home sweet home

Sunday Blondie

It feels so good to be back home. Normaalisti en palaa lomalta riemusta kiljuen takaisin kotiin, vaan yleensä haluaisin jäädä vielä vähäksi aikaa palmujen katveeseen tai ison kaupungin sykkeeseen. Tällä kertaa kotiinpaluu tuntui kuitenkin ihanalta.

Viikon löhöreissu Thaimaassa oli kaikkinensa onnistunut. Hotellimme oli upea, pikkuinen Nai Thon Beach tunnelmallinen, hedelmät mahtavan tuoreita ja aurinko jätti minunkin kalpeaan ihooni kauniin rusketuksen. Viimeisinä päivinä kärsin kuitenkin ikävästä mahataudista, joka teki etenkin lentokentällä odottelusta tuskallista.

Nyt olo on kuitenkin taas parempi: tuntui taivaalliselta aloittaa aamu oman maan mustikoista valmistetulla smoothiella. Rytmit eivät ole vielä aivan asettuneet kohdalleen, sillä nukkumatti kutsui jo puoli kymmeneltä, ja nousin aamuseitsemän jälkeen.

Oikeastaan tuntui vain kivalta herätä kerrankin aikaisin sunnuntaina – poikakaveri keitti kahvit ja minä teetä, joimme smoothiemme Helsingin Sanomia aamuhämärässä lukien. Oli hiljaista ja kotoisaa, varsinainen söndagsmys.

Aion nauttia viimeisestä lomapäivästäni vielä Helsingin tunnelmaa kahvilassa fiilistellen (en ole syönyt vielä yhtäkään runebergintorttua! Pitäisikö tilanne korjata?), käydä ehkä elokuvissa (The Revenant voisi olla aika romanttinen leffavalinta näin ystävänpäivänä), siivoilla kotia ja ohjelmoida mieltäni uudelleen arkeen.

Ihanaa ystävänpäivää ja rauhallista sunnuntaita, muruset! Matkataan huomenna vielä reissukuviin ja Thaimaan tunnelmiin. ♡

bloglovin instagram / pinterest

// Normally I wouldn't say this after a great holiday trip, but it feels so good to be back home. Last days of our Thailand holiday I got a horrible stomachache but luckily it's now gone. But altogether we had a wonderful, relaxing holiday with lots of fresh fruits, sea and sunshine. Today I'll enjoy my last holiday and Valentine's day - I think we'll go to some nice café and see a movie (The Revenant would be perfectly romantic choice, don't you think). Have a wonderful Valentine's and Sunday, folks! ♡

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.