the best time for new beginnings is now

Sunday Blondie

Päättyvä kesä merkitsee aina sivunkääntöä syksyyn, uuden ajanjakson alkuun. Tänä vuonna syksy tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä, sillä olen uuden elämänvaiheen edessä.

Kun on kulkenut vuosikausia opiskelupaikasta toiseen ja valmistumisesta työputkeen, tuntuu kummalliselta, että yhtäkkiä löydän itseni etsimästä töitä. Ihmiselle, joka haluaisi suunnitella elämänsä pari vuotta eteenpäin, epävarmuuden tunteen hyväksyminen on vaikeaa.

Normaalisti panikoisin jo tässä vaiheessa, sillä minulla on enää kaksi viikkoa töitä. Sen jälkeen edessä on tyhjyys, toistaiseksi tuntematon tulevaisuus.

Hieman yllättäen tunnen oloni kuitenkin vapautuneeksi. Voin hakea mitä tahansa työpaikkaa! Tämä on se hetki, kun voin pysähtyä miettimään, minkälaista työtä haluaisin oikeasti tehdä. Minkälaisista asioista olen kiinnostunut? Miten haluan tehdä työtäni? Minkälaisessa työssä pääsisin toteuttamaan itseäni? Entä minkälaisten ihmisten kanssa haluaisin tehdä töitä?

Töiden lisäksi olen miettinyt, missä haluaisin asua, miten haluaisin käyttää vapaa-aikani sekä sitä, minkälainen oma tyylini on. Suuria ja pieniä kysymyksiä, jotka toisinaan valvottavat öisinkin.

Mutta onneksi kysymyksiin on vastauksiakin. Rakastan juoksemista ja joogaamista, joita haluan harrastaa läpi vuoden. Rakastan myös kirjoja, mutta tällä hetkellä House of Cards on saanut minut täydellisesti pauloihinsa. Rakastan näperrellä erilaisia smoothie bowleja ja ottaa niistä kuvia Instagramiin.

Mikä tärkeintä, rakastan kirjoittaa. Valokuvata. Käyttää naurettavan paljon aikaa somessa, ihastella toisten ihmisten ottamia kauniita kuvia. 

Uskon, että jossakin on se työpaikka, jossa pääsen toteuttamaan näitä kaikkia intohimon kohteitani. Erityisesti toivon, että tuleva työpaikkani olisi sellainen, että saisin viettää viikonloppuni rauhassa rakastamieni ihmisten kanssa, Helsingin suloisia pikkukahviloita koluten. That's all. ♡

bloglovin / instagram / pinterest / snapchat @hannakarppa

// The end of summer always means the beginning of a new era. This year autumn feels even more special for me since I'm looking for a new job. Normally I'd be totally panicking (only two weeks left and I'll be jobless!) but for some reason I feel pretty calm at the moment. I've been thinking a lot what I'd like to do for a living. What kind of things get my heart racing? How could I get a chance to express myself? Besides I've been also wondering about another things, such as where I'd like to live and how I'd like to spend my free time. Luckily there are also answers: I love running and yoga, and I love to read, though at the moment I'm totally hooked watching House of Cards. I love to make pretty smoothie bowls and take pictures of them on Instagram. And most important, I love to write. To photograph. To use ridiculously much time on social media looking at other people's amazing pictures. And I believe that somewhere there's a job where I'll be able to to do all the things I love. And by the way, I'd appreciate free weekends, so I could spend them with my loved ones, exploring all the pretty little cafés in Helsinki. That's all. ♡

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Kauniita toiveita! Tilataan Universumilta nuo kaikki sulle ♡ 

Lämpöistä syksyä! 

Hanna K
Sunday Blondie

Kiitos ihana Mia! ♡ Toivottavasti universumi kuulee toiveet :--) Aurinkoista syksyä myös sinulle! ♡

sonjahannus
Urban Zen

Kuulostaa niiiin tutulta! samassa veneessä ollaan. Omat fiilikset heittelee kympin itseluottamuksesta toiseen laitaan ja sitten taas takaisin. Välillä tuntuu ettei sitä minulla sopivaa duunia ole olemassakaan, ja seuraavassa hetkessä näen lukemattomia vaihtoehtoja... Monet asiat tuovat mielenrauhaa ja varmuutta, mutta erityisen ihanaa on vetäytyä joogamatolle kun mieli tuntuu sekavalle. :) xx

Hanna K
Sunday Blondie

Tiedän niin tuon fiiliksen, kun tunteet heittelevät laidasta laitaan! Onneksi ympäriltäni löytyy ihania ystäviä, jotka antavat luottoa niin omasta osaamisesta kuin tulevaisuudesta. Ja kannattaa tietysti myös vain luottaa itseensä, vaikkei se aina helppoa olekaan! Ja mitä tulee joogaamiseen, on se kyllä parasta, mitä tiedän. ♡

Tsemppiä sinulle syksyyn, kyllä se oma paikka jostakin löytyy! Uskalla hakea rohkeasti erilaisia työpaikkoja! ♡

Toimitus
Toimitus

Tsemppiä Hanna, me pidetään sulle peukkuja! <3

Hanna K
Sunday Blondie

Kiitos ihanaiset! ♡♡♡ Kaikki peukutukset tulevat nyt tarpeeseen :--) Inspiroivaa syksyksyä koko toimitukselle! ☆

Kommentoi