai vaikuttamattomuus asioihin. Pitkille junamatkoille oli pakko varata riittävästi eväitä mukaan, ja välillä ateriat oli koottava hieman lennossa matkan päällä. Tätä kun tarkastelee vielä siitä näkökulmasta, että vatsan täytteeksi ladottavan murkinan olisi oltava tiettyjen raamien mukaista (ts. tässä kohtaa kisatavoitteita tukevaa), on ollut silmiä avaavaa huomata, kuinka monipuolisesti erilaisia ruokavalioita palvelevaksi tämä nykypäivän ruokakulttuurimme on muotoutunut. Lukuisista ihan tavan ruokakaupoista löytyy salaattibaarit, joista koota juuri oman näköinensä ja ennen kaikkea oikeasti ravitseva annoksensa. Samoin monen kaukaa karttamasta eineshyllyköstä voi pienen tutkimisen jälkeen löytää mitä fiksumpia valmisruoka-vaihtoehtoja, sekä leipäosastolta todella mukiin menevää tavaraa!

Ruokapuoli ei ole ainoa kohta, jossa dieettiläisen päässä saattaa herätä joitakin kysymysmerkkejä, vaan luonnollisestikin myös treenien on onnistuttava reissun päällä. Omalla kotimaan turneellani treenitkään eivät kuitenkaan olleet mikään ongelma, sillä ainakaan saleista ei ollut pulaa! Joensuussa koeajoimme sekä keskustan Energyn että Fressin, ja molemmissa sain aikaiseksi ihan nappitreenit, joten can't complain. ;) Ilomantsissa, jonne heitimme E:n kanssa vain päivän mittaisen mökkikeikan, vietin lepopäivää. Tuolloin vain nautittiin Petkeljärven kansallispuistosta lyhyen patikoinnin muodossa (ja vitsi, mitä maisemia sielläkin oli...!). Pieni dieettivivahdus saatiin kyllä E:n kanssa keskiviikon mökkimatkalla todeta, kun treenittömän päivän matalammilla hiilareilla vetävä Lode paleli lämmittämättömässä mökissä takkatulen ääressä ja tärisi kuin haavan lehti. :D Moinen aiheutti tietysti hyvät naurut, joten ainakin mieltä lämmitti vaikka fyysisesti olisikin ollut vähän vilpoinen fiilis! (Ja ehkä paluumatkan Hermannin viinitornissa kahvikupilla poikkeamisellakin oli osansa asiaan...)

 

 

Miten teidän kesä on hurahtanut käyntiin? Onko jollakulla muullakin ollut lomaa jo näin heti kesäkuun kärkeen, vai oletteko säästelleet lomapäiviä myöhemmälle? 

 

See ya soon fellas,

xx Lotta

Ladataan...

Ladataan...

Päätös vaihtaa lajia fitnekseen syntyi pari vuotta sitten, kun hevosharrastukseni tuli tiensä päähän. Ihan ensimmäiseksi mietin tuolloin, miksi helkkarissa koin vuosien urheilutaustan ja eri lajien parissa aktiivisesti touhuamisen ja kilpailemisen jälkeen juuri fitneksen ylitsepääsemättömän puoleensa vetäväksi ja kokeilemisen arvoiseksi lajiksi. Ja sepä vasta oiskin mitä loistavin kysymys! Todennäköisin vastaus on, että vähän turhan monta kertaa hepan selästä alas kiepsahdettuani olin täräyttänyt pääni niin, ettei paluuta enää ollut. Tiimiläisemme sekä monet (tärähtäneisyyttänikin sietävät) ystäväni ovat käyneet kanssani useita keskusteluja siitä, millaista fitnessurheilu ja fitnessurheilijana oleminen ylipäätään on. Mitä se on urheilijalle itselleen, ja mitä se on vierestä katsojille? Nämä keskustelut ovat olleet kullan arvoisia ja saivatkin mut myös kirjoittamaan tästä aiheesta blogiin. Vain omiaan jakamalla ja muiden ajatuksia kuuntelemalla voi selvittää tätä itsellenikin edelleen hieman mysteerinä pysynyttä asiaa!  

 

 

Fitnestä kohtaan tuntuu edelleen olevan melko paljon ennakkoluuloja ja negatiivisia viboja ja suuremman populan edessä lajia varjostaa pinnallisuutta ja turhamaisuutta korostava leima. Joidenkin mielestä fitness ei edes ole urheilua. Näin oli jo silloin, kun itse lajin pariin hakeuduin. Ja tiedättekö, ei siinä mitään, ei tosiaankaan, kaikilla meillä on omat mielipiteemme jahyvä niin! Mikä mun kulmia kuitenkin edelleen saa vähän kurttuun, on se, miten helppoa jengin tuntuu olevan tuomita muita harrastusten perusteella. Kyllä mäkin useamman vuoden aikana kisoja paikanpäällä seuranneena voin todeta, ettei fitnesskisapäivä ole millään tasoa verrattavissa esimerkiksi jalkapallopelin katsomiseen. Futismatsissa tempo on nopea, hengästymisen taso pilvissä, ja urheilijat yltä päältä hiessä ja nurmen sotkemia, kun taas fitneksen kilpailutilanteessa urheilijat ovat viimeisen päälle öljyttyjä ja meikattuja ja poseeraavat tietyissä asennoissa. Tästä näkövinkkelistä fitnesslajeissa kilpailemisen yhteydessä paheksuvaan sävyyn esiin nostettu ulkonäkökeskeisyys -kortti on tavallaan hyvin ymmärrettävä. Ja onhan sillä totuusperääkin, koska kyllä, osittain fitnesskilpailut ovat myös kauneuskilpailuja! Mutta, tässä yhteydessä jengi tuntuu aina välillä sekoittavan sanan "kauneus" johonkin ihan extremeen, jota on vaikea edes kuvailla. Johonkin sellaiseen kauneuteen ja fyysiseen habitukseen, jota pidetään arkielämässäkin ihannoitavana ja tavoiteltavana. Ja usein tuntuu, että porukalla menee vähän puurot ja vellit sekaisin sen kanssa, mitä fitnesskilpailuissa oikein ylipäätään haetaan ja mitä siellä arvioidaan. Ei kisoissa nimittäin haeta vain nättiä naamataulua ja omasta lajista hieman riippuen enemmän tai vähemmän timmiä ja lihaksikasta kroppaa, vaan kauneus nähdään itsensä ja kroppansa kanssa tasapainossa olevan näköisessä urheilijassa. Urheilijassa, jonka kehon kuvasta ja kielestä (esiintyminen) välittyy intohimo treenaamiseen, iloisuus ja itsevarmuus. Kilpailuissa ei myöskään arvioida sitä, kenen kisamatkaa on seurattu eniten somessa, kuka on toteuttanut millaisenkin harjoituskauden, eikä varsinkaan sitä, kuka siellä kilpailijan maskin takana on, herranjestas ei todellakaan! Ei fitnesstä kannata harrastaa sen ajatuksen varassa, että lajissa menestyminen tarkoittaisi automaattisesti sitä, että on monin verroin kauniimpi kuin joku toinen kilpailija. Vielä vähemmän lajissa kannattaa kilpailla sen takia, että voisi sanoa omaavansa parhaimman takaliston koko kilpailijoiden loistokkaassa rivistössä. Kyse ei ole näin yksittäisistä asioista. Parhaan takaliston omaavakaan ei sijoitu korkeimmille sijoille, jos tuomaristo näkee jonkun toisen kilpailijan kokonaisuuden kannalta paremmaksi paketiksi. Vaikka tässä lajissa ensimmäinen arviointikriteeri on fysiikka, voi jo vain se, että hymyileekö ja antaako askeleidensa ja eleidensä näyttää sen, että diggaa siitä mitä tekee, olla loppukädessä ratkaisevaa! 

 

 

 

On samaan aikaan todella ristiriitaista sanoa, ettei fitneksessä ole kyse mistään sen vakavammasta, ja samalla tiedostaa, kuinka valtavan määrän työtä kansallisella, puhumattakaan sitten kansainvälisellä tasolla, kilpailevat urheilijat tekevät parantaakseen omaa suoritustaan kerta toisensa jälkeen. Taustalla on lukuisia salilla, lenkkipoluilla ja muissa urheilumestoissa vietettyjä tunteja, omia tavoitteitaan kohti vievään ravitsemuksen ja levon merkityksen ymmärtämiseen luettuja materiaaleja ja omakohtaisesti kokeiltuja juttuja. On kehossa prepin aikana sekä sen ulkopuolella tapahtuvien muutosten ja reaktioiden tutkimista ja läpikäymistä - siis paljon itsenäistä ja hyvin henkilökohtaista työtä. Mutta niin kuin urheilun missä tahansa lajissa, on fitneksenkin oltava ihan ykkösenä hauskaa ja antoisaa, ei vain uuvuttavan loputtomalta ja yksinäiseltä tuntuvaa työmaata! Sitä paitsi yksin tehtävää työtäkään kuitenkaan harvemmin jaksaa, tai siihen edes pystyy, ilman valmentajaa/valmentajia ja lähiverkoston tukea. 

 

 

Ja mitä tulikaan siihen, millaiseksi fitness tuntuu tänä päivänä leimautuneen? Niin... Tää on sellainen osa-alue, johon yhdistän erityisesti somen merkityksen, sillä siellä melkoisen moni meistä viettää aikaansa päivittäin. Ja tässä kohtaa juuri se fitnesslajeissa kilpailevan ja muuten vain terveellisesti ja liikunnallisesti elävän aktiivisomettajan ero on muistettava. Tapetoitava omille verkkokalvoille liisterin kera! Hyvinvointia tukeva elämäntapa kun ei missään nimessä tarkoita automaattisesti velvoitetta kilpailemiselle, eikä kilpailuihin valmistavan, usein melko vaativankin, arjen noudattamiselle. On pöhköä ajatella, että ollakseen vakavasti otettava urheilija tai vaikka sitten se somessa ylistetty hyvinvoinnin lähettiläs, olisi takataskussa oltava kisataustaa- tai edes tavoitetta. Ei, kilpailijan titteli ei tee kenestäkään yhtään sen enemmän tai vähemmän aitoa urheilijaa, vaikka se kiva, ja ehkä joissain tapauksissa hyödyllinenkin, lisä voi olla. Some on kuitenkin myös siitä hauska paikka, että jokaisella sen käyttäjällä on mahdollisuus valita korkeimman omakätisesti, mitä sinne jakaa. Joku urheilija pitää somekanavansa tiukasti tiettyihin asioihin rajattuna ja säilyttää yksityisyytensä vahvasti omana tietonaan, kun taas joku toinen jakaa mielellään elämästään vähän sitä sun tätä urheilun ohella. Kummin tahansa, molemmat ovat ihan yhtä kelvollisia tapoja käyttää somea, kunhan se vain tuottaa itselleen hyvän fiiliksen! Jotkut eivät koe somea millään tapaa tarpeelliseksi tai kiinnostavaksi, ja mieluiten passaavat sen kokonaan. Ja mikäpäs siinä, meitä on täällä moneen junaan - onneksi.

Kuten vanhemmat lukijat siellä ruudun takana tietävätkin, olen mä itse jakanut elämästäni jonkin verran muutakin kuin vain fitnessasioita. Enkä mä kadu sitä missään määrin. Joskus on hyvä muistuttaa sekä itselleen että muille, että elämään vain tuppaa mahtumaan niin paljon muutakin, kuin vain fitness tai urheilu ylipäätään. Naamari, jonka ulkopuoliset näkevät urheilijan kasvoille, ei vielä riitä kertomaan kaikkea sitä, mitä alta paljastuu. Itseään ei myöskään saa tehtyä yhtään sen vakavammasti otettavaksi tuomitsemalla urheilijaa, tai yhtään ketään muutakaan, vain sen perusteella, mitä tämän kuoresta voidaan nähdä. Kylillä huutelu tai tosi fiksujen, stereotypioita korostavien kommenttien laukominen ei tee kohteesta noiden sanojen mukaista, vaan pikemminkin kertovat jotakin sanojen lausujasta. Ei niin edullisessa mielessä. 

 

Joten pää ylös pojat ja likat, ja kohti korkeuksia! ♥

 

xx Lotta

Ladataan...

Pages